vauvakirja.fi

Eilen taas käytiin lääkärissä. Se olikin viimeinen kerta täällä Kanadassa. Kaikki on edelleen mallikkaasti, tosin paino ei ollut noussut kovinkaan paljon. Olen vieläkin kaksi kiloa jäljessä siitä, mistä aloitin. Eli ekan punnituksen painosta. Ei kai pidä huolia, koska ruokahalua kyllä riittää, enkä ainakaan nälkää näe. Kyllä se paino siitä sitten nousee (viimeistään Suomessa, kun pääsen syömään pitkästä aikaa kaikkee hyvää esim. karjalanpiirakkaa ja suomalaista makkaraa!!). Kieltämättä olen ollut tyytyväinen viimeaikaiseen ruokavaliooni; terveellistä ja monipuolista ruokaa on mennyt kurkusta alas.

Maanantaina ultraan. Jännittää vähän. Tai aikas paljonkin. Ei jaksa odottaa.

Kyllä. Tänään ensimmäistä kertaa vetäsin äitiyspöksyt jalkaan. Oli aamulla sellanen olo, ettei enää jaksa ahdistavia farkkuja, jotka kiristää vatsan päältä, juuri huonoimmasta kohtaa. Näistä housuista ei kyllä päällepäin huomaa, että mitään äitiystouhua on menossa, mutta erittäin mukavat ja pehmoset ovat. Eikä myöskään vako vilku peräosastolla.. Heheh. Siitä tuli ongelma, kun jätin vyöt pois, nekin tuppasivat painamaan massua.

Olen edelleen vähän nuhanen, mutta suurin tauti on voitettu. Eilen käytiin jopa pelaamassa tennistä. Kovin kauaa sitä hupia ei kestänyt, koska mun kunto on laskenut näiden tautien jälkeen. Ulkona oli myöskin pirun kylmä ja kova tuuli. Eli ei kovin nautinnollinen pelihetki. Pientä urheilun yritystä kuitenkin.

Päätettiin jo loppukesällä, että siskoni väsäisi vauvallemme leikekirjan. Hänellä kun noita taiteellisia lahjoja on enemmän kuin meikeläisellä.. Enkä koskaan ennemmin ole edes innostunut leikekirja-ajatuksesta. Sopimus siis oli, että hän alkaa väsäämään kirjan kanssa sitten h-hetken lähestyessä, minä ostelen täältä värkkejä, joilla sitä kirjaa sitten koristellaan. Olen nyt sitten kiertänyt erinäisissä askarteluliikkeissä ja huomannut suunnattomasti pitäväni siitä. Niissä on ihan järkyttävä määrä kaikkea kivaa tilpehööriä ja matskua, hylly toisensa perään, pelkästään leikekirjoja varten. On myös kovin jännittävää ostaa materiaalia toiselle, kun ei ollenkaan tiedä mitä hänellä on mielessä.. Mielenkiintoinen projekti, sanoisin.

Kävin eilen ruokakaupassa. Vieläkään ei ruokahaluni ole palautunut normitasolle. Mitään ei tee mieli, ja joidenkin asioiden ostaminen/valkkaaminen tökki ihan hirveästi. Sain kaiken listalta ostettua, mutta autolle päästyäni mahassa oli tosi epämiellyttävä tunne. Koskahan tämä menee pois ja kaikki palaa ennalleen? Luulin, että sen olisi pitänyt jo helpottaa. En ole kuitenkaan oksentanut melkeimpä kuukauteen (jollei lasketa sitä kertaa, jonka aiheutti lähinnä närästys, ei tavis aamupahoinvointi..).

Kylläpäs on aikaa vierähtänytkin siitä, kun viimeksi kirjoitin. Mitään kummallisempaa ei ole tällä välillä tapahtunut. Tai no se oli ehkä merkityksellistä, että kerrottiin perheillemme. Tarkoitus oli kertoa vasta ensiviikolla, kun käymme pikaisesti Suomessa, mutta eihän tätä salaisuutta jaksanut enää itsellä pitää. Kaikki ovat innoissaan ja odottavat meitä kotiin. Olemme päättänyt muuttaa Suomeen pysyvästi (nyt ainakin toistaiseksi) lokakuun lopulla.

Sain edellisen ultran tuloksetkin, kaikki hyvin. Omien laskelmien mukaan laskettuaika on maaliskuun 13. Kuulen lääkäriltä hänen laskelmistansa 11.9., heti Suomen matkamme jälkeen. Ehdin käydä Kanadassa ollessamme vielä kerran ultrassa, jossa toivonmukaan selviää myös vauvan sukupuoli. Täällä on niin paljon kaikkea kivaa tavaraa ja vaatetta, joita haluaisin haalia ennen Suomeen paluuta. Saattaa olla, että vauva istuu väärässä asennossa ja piilottelee haaruksiaan, eikä ultran täti pysty kertomaan, kumpi se on. Saa nähdä miten meidän käy.

Olen suunnitellut Suomen matkamme ruokailujen mukaan. Ei mitään tietoa mitä kyseisinä päiväinä tapahtuu, mutta ruokalista on tiedossa. Minulla on myös viikon päästä keskiviikkona synttärit, joten kakkuakin on luvassa. Ehkä jopa käpykakkua, joka on ehdoton lemppari ollut ihan lapsesta saakka. Jee.

Olen kokoajan ihan älyttömän väsynyt. Tiedän, että se on normaalia raskauden alussa, mutta mielestäni tämä on jo ihan liikaa. Nukun öisin 12+ tuntia ja otan päivällä päiväunet. Luulen, että tämä johtuu raudan puutteesta. Pitänee siis sisällyttä Suomen visiitin ruokailusuunnitelmaan myös mustamakkara. Ja maksamakkara. Ja verilätyt. Ja pihviä. Täytyy myöntää, että viimeisen kuukauden aikana en ole pystynyt pitäämään kovin terveellistä ruokavaliota yllä. Olen oksentanut ja muutenkin potenut pahoinvointia, joten kaikki mikä menee kurkusta alas ja pysyy siellä on ollut ok. Esimerkiksi punasta lihaa olen syönyt melko vähän. Pitää kysyä lääkäriltä, että kannattaako ottaa jotain rautatapletteja lisäksi. Vaikkakin syön päivittäin jotian äitiystapletteja, jotka sisältää vitamiineja, kalkkia, jonkun verran rautaa ja muita aineita jotka on erityisen tärkeitä kehittyvälle sikiölle ja mulle. Hmm.. Ehkä tämäkin tästä pian helppaa, oon päässyt aamupahoinvoinnista jo voitolle.

Vinkkejä ja kokemuksia (ja myös kysymyksiä) otetaan ilolla vastaan.

Huh hellettä. Pihalla on yli 30 astetta lämmintä, eikä meidän ilmastointi toimi. Nytkin on ihan tuskanen olo, voin vain kuvitella mitä olisi olla viimeisillään raksaana tässä säässä. Uimareissulle haluaisi lähteä, mutta ei kerkeä, töitä pitää tehdä ennen kuin tulee vauva, joka vie kaikki pennit. Pitäisi tehdä lista, että mitä sitä oikein tarvitsee ostaa. Meillä kotona olisi vielä siskoni seitsemän vuotta vanhat rattaat, jotka on aivan priima kunnossa. (Olen melko kriittinen kaikesta, mutta nämä jopa kelpuuttaisin..) Serkkuni odottaa myös vauvaa, joten en tiedä lupasiko äiti rattaat ja istuimen jo heille, enkä voi kysyä, koska haluan kertoa meidän yllärin ihan kasvotusten. Plaah, kyllä tämä salailu tuskastuttaa. Sain muuten ultraääneen ajan ensi tiistaille. Silloin selviää, että kuinka pitkällä olen. Sitten tiedetään, että koska voi huokasta helpotuksesta, kun 3 kk:n merkkipaalu ohitetaan. Luulisin, ettei tästä ultrasta vielä selviä vauvan sukupuolta, harmillisesti. Haluan ehdottomasti tietää! Olen aina ollut sitä mieltä, että kyllä se vauva joka tapauksessa on niin iso yllätys, että ei haittaa vaikka jo olisi sisustanut huoneen siniseksi tai punaseksi.

Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että me muutetaan Suomeen ennen vauvan syntymää. Se on ihan mukavaa, mutta sitten toisaalta täällä on niin kivaa asua. Täällä on paljon kavereita, ja meidän asunto on tosi tilava ja siisti. Muuttaminen muutenkin stressaa, kontti pitää lähettää jo aikasempaa, ja kissan kanssa matkustaminen on vähän hankalaa. (Ja kallista!) Mutta eiköhän me siitä selvitä, kuitenkin saatiin se tänne asti raahattuakin. (Raukka oli 9 tuntia ruumassa jonkun koiran kanssa..) Me varmaankin muutetaan jonnekin Etelä-Suomeen. Siellä on sitten mukavaa vauvan kanssa asustella. Mummikin (tai miksi lie äitini haluaa itseään sitten kutsua..) on melko lähellä, jos ja kun hoitoapua tarvitaan.

Vielä en ole huomannut mitään kummempia mielitekoja ruuan suhteen. Tänään kuitenkin aijon ruokakaupasta etsiä karjalanpiirakan tekovärkit. Suurin haaste on varmasti ruisjauhojen löytäminen. Saa nähdä miten meidän käy. Pakastin on täynnä Suomalaista ruisleipää, jota äiti ja isä (sala)kuljetti meille vierailullaan. Kuituja siis saan tarvittaessa niistä. Pitää myös ostaa muroja, joissa on paljon hyviä kuituja. Yritän pitää vatsan toiminnassa, koska lukemieni kirjojen mukaan monilla odottavilla äideillä on ummetusta. Se tästä vielä puuttuisi. Kuuma kesä, eikä suoli toimi.. Hmm. Loistava homma kyllä oli se, etten kärsinyt minkäänlaisesta aamupahoinvoinnista (koputan puuta, ettei iske jokin takautuva ripuli/oksennustauti, joka on sata kertaa pahempi kuin kolmen kuukauden aamupahoinvointi..).

Nyt tuli lähtö kauppaan. Palailen viimeistään tiistaina, ultrauutisten kanssa.

Perjantain piti olla ihan normaali päivä. Mitään kummempaa ei ollut odotettavissa, kaverin tuparit illalla, ehkä muutamia tyyppejä meille grillaamaan ennen sitä. Päätin lähteä kuitenkin ostamaan raskaustestin, koska joskus mun menkat ei vaan ilmesty, kun kovin jännään, että no mitäs helkkaria, missäs ne viipyy.. Ja sitten seuraavana päivänä negatiivisesta testistä huoli ohi ja kaikki hyvin. Menin sitten lähiapteekista ostamaan tuplapaketin testejä, mitään muuta ei tarttunut matkaan. Olin vähän yllättynyt, koska kassatäti ’kommentoi’ ostoksiani ja sanoi: ”Good luck, what ever you want” (me asutaan Kanadassa, siksi puhui enklantia). Siinä vaiheessa mahassa jo vähän käänsi, olen ostanut kymmeniä testejä elämäni aikana, eikä kukaan ole koskaan sanonut mitään, varsinkaan tsemppaillut. Päätin sitten mennä tekemään sen testin heti ostoskeskuksen rivivessaan, en voinut kävellä kotiin 15 minutin matkaa. Pissattikin jo niin pirusti. Jonossa olleet mummelit varmaan ihmettelivät, että mikä siellä rapisee ja miksei se jo istu alas.. Olin jäänyt seisomaan inva-vessan oven taakse niin, että kintut loistivat oven alta. Tikun päälle lorottaminen onnistui melko hyvin, olosuhteisiin nähden ainakin. En tiedä oliko se vain minun hormoonit vai mikä, mutta se plussa, joka siihen testiin pitäisi ilmestyä n. 3-5 minuutin kuluessa ilmestyi heti! (ja plussasta puheen ollen, testituloksen pitäisi häipyä kymmenen minutin kuluessa, mutta vielä neljän päivän jälkeen plussa on näkyvissä). No siitähän sitten vapina alkoi. Jos mummot eivät olleet saaneet vielä tähän mennessä käsitystä, että vähän sekaisin (jostain) päästä, ryntääminen hysteerisesti itkien ei varmaan jättänyt ketään arvailun varaan. Nopeasti kolikkopuhelimeen ja soitto poikaystävälleni. Meille tulee vauva. Vauva. Meille. Vauva. Se puhelu meni melko hyvin. Olin kyllä ihan hysteerinen. Iloinen vauvasta, mutta niin peloissani. Eihan mulla ole täällä edes omaa lääkäriä. Ja korvaako vakuutus raskauden? Ja pitääkö nyt muuttaa takasin Suomeen, vai voidaanko jäädä Kanadaan vielä pidemmäksikin aikaa? Ja entäs kaikki ne drinkit ja viinilasit, joita oon juonut? Ja mikä nimi? Ja entäs jos niitä tuleekin kaksi?

Alku shokista selvittiin. Lähdettiin kirjakauppaan ja ostettiin läjä kirjoja. Kassa täti onnitteli, me todettiin vaan, ettei oikein tiedetä mitään. Kyllähän mä vauvan kanssa selviän, tämä raskausaika enemmän pelottaa. Olen hoitanut pieniä lapsia monta vuotta, tällä hetkellä työskentelen pienen tytön kanssa, joka on kohta 3 vuotta, mutta vielä vastasyntyneen tasolla. Sen takia olenkin niin peloissani, jos jokin menee vikaan. Erityistä apua tarvitsevat lapset ovat sulosia, mutta kaikki toivovat tervettä lasta.

Kummankaan vanhemmat eivät vielä tiedä. Minun siskoni tulee elokuun 1. päivä poikaystävänsä kanssa vierailulle, jolloin aijon kertoa. Me mennään Chicagoon Lollapalooza-festareille, enkä juo mitään, jolloin ne voi vähän ihmetellä. Syyskuussa me mennään Suomeen käymään, ja silloin kerrotaan kaikille läheisille. Siinä vaiheessa minun ja massuni pitäisi olla aika pitkällä, joten on jo turvallista kertoa. Mainitsinko muuten, ettei meillä ole hajuakaan koska tämä pikkunen on saanut alkunsa? Ollaan aina silloin tällöin jätetty ehkäsy pois, joten voin olla viikolla 5 tai 10. Sen takia odotankin ultraa ja verikokeita niin innolla.

Meidän vuokranantaja asuu alakerrassa. Ihan huippu tyyppi. Hän asuu yksin ja on adoptoimassa lasta Vietnamista. Ensin tuntui pahalta, kun nyt yhtäkkiä meille onkin tulossa vauva, vaikka ollaankin niin nuoria (minä 23, isä-to-be 25), ja hän on yrittänyt tulla raskaaksi vaikka kuinka kauan. Oli pakko kuitenkin kertoa, koska hysteeriset itkukohtaukset eivät laantuneet. Heti helpotti, kun sai vapaasti puhua, ja oli joku, joka tiesi, että missä mennään. Tänään sitten soitin Dr. Schwantzille (mm. Nancyn, vuokraemännän lääkäri), kovin oli kiireinen ja sain ajan 2.8. Soitin Nancylle ja kerroin ajasta, joka oli mielestäni aivan liian kaukana, ollakseen ensimmäinen tarkastus. Nancy soitti dr. Schwalzille uudelleen ja sain ajan ylihuomiseksi. Kyllä tässäkin asiassa suhteista oli paljon hyötyä.

Omituista, miten koko ajatusmaailma muuttuu näin helposti. Ruokavalioni oli melko terveellinen jo valmiiksi, eikä muita muutoksia tervi tehdä, kuin pudottaa sekin vähä roskaruoka, jota silloin tällöin söin, lisätä hedelmien ja vihannesten määrää, sekä lopettaa alkoholin juonti kokonaan. Liikunnan lisäminen on myös hyvin tärkeää, pelottaa, että tulee liikaa painoa ja siitä on sitten vaikea päästä eroon synnytyksen jälkeen. Kyllä silti innolla odotan, että on jo iso massu ja tuntee kun vauveli siellä polskii!

Jos kenelläkään on mitään neuvoa ja vinkkiä, otan mielelläni vastaan. Tämä on suuri seikkailu, joka on vasta niin alussa, että ihan pelottaa.