vauvakirja.fi
Vauva-arjen alku ja ihmetys.

vauvakirja.fi

Hurjaa.

maaliskuu 13th, 2008 . by vauvakirja

Tasan vuosi sitten oli Se Päivä. Muistan, kuinka olin aivan varma, ettei vauva koskaan syntyisi. Ennen laskettua päivää olin jo ehtinyt tuskastella monta viikkoa, kuinka se ei koskaan tulisi ulos ja puuh ja äh ja kääk. Nyt jälkeenpäin on helppo olla viisas, mutta! Kumpa olisin osannut nauttia ihan viimeiseen asti vain siitä meidän kahden omasta rauhasta. Siitä, että voin tehdä (melkein) mitä tahansa, koska tahansa, miettimättä, kuinka paljon organisointikykyä siihen tarvitaan. Olisimpa nukkunut enemmän. Lukenut enemmän. Katsonut sydämeni kyllyydestä hömppää TV:stä. Nauttinut olostani (niin paljon kuin nyt tuon pömpsin kanssa pystyin). Helppo nyt on sanoa. Silloin luulin, ettei Vauva ikinä syntyisi.

Hurjaa ajatella, että olen ollut äiti jo melkein vuoden. Miten sitä ei koskaan voinut ajatella, kuinka pieni käärö saa ihan tasan joka kerta nukahtaessaan sisälmykseni pyörähtämään, koska on vaan niin pakahduttavan ihana ja suloinen – oli päivä ollut sitten kuinka rankka, hermoja raastava, ihana tai aivan järjetön tahansa. Ja kuinka vaikeaa on taistella (siitä kuuluisasta) omasta ajasta, kun sitä ei ole mistä ottaa (tai antaa). Ja miten hyviä ystäviä tulisin löytämään. Ja kuinka joka ilta mennessäni nukkumaan on jo ikävä Eliasta, vaikka hän nukkuu ihan seinän takana, ja tarkistettukin on, monta kertaa. Ja kuinka jo haluan mennä takaisin ’aikuisten maailmaan’, mutta mikään hoitomuoto ei tunnu tarpeeksi hyvältä omalle lapselle. Ja kuinka monta kertaa epäilisin omia valintojani, vaikka ne on sillä hetkellä nähty kaikista parhaiksi, toimivimmiksi ja turvallisimmiksi. Ja miten tämä pieni ihana tyyppi voi ottaa parisuhteen päälle, mutta tolpilla ollaan (onneksi on siskoni, joka on antanut mulle ja Samille sen yhteisen ajan, ja hoitanut Eliasta silloin tällöin). Ja näitä riittää…

No nythän kello onkin jo sitten 14.3. puolella. Niin, siis yliajalle menee. Taas. Mutta pian lisää, ISOSTA YKKÖSESTÄ. Hurjaa sekin.

Ykkönen lähestyy

maaliskuu 6th, 2008 . by vauvakirja

Ja vauhti kiihtyy. Elias on nyt kävellyt kuukauden. Mä en oo vieläkään oikein sisäistänyt sitä vauhtia, että kuinka kauan sillä kestää päästä esim. olohuoneen perimmäisestä kulmasta keittiöön. Oikea vastaus on ehkä kolme sekuntia. Siis kun just sillä kesti mönkiä kaaauan paikasta toiseen. Me ollaan täällä vaarin luona visiitillä melkein viikon. Siis minä ja Elias kahdestaan (plus kaikki siskot ja veli). Mä en tiedä, mitä mun päässä taas oikein liikku, kun päätin tehdä yh-ekskursion tänne asti. Sami jäi tekemään töitä kotiin. Kaikki menee muuten ihan kivasti, mutta nukuttaminen mille tahansa unille on ihan tuskaa. Eliaksen saa kotona näppärästi nukahtamaan syliin, jumppapallolla pomputellen. Tai sitten tietysti vaunuihin. Mutta täällä kaikki on mennyt jotenkin ihan sekasin ja mulla on ihan hirveet tuskat saada se nukahtamaan. Oon tullut siihen tulokseen, että mulla on huono (lue: liian pieni, ainakin verrattuna Samiin) syli. Siinä ei löydy hyvää asentoa ja Elias vaan kiehnää. Ei vois ajatellakaan laittaa Eliaksen hereillä sänkyyn, koska retkisänky on vaan niin ihana ja kiva leikkipaikka, että siellä virkoo heti ja voi että ja uuh. Joten se pitää nukuttaa syliin. Ehkä mä taas ens kerralla mietin kolmesti (ainakin), ennen kuin lähden kahdestaan lapsen kanssa mihinkään yökylään.

No sitten kävi myös sellanen, että vaikka meitä oli tässä neljä aikuista, niin kuinka ollakkaan; meni ehkä kaks minuuttia kun kaikki oli jossain muualla, Elias leikki olohuoneessa uusilla (muiden vanhoilla) leluillaan. Yhtäkkiä mä en nää lasta missään ja nopeesti ’haravoidaan’ (kuten poliisipartio konsanaan) alakerta, mutta Eliasta ei näy missään. Sitten yhtäkkiä alkaa kuulumaan ”Tätä, tätä, äittä” yläkerrasta. Tyyppi oli pinkassut yksin (IIK!) portaat ylös, ennätysajassa. Siellä se sitten leikki onnellisena. Pieni sydäri, mutta onneksi ei käynyt mitään. Että sellanen kiitäjä. Ja nythän se haluaa kokoajan niille portaille, sehän on ihan selvä.

Saunatontut

helmikuu 23rd, 2008 . by vauvakirja

Tänään me saunottiin ekaa kertaa sillain ihan oikeesti. Ei nyt mitään löylyjuttuja vielä, mutta istuttiin ja leikittiin (ja litkittiin vettä) ihan lauteilla, eikä enää mitään paljussa istuen paria minuuttia. Meidän saunareissu kesti ainakin 15 minsaa, jollei kauempaakin. Elias oli tosi innoissaan koko ajan. Sillä ei missään vaiheessa tullut minkään näköistä tuskastumista tai muuta. Kyllä mä aina välillä avasin oven ihan auki ja annoin vähän happee koko porukalle. Ainakin tämä eka ’oikea’ kerta saunassa onnistui tosi hyvin. Ja tämä alotus oli joillekin neuvottu siis alotettavaksi vasta yhden vuoden ikäisenä, kun lapsi osaa hikoilla.

Toinen juttu, näin ykkösen lähestyessä, on toi ruoka- ja juomapuoli. Koska olen saamaton, oon edelleen ostanut kaupasta lasten ruokaa purkissa. Nyt ollaan muutamana päivänä syöty niitä 1v.+ ruokia ja hyvin on kauppansa tehnyt. Oikeestaan vois sanoo, että paremminkin. Mä en nyt edes oikein tiedä, että mikä ero niillä niihin edellisiin on, kun ne palasetkin näyttää olevan ihan samaa kokoluokkaa, mutta kai niissä sitten enemmän makua on. Ja sitten se juoma-asia. En millään jaksa odottaa, että vihdoinkin saa alkaa totuttamaan Eliasta ihan tavis maitoon. Tarkotuksena olis, että parin viikon päästä aletaan sekottamaan rasvatonta ja NANnia ja sitten pikku hiljaa siirrytään ihan tavalliseen mölöön. Ja loppuu vihdoinkin se jumalaton rehaus. Varsinkin, kun tuolla meidän lähimarketissa on useinkin korvikkeet loppu. En voi käsittää, miten sellaset jutut voi olla kaupasta loppu. Kyllä niitä pitäisi löytyä sieltä. Mutta kohta ei enää tarvi sitä murehtia. Kauankohan sitä velliä antaa.. Siitä on tullut ihan kiva rauhottumiskeino ennen iltaunia, mutta vähän mietityttää, kun sen antaa tuttipullosta.. Kun haluis siitäkin kapistuksesta päästä mahdollisimman helposti sitten eroon. Mutta ehkä me siirrytään vaikka vellin antamiseen nokkamukista, joskus keväämmällä. Ei tässä nyt niin kova paniikki ole, kyllä mä näin (ehkä ikäväksenikin) neljä vuotiaita lapsia, jotka käveli päiväkotiin tuttipullo suussa… Että jos vaikka tähtäis viimeistään siihen 2v. synttäriin, jolloin olis tuttipullo unohtunut.

Mulla on taas meinannut lähteä hermot Sigun kanssa. En tiedä, olisko sillä joku kissojen kevätvilli, vai mikä ihme, mutta kyllä se riehuu. Se saa olla pihalla niin paljon kuin vaan ikinä jaksaa, mutta silti sillä on nyt joku kai vähän vinksallaan tai huonosti. Ärsyttävintä on edelleen se, että koska se osaa ite avata ovet, se luulee saavansa myös ulko-oven kahvaan hyppäämällä auki. Sitä se sitten rämpsyttää monta kertaa yössä.. Ja välillä herättää Eliaksin, joskus Samin.. Mutta joka vi**n kerta mut. Lähtee niin sanotusti Järki. Ehkä se löytää jonkun ihanan kollin (Sigu on so very gay) kesäheilaksi (tai miksei pidemmäksikin aikaa) ja alkaa onnelliseksi ja rauhalliseksi kissaksi.

Turvaistuimista

helmikuu 13th, 2008 . by vauvakirja

Luin tänään Nurmijärven Uutisista erään äidin haastattelua. Hän kertoi, kuinka 3-vuotias tyttärensä jo kovin haluaisi istua nokka menosuuntaan, mutta vielä ei ole sen aika. Ok. Jos on selkä menosuuntaan -mallinen turvaistuin, niin mitä sitä enää tässä vaiheessa vaihtamaan.. MUTTA. Sitten rouva alkoi syyttelemään kaikkia niitä vanhempia, jotka ovat laiskoja ja välinpitämättömiä ostaessaan kasvot menosuuntaan olevan turvaistuimen. Quote: ”Taru Nurmelan mukaan verukkeet [kasvot menosuuntaan asennettaville istuimelle] ovat lähinnä tekosyitä – tai aikuisten mukavuudenhalua, kun lapsen kitinää ei jakseta kuunnella”. Siis voi jumalauta. Mä vietin tunteja tehden riisörtsiä autoliiton testien mukaan turvallisimmista isuimista. Ja suurin osa nykyään niistä on Isofix-kiinnityksellä asennettavia JA naama menosuuntaan. Olin niin suivaantunut, että vihapäissäni vertasin kaikkia autoliiton sivulla olleita vuoden 2005 malleja lehdessä olleeseen kuvaan heidän turvaistuimestaan. Siis oikeesti. Mä psyykkasin itselleni ihan hirveän migreenin ja vatsakivun tästä aiheesta. Siis onko todellakin niin, että kaikista niistä sivu -ja etutörmäyskuormitustesteistä huolimatta (joissa meidän Maxi Cosi PrioriFix sai jokaista selkä menosuuntaan asennettavaa istuinta paremman arvosanan) on vastuutonta ostaa sellanen?!? Ja osahan niistä selkä menosuuntaan olevista istuimista oli huomattavasti vaarallisempia lapsen niskalle (johon siis tämän naisen mielipide perustui, siis että lapsen pää kolahtaa polviin…), kun paljon mahdollista on, että koko tuoli luisuu pois paikoiltaan. Ja osassa turvavyö painoi kaulaa.. Eikös sekin aika pahalta kuulosta?

Ärsyttää vaan, kun aletaan arvostelemaan ja osottelemaan sormia, kun jokainen vanhempi ihan varmasti yrittää parhaansa ja tuntee kuitenkin huonoo omaatuntoa, hoiti asiat sitten kuinka hyvin tahansa.. Haastattelu loppuu näin, and I quote: ”Kun fiksut ihmiset pistävät rahojaan kaikkeen muuhunkin, niin miksi ei sitten kunnollisiin ja oikein päin asennettaviin turvaistuimiin”. Ehkä ne tuolit oli silloin kolme vuotta sitten turvallisempia, kun Isofix-kiinnitys ei ollut niin yleinen. Mutta ajat muuttuu. PUUUUUUH ja MURRRR. Artikkeli löytyy myös täältä, jos joku tykkää käydä lukemassa. Tai ehkä mä vaan ylireagoin. Mutta kirjotin jo vastineen. Mutta sainpahan mielenrauhan.

Ja mitä siihen kitinään tulee, niin eikös ole parempi, mitä hiljasempi takapenkki on? Pystyy keskittymään siihen ajamiseen ja liikenteeseen vähän paremmin… Eikä sitten aiheuta niitä kolareita… Ehkä.

Hammasasiaa

helmikuu 11th, 2008 . by vauvakirja

Täällä NuRRRmijärvellä kunta tarjoaa ensimmäisen hammastarkastuksen lapsen ollessa 5-6 kk. Mutta koska me muutettiin tänne Eliaksen ollessa 7kk, ja siinä vaiheessa kun noita neuvolakäyntejä on jo melko harvakseen, meille toi tieto tuli vasta kuukausi sitten, ja saatiin aika tälle aamulle. Tässä tärkeimmät asiat ja neuvot:

– Hampaat tulee harjata kahdesti päivässä

-Hammastahnaa tulee käyttää, kun poskihampaat ovat puhjenneet. Hammastahnoja on saatavilla tosi hellävaraisiakin, joiden huuhtelua suusta pois ei tarvitse huolehtia. Se on ilmeisesti ihan hyväkin, että sitä tahnaa jää vähän hampaan pinnalle, hoitamaan sitä.

-Yleensä ensin tulee neljä hammasta ylös ja alas, sitten poskihampaat. Kulmahampaille jää siis pieni rako siihen väliin.

-Karies on tarttuvaa, eli siis ne joilla hampaisto on hyvässä kunnossa, eikä reikiä ole, ei voi sitä lapselle tartuttaa. Karieksen aiheuttaa mm. bakteeri nimeltään Streptococcus mutans.

-Lapsille voisi antaa esim. joka ruokailun jälkeen xylitolpastillin kuten XyliDentin Pikku kakkosen päärynäpastilli (tai joku tämän niminen se oli…) Elias ainakin veti sen ihan innolla. Mitä enemmän sitä ehtii imeskellä, sen parempi tietysti.

-Purenta on melkolailla periytyvää

– Ruokailut tulisi rajata viiteen kertaan päivässä. On laskettu että niin monta happohyökkäystä hampaisto suunnilleen kestää.

-Sokerin ja etenkin karkkien antamista kannattaa pitkittää mahd. pitkään. Jos jotain makeaa haluaa lapselle antaa, kannattaa se tehdä heti ruokailun jälkeen, jälkiruokana. Menee sitten samalla happohyökkäyksellä. (huom. ’Luonnon omassa karkissa’, eli rusinassakin on yllättävän paljon sokeria..)

-Tuttipullosta vain vettä tai maitoa. Ei mehua. Ei, ei, ei. Mehun litkiminen pullosta saattaa aiheuttaa ns. tuttipulloeroosiota, eli etuhampaiden kiille kuluu sokerilientä juodessa. Muutenkin tuttipullosta vierrottaminen on huomattavasti vaikeampaa.

-Eroon tutista ennen vuoden ikää, jolloin saadaan minimoitua purentaongelmat.

-Aikuisen tulisi harjata lapsen hampaat jopa 9 ikävuoteen asti. ”Meidän kolmevuotias pesee itse hampaansa” -rehvimiset saa siis jäädä. Hehhe.

-Jokainen ruokailu on hyvä lopettaa vesihuikkaan, niin tulee sitten vielä huuhtastua hamput samalla.

Nämä nyt juuri muistui mieleen.. Ja kotirintamalta, sellasta vielä, että nyt mä olen sitten lopettanut imettämisen kokonaan.. Lauantaina tuli (noloa ja melko surullistakin) vedettyä sellaset naamat, etten sitten voinut imettää sunnuntaiaamuna. Mutta se ei Eliasta haitannut, joten päätin sitten, että nyt loppuu. Tämäkin aamu sujui ihan hyvin, vähän oli jano, mutta se korjaantui vesiryypyllä.

Elanor, Äitiyspakkaus ja Hna: sovitaanko treffit jollekin päivälle, jotta saan annettua vähän paremman kuvan ittestäni.. Lauantain ensivaikutelma meni varmasti pieleen..

Öitä ja vapaa-aikaa

helmikuu 4th, 2008 . by vauvakirja

Taas on hetki hujahtanut viime kirjailuistani. Meidän yöt on taas taantunut, Elias herää monta kertaa, ja oon ollut niin väsynyt, että mielummin otan sen meidän sänkyyn itkemään kuin yritän hyssytellä sitä omassa sängyssään. Tämä siis tarkoittaa sitä, että kohta kymmenen kiloinen lapsi on nukkunut vähintään kolme tuntia yössä mun rinnan päällä ja loput ajasta hyörinyt ja pyörinyt ympäri sänkyä. Ei siis kovin levollista ja rauhoittavaa unta meille. Tai mulle, Sami nyt nukkuu minkä tahansa möykän läpi. Mutta tämä ei oo kuitenkaan saanut mua ollenkaan lannistumaan, koska meillä on ollut nyt niin ihana mäihä, kun mun sisko on ollut lapsenvahtina kahtena viikonloppuna peräkkäin. Tai siis sisko kahtena, ja sitten vielä mummi (mun äiti) nyt viime lauantaina. Siis niin IHANAA. Ollaan vaan voitu käydä syömässä tai drinksuilla ja nähdä kavereita ja vaan olla muualla. Ja kuitenkin tietää, että kotona on kaikki hyvin. Ja ens lauantaina taas päästään menemään, kun on erään kolmekymppiset l. railakkaat pippalot. Mukavaa. Paljon paremmin jaksaa. Suosittelen kaikille. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta varmasti vaivan väärti.

Tanssiva vauva

tammikuu 15th, 2008 . by vauvakirja

Jahans. Hna oli listannut mut iloisena ja inspiroivana bloggaajana. Kiitos siitä. Erityismainintana oli vielä tämä mun skarppaus blogin päivityksessä viime aikoina. Luen rivien välistä: piiskaa ittes kirjottamaan useammin, laiska p*ska. Heheh. Ei vais, noin mä kyllä itelleni sanon, useinkin. Mutta siis nyt tämän ”pokaalin” innottamana annan pikapäivityksen, ennen ku Elias herää uniltaan.

Kävelyä harjotellaan joka päivä, se sujuu jo melko mukavasti. Sanoja ei hirveesti tule, mutta juttua silti riittää. Viimeaikoina parasta ääntelyä on ollu kot-kot-kot. Ja tietenkin päristys. Ja se päristys on ihan uskomattoman kirkas ja ’puhdas’. Jos ite yrittää päristää, se ei vaan onnistu. Heilutus on ihan ykkös juttu, kaikille heilutetaan aina. Iskälle, Sigulle, itelle peiliin, uutisankkureille, hiihtäjille (telkkarissa nekin), ja portaita alas mennessä aina heilutetaan olohuoneelle. Ja siinä heilutellessa on pari kertaa tullut sellanen tosi möree ”Hee, hee”. Mä nyt haluan uskoa, että se on se hei, hei, jota äiti toistaa koko ajan. Elias alkaa hytkymään aina, kun laitetaan musiikki soimaan. Ollaan kyllä pidetty monet tanssipartyt kahdestaan, joten ehkä sillä on ollut jotain vaikutusta tähän tanssivillitykseen. Huvittavan näköstä kyllä on se meno. Huomenna on neuvola, joten kasvukäyrät tulee selville silloin. Kaiken pitäs olla ihan normaalit, ruoka on maistunut ja pituus on ennen ollut +2-käyrällä, joten ei hätää, vaikka olis jostain syystä vähän laskenutkin. Yöt menee vähän vaihtelevalla menestyksellä, mutta parannusta on tapahtunut entiseen tosi paljon. Heräämisiä on ehkä yksi tai kaksi yössä. Ja nekin hoituu tassutuksella nopsaa. Joten, ollaan oltu tosi tyytyväisiä tästä uudesta järjestelystä.

Tilasin ERGO-kantorepun viime viikolla. Se ei oo vielä tullut postissa, mutta odotan sitä innolla. Sitä kehuu kaikki, joten toivottavasti se toimii meilläkin. Ollaan lähdössä lomamatkalle, ja se varmasti on tosi hyvä varuste siellä. Jos vaan lapsi viihtyy, sillä pääsee hyvinkin liikkumaan. Paljon helpommin kuin rattailla. Mutta siitä lisää sitten ku se on testattu.

Yöelämää

tammikuu 6th, 2008 . by vauvakirja

No niin. Kolme yötä ollaan nyt siis nukuttu näillä uusilla järjestelyillä. Meillä on ollut kaks hyvää yötä ja yks ihan hirvee. Ensimmäinen yö oli ehkä paras: kympiltä nukkumaan, viideltä itksekeli, joten annoin tissiä, nukuttiin ysiin. Toinen yö oli ihan hanurista: Kympiltä nukkumaan, kahden maissa itksekeli, mutta nukahti itsekseen. Sitten kolmelta kauhee huuto päälle, hyssyteltiin, tassuteltiin ja lauleskeltiin VIITEEN asti, jolloin annoin periksi ja tarjosin tissiä. Sitten koko iloinen perhe nukuttiin puoliyhteentoista. No viime yö oli paljon parempi: E meni ysiltä nukkumaan, heräs puoli kaks, nukahti tassuttelulla ja sitten heräs seitsemältä seuraavan kerran. Unen pöpperössä luulin, että kello oli ehkä neljä, joten menin vaan tassuttamaan tyyppiä takas uneen. Sinne jäi ihan tyytyväisenä, vasta kahdeksan aikaan heräili ja syötiin aamumaidot. Torkuttiin sitten vielä yheksään, joten sanoisin sen menneen aikas hyvin.

Oon nyt huomannut (näiden kolmen yön perusteella), ettei Eliasta kannata nostaa ollenkaan sängystä pois, vaikka se kovin itkiskin. Molemmilla käsillä vaan tassuttaa ja hyräilee, niin se rauhottuu paljon nopeampaa, eikä saa ”turhaa toivoa”, että pääsee meidän väliin, tai tissille.

Niin siihen toiseen yöhön saattoi myös vaikuttaa se, että oltiin ostoksilla päivällä, ja päikkärirytmi meni vähän sekasin. Mutta ei sekään kovin järkevältä ratkasulta tunnu, että lukittauduttais kotiin. Tulloo höperöksi vähemmästäkin. Tarvii virikkeitä itse kukin. Pitänee lähteä entisille kotihuudeille ensi viikolla, vertaistukea moikkaamaan. En kyllä osaa edes kuvitella, miten olisin selvinnyt tästä ilman niitä typyjä. Just silloin, kun luulee tulleensa ihan hulluksi, huomaa että melkeimpä kaikilla on samoja tuntemuksia ja kokemuksia. Sitten sitä puidaan ja pilkotaan, ja päivän päätteeksi on taas hyvä ja ilonen mieli. Niin se menee.

Onni löytyy arjesta?

tammikuu 3rd, 2008 . by vauvakirja

Paluu arkeen joulun jälkeen on ottanut (erityisesti omalla kohdallani) koville. Tuntuu kuin koko ajan olisi joku pieni kriisi kytemässä. Välillä se johtuu tämän asunnon räjähtäneestä tilasta, välillä oman ajan löytymisestä (tai siis EI löytymisestä), mutta suurin ongelma on ollut Eliaksen yöelämä ja kaikkien meidän unen puute. Eliashan vierrotettiin yösyömiseltä kun 8 kk tuli täyteen, eli n. puolitoista kuukautta sitten. Koville se otti noin neljä päivää, mutta sitten kaikki tuntui sujuvan ihan ookoosti, ainakin mihin sitä silloin vertasi. Elias meni kahdeksan ja kymmenen välillä nukkumaan ja saattoi herätä kerran ja tarvita tassuttelua, sitten nukkui viiteen tai kuuteen, sai tissiä ja nukkui yheksään. Ihan ok, mutta parantamisen varaa aina on. No sitten kaikki jotenkin muuttui ja E heräili monta kertaa yössä, sitä piti sylittää ja heijata sitterissä. (Ai niin, mehän siis nukutetaan se aina heijaamalla sitterissä.. siitä kohta lisää..) Nyt pari viime yötä on ollut ihan HIRVEITÄ. Se herää heti kun me mennään nukkumaan. Luultavasti meilläkin hajuun, koska mitään ääniä ei meidän makuuhuoneeseen hiipimisestä tule. Sitten se itkee, nousee istumaan, huutaa, nousee seisomaan, kiljuu, kuolaa jne. eikä oo mitään muuta tehtävissä kuin ottaa se mun mahan päälle nukkumaan. Se ei rauhotu Sami syliin, sitteriin, vedellä… Oon nyt monta yötä ’nukkunut’ siis kymmenen kilonen lapsi rintakehän päällä, odottaen että se syvän unen vaihe jo vihdoinkin tulisi, ja voisin siirtää sen takaisin omaan sänkyynsä. Noh, viime yönä se ei koskaan tullut. Kello oli vihdoin neljä, kun sanoin Samille, että nyt on pakko siirtää tämä lapsi, tuli sitten kuinka kova huuto tahansa. Kuten arvata saattaa, siitä vasta riemu ratkes ja voi sitä huudon määrää. Elias oli meidän välissä (koska omaan sänkyyn ei edes uskallettu yrittää), ihan tokkurassa ja kaikin voimin möyri mun poukkuun. Takas massun päälle tai kainaloon, mutta silti ei itku hellittänyt. Sitten luovutin ja tarjosin tissiä, mutta eihän sekään kelvannut. No sittenhän multakin lähti järki ihan täysin ja lähdin kylppäriin itkemään ihan hysteerisesti ja jätin Samin rauhottelemaan Eliasta. Puoli kuuden aikoihin olin taas valmis yrittämään imetystä uudellen, silloin se onneksi kelpasi ja saatiin nukuttua vähän yli yhdeksään.

Päätettiin sitten, että siirretään E nukkumaan omaan huoneeseensa. Saa nähdä miten siinä käy. Sängyn siirtämisestä tehtiin oikein perheaktiviteetti, Elias istui siinä, kun se siirrettiin. Ollaan nyt yritetty hypettää, psyykata ja tsempata tätä uutta järjestelyä Eliakselle. Sänkyä ollaan käyty kattomassa ja testaamassa sen uudessa paikassa. Mä nyt luotan siihen, että kohta kymmenen kuukautinen lapsi ymmärtää jo jotain puhetta, ja tajuaa, että tämä on tosi jees juttu ja kaikki on ihan hyvin. Mutta sitten se, mikä aiheuttaa eniten pään vaivaa: Miten saa vauvan nukahtamaan ihan ite, omin avuin sinne sänkyynsä? Jollei Elias oo ihan taju kankaalla, kun me se lasketaan sänkyynsä nukkumaan, se nousee pystyyn ja itkee. Eli miten ihmeessä se tapahtuu? Tiedän, että lapsen pitäisi nukahtaa sinne, mistä se sitten jossain vaiheessa yötä saattaa herätä, mutta miten? MITEN.

Kiitos Samille, että on auttanut nyt joulun aikaan mua Eliaksen kanssa tosi paljon. Se on vaan ihan hirveän rankkaa, kun mitään kauheen suurta leikkiä ei saa vielä aikaseksi, eikä mikään kiinnosta varmasti yli kahta minuttia kauempaa, ja kun tyyppi painaa jo miljoonaa eteenpäin, KOKO AJAN… Niin tosiaan, se jo ottaa ihan sujuvasti askeleita (päästää tuesta irti, nostaa kädet kattoona ja lähtee kipittämään kohti.. Kerran se teki sen myös Sigulle, kun oli niin innoissaan sen näkemisestä. Kissa-parka just ehti alta pois ja mä sain täpärän kopin lapsesta), ja usein tutkiessaan jotain asiaa tosi intensiivisesti Elias unohtaa pitää kiinni ja sitten se seistä nököttää ihan ilman tukea jonkin aikaa. Ihan mieletöntä, mutta voi tätä vauhdin määrää…

Ainiin, sille tuli ihan lyhyessä ajassa neljä hammasta lisää. Joten nyt on se vaara, että tissiä puraistaan ja joudun lopettamaan myös ne ainoat jäljellä olevat, aamuyön tissitykset.

Täällä taas

joulukuu 11th, 2007 . by vauvakirja

No niin. Pahoitteluni, jos säikäytin. Ei ollut tarkoitus, meillä on siis kaikki ihan hyvin. Tosta edellisestä postauksesta onkin kulunut jo jonkin aikaa, joten nopsasti päivitystä mitä on oikein tapahtunut: ostettiin iki oma koti -> kreisiä muuttorehausta. Elias on oppinut liikkumaan ihan sairasta vauhtia joka paikkaan. Seisomaan nouseminen on mukavaa puuhaa, päälleen muksahtaminen ei. Minä pääsin vihdosta viimein viettämään iltaa tyttöjen kanssa, ihan älyttömän kivaa oli! Ollaan löydetty sopiva päivärytmi, ja kaikkien elämä on helpottunut huomattavasti: uniajat on selkeät, ruoka maistuu, mieli on iloinen JA! E on vierrotettu yötissittelyltä.
Eli siis kaikenkaikkiaan tosi hyvin pyyhkii. Vähän tässä nyt mietityttää, koska tiedän rintaruokinnan olevan aikaslailla loppusuoralla. E:llä ei oo vielä muuta kuin kaksi hammasta alhaalla, mutta se harrastaa tissin pureskelua melko ahkeraan, ja se sattuu. Pelkään ihan sitä päivää, kun ylös ilmestyy hammas, jolla sitten louskastaan. Ei oo kauheen mukavaa, kun nänni on vereslihalla ja pienet hampaan jäljet on painunu mustansinisiksi siihen viereen. Joten, saa nyt nähdä kauanko sitä iloa (ja niitä kyyneleitä) jaksan. Luin jostain, että jos vauva puree, niin nenästä vaan kiinni ja se päästää irti. Kyllä se sillä keinolla irrottaa, mutta siinä vaiheessa tuho on jo tehty. Joten jos jollain on vinkkejä tähän asiaan, niin otan mielelläni vastaan.

Joululahjoja oon alkanut Eliakselle haalimaan. Ei varmaan pitäis, koska niitä varmasti tulvii läjäpäin kaikkialta. Mutta nämä nyt on hankittu: Potta, kovakantisia kirjoja ja pulkka. Brion junarata pitäis vielä hommata, ja sitten kaikkee pientä krääsää, joka vaan tarttuu mukaan tai on ihan pakko saada.. Typerää materialististä vouhotusta. Paljon kysellään, että mitä tarvittaisiin, mutta en oikeen osaa vastata. Vaatteet alkaa käymään pieniksi, mutta oon jotenkin niin kauhean tarkka niiden kanssa, joten ostaisin miel. ite.. Pitäs vissiin vähän höllätä pipoa.. Leluja on kauheesti, eikä niillä edes niin paljoa leikitä, kun ”oikeat” tavarat on paljon mielenkiintosempia. On kyllä tosi mukavaa, kun joulu tulee. Ja pääsee viettämään sitä ihan omassa kodissa, IHANAN pienen pojan kanssa ekaa kertaa, ja sain vielä haalittua sukuakin tänne. Tosi mukavaa. Pitääkin mennä het hakemaan glögiä ja fiilistellä taas vähän.

« Previous Entries