vauvakirja.fi

Kävin maanantaina suuhygienistillä (hävettää tunnustaa, mutta ekaa keraa). Oon aina ollut tosi ylpeä hampaistani, niissä kun koskaan ei ole ollut reiän reikää. Mutta totuus valkeni tuoliin istahdettuani ja suun avattuani.. Mun hampaat oli ihan täynnä hammaskiveä ja koko suussa paha ientulehdus (hammaskiven aiheuttamaa siis). Toiset on taipuvaisempia hammaskivelle kuin toiset. Se ’aktivoituu’ 20 vuoden iässä, ja hormooni vaihtelut (HUOM! Erit. raskaus) vielä lisää sen muodostumista. Karieksesta puhutaan paljon, ja sen nyt huomaakin, kun reikiä tulee ja sattuu niin pirusti, mutta hammaskivi on ihan yhtä tarttuva ja ehkä jopa haitallisempi. Joten jos viimeisestä hammaslääkäri-/suuhygienistivisiitistäsi on kulunut yli vuosi, suosittelen että varaat ajan heti. Jonot on pitkiä. Itse kävin Nummelassa yksityisellä (puhdistus maksoi 41e, puudutusgeeli 10e, ei paha mielestäni). Suuhygienistini on Jatta Pitkänen, todella mukava, reipas ja tunnollinen. Nyt on niin kauniit ja valkoiset hampaat. Ei ne nyt ihan niin pahat ollut, mitä tästä ehkä kuvan saa, mutta siis eron tosiaan huomaa, jopa värissä!

Tahtoo lomalle. Lämpimään, aurinkoiseen paikkaan, kohteella ei niin ole väliä, kunhan saan Samin vähäksi aikaa pois tietokoneen kimpusta. (No joo, kyllähän hotellista pitää langaton netti löytyä, mutta ainakin nyt siis päiväaikaan, jos voitais liikuskella ns. tiiminä..) Tämä matkakuume alko jo ennen joulua, mutta ehti pikkasen laantua tammikuussa, mutta nyt sitten on taas päällänsä, ehkä jopa entistä ehonpana. Äkkilähtöjä ollaan kyttäilty urakalla, mutta nyt ollaan luopumassa siitä ideasta ja siirtymässä vähän suunnitellumpaan matkaan. Sami haluaa Kreikkaan, minä en niin pistä enää väliksi, että mihin mennään. Kunhan mennään. Haluaisin ehdottomasti olla myös yli kaksi viikkoa, mutta Finnmatkojen kaikki kesän matkat on niin loppuun myyty, ettei niitä ole enää oikeastaan tarjolla. (Ja me nyt katellaan vaan Finnmatkoja, koska meillä sattuu heidän puljuun olemaan lahjakortti..) Eli kaksi viikkoa saa nyt riittää. Tiedän, tiedän, kyllähän kaksi viikkoa ulkomailla on jo taivas, mutta nyt on piiiiitkään aikaan viimeinen mahdollisuus lähteä jonnekin etelän maille ilman, että pitäisi olla koulusta/töistä pois. Joten haluisin ottaa kaiken ilon irti. Toinen matka, jonka ehdottomasti haluan kesän lopulla (taas) tehdä, on Toronton visiitti. Tällä kerta käydä samalla vielä Chicagossa. Samilla lähtee järki näiden mun matkasuunnitelmien kanssa, mutta minkäs teet, kun päivät pitkät vaan haaveilee lomasta ja jostain vähän erilaisesta kuin tämä tavis kotiarki..

No jos nyt sattuis niin, että me satuttais löytämään joku kiva kohde ja päästäisiin lähtemään vaikka huhtikuussa, niin mistä ihmeestä löytää Suomessa tähän aikaan vuodesta lapselle kesäkuteita? Kun faktahan on, ettei niitä talvisaikaan kauheesti oo missään tyrkyllä. Ja niitä on pakko ostaa, kun sellasia ei ole. Ei sitten rievun riepua. Tai no on uikkarit : )

Ja muutama matka-aiheinen linkki vielä tähän loppukevennykseksi.. Jos joku muukin haaveilee lomasta jossain.. muualla.

Napsu
Lomat.info
Tripadvisor
Sharm El Sheik -sivusto
Aurinkomatkat
VirtualTourist
Lonely Planet

Elanor antoi mulle tälläsen. Olen iloinen ja otettu. Kiitos kaunis.

käännös sanalle
Excellent

Tämän pitäis taas motivoida kirjottamaan. Mietin usein ideoita bloggauksiini esim. saunassa tai nukkumaan mennessä, mutta sitten kun vihdoin olisin taas koneella, kaikki asiat on kadonnut päästä, tai tuntuu ihan idioottimaisilta kirjottaa.. Mutta yritän nyt olla reipas ja käydä päivittämässä täällä useammin.

Tämä palkinto pitäis jakaa eteenpäin viidelle, mutta mä seuraan niin muutamaa blogia.. Joten tää pomppais takasin Elanorille (erityis bonus-exellenté kahdesta viimeisestä kirjoituksesta. Kirjotat niiiin hyvin, ja asiaa!) ja sitten haluan ehdottomasti antaa tämän Hna:lle, joka sai tämän myöskin Elanorilta. Seuraan lisäksi Äitiyspakkausta, joka ansaitsee tämän palkinnon (ja taisi saada tämän hänkin Elanorilta..). Pienet on blogipiirit.

Ihmiset, ihmiset. Kaikki, jotka vain kynnlle kykenevät, käykääpäs luovuttamassa verta. Veripalvelussa on ihan hirvittävä pula verestä. Pieni vaiva, iso apu. Ei sitä koskaan tiedä, vaikka omalle kohdalle sattuis het huomenna. Tai jo tänään. Joten. Ajatelkaa. Kiitos.

YLE: Veripalvelussa pulaa verestäÂ

VeripalveluÂ

Oon nyt ollut muutaman päivän kipee. Nenä ihan tukossa, kurkku kipee, hengitys vinkuu, kuumetta. Eli siis petipotilas, muttei kuitenkaan. Ei sitä näin äiti-ihmisenä pääse lepäämään ihan niin paljoa kuin tarvisi. Lohduttava ajatus on kuitenkin ollut se, ettei tätä tautia ole Eliaksella. Se olis paljon rankempaa (vaikka ite olis ihan terve). Tässä kärvistellessä oon huomannut myös sen, että ärsyttävästä kuumetilasta vielä ärsyttävämmän tekee imetys. Sami tuo mulle nälkäisen ja itkevän lapsen. Pienikin kosketus iholla ärsyttää. Elias alkaa imemään. AUTS. Siis osaako tämä lapsi imeä? Eikös tätä nyt jo puolivuotta ole harjoteltu? Ei, ei, kaikki on ihan normaalisti Eliaksen osalta, mun kikit vaan on ihan pirun arat kuumeen takia. Ja fiilistä ei tietenkään paranna se, että energiataso on muutenkin nolla, mutta silti pitäis vielä jostain vetästä toiselle ruokaa. Siis tuottaa sillä omalla sairaalla badillaan. Siitä on nyt kuitenkin selvitty. Toivotaan, ettei tää tartu Samiin. Se olis ehkä vielä hitusen ärsyttävämpää. Oon huomannut, että mua ottaa enemmän päähän se, ettei Sami syystä tai toisesta voi hoitaa/viihdyttää/sylittää Eliasta. Sillä meni niska hirveeseen kramppiin Kanadassa, eikä se pystynyt ottamaan E:tä syliin pariin päivään. Mulla on ihan pää hajalla. Tiesin, ettei Sami sitä tahallaan tehnyt ja oli se tietysti tosi kipeekin, mutta ärsytti vaan niiiiin pirusti. No sellasta se on.

Tänään on Eliaksen 6kk päivä. Ehkä loppuviikosta naapurin tytsyjen kanssa sitten biletetään. Ja äideille kakkua. Kuten asiaan kuuluu. E oppi istumaan lauantaina. Hyvin se nököttää. Ja pikkuisen pullukat posket näyttävät vielä pulleammilta (ja ah niin söpöiltä) istuma-asennossa. Se kasvaa niin kovaa vauhtia. Kyllähän se jo seisookin omin voimin ja pitää kiinni sormesta. Tasapaino on vielä vähän vaiheessa, mutta eiköhän se siitä. Mun mummu näki, kuinka E jo seisoo, ja ihan paniikissa sano, että älä, älä vielä seisota, tulee länkisääret. No tästä keskustelin Kirstin kanssa neuvolassa ja se sanoi, että kun lapsi itse jo pönkää seisomaan ja jaksaa itseään pitää, niin se on ok. Ja mitään länkisääriä tuskin tulee, kun annetaan sitä D-vitamiinia, joka estää riisitaudin (joka ehkä silloin mummon aikaan oli yleisempää). Semmoosta.

Nyt menen viihdyttämään lastani, jotta isäntä pääsee crosstrainerille Earlin ajaksi. Tällänen työnjako tänään.

Taas on hetki heilahtanut viime postauksesta. Se johtuu siitä, että ollaan oltu järjestämässä siskoni yo-bileitä, joita seurasi tämä mahtava kesäsää, eikä sisällä malta kököttää.

Nyt ollaan sitten kokeiltu myös junamatkailua. Ihan hyvin se sujui (mikäs siinä, kun lapsi nukkuu koko matkan..), oltiin sellasessa perheloossissa. Siellä oli meidän (minä, Elias ja siskoni) lisäksi myös toinen perhe n. yksivuotiaan lapsen kanssa. Vähän ehkä meinas ahdas tulla, kun molemmilla oli rattaat ja meillä vielä turvakaukalokin, jossa E nukkui. Heidän Piiperö touhusi lattialla ja antoi E:lle vauhtia. Mua se ei haitannut ollenkaan, unta riitti höykytyksestä huolimatta, mutta he katsoivat parhaaksi poistua leikkiosastolle toiseen vaunuun. Joten hyvä mieli kaiken kaikkiaan jäi tosta junamatkustuksesta.

Tosiaan ne juhlat.. Se lauantai oli kuuma ja vieraita ilmaantui ihan hirveä määrä. Oli siis tukala olo, outoja hajuja ja koko ajan joku lääppimässä naaman edessä. Siis Eliaksella. Mun osalta juhlat menikin sitten hyssytellessä ja etsiessä viileää ja rauhallista paikkaa. Autotalli oli paras ratkaisu. Rauhallista paikkaa tarvittiin myös siksi, että mulla oli päällä puku, jonka kanssa en voinut pitää imetysliivejä, ja kun syötön aika tuli, piti olla yläosattomissa. Jep. Ei ehkä ihan hirveän fiksua, mutta selvittiin siitäkin. Kieltämättä kirosin asuvalintaani muutaman kerran, mutta näytinpähän hyvältä.

No sitten seuraavana päivänä uni maittoi. Kaikille. Erityisesti Eliakselle. Ja mukavinta on nukkua raikkaassa maalaisilmassa. Ei oo koskaan ollut niin vaikeaa lähteä kotoa kaupunkiin. Oon siis todellakin kotoisin maalta. Mutta maalla on mukavaa näin kesäsin. Linnut laulaa, ei mitään liikenteen hälinää (ei edes traktoreita, koska kylvöt on jo tehty…), naapurit ei pääse tiirailemaan arskaa ottavia typyjä (siis minä ja siskoni) ja varjoa riitti Eliaksen unipuuhiin. Ja tietenkin sitten vielä se, että sielä oli paljon muitakin tyyppejä. Tarkoittaen sitä, että jos tarvittiin hyssyttäjiä, minä en ollut ainoa vaihtoehto.. Noh, sinne pääsee taas juhannuksena. Jee.

Olin maanantaina pääsykokeissa. Oon nyt päättänyt vaihtaa musiikista hoiva-alalle. Suun terveydenhuoltoon. Saa nähdä miten käy, paljon oli hakijoita. Ei mulla silti mitään stressiä koulupaikasta nyt ole, koska en joka tapauksessa aloittas vielä syksyllä. En tiedä vielä tammikuustakaan. Pitäis sitä päivähoitoakin vissiin alkaa miettimään. Mutta E olis tammikuussa vasta 9kk. En kyllä mitenkään raaskis. Ei olla vielä ilmotettu sitä mihinkään päiväkotiin, kun ollaan etsitty ihan oikeaa kotia. Siis omaa. Eikä olla ihan varmoja, että kauanko täällä Laajiksessa asustellaan.. Tai tykättäis kyllä asua, mutta löytyykö se asunto täältä, on sitten ihan eri asia. Hmm.. No kuiteskin, sitä piti tosta maanantaista sanoa, että pääsykokeet tietenkin tarkoitti päivää pois kotoa. Eli tissejä pois Eliaksen ulottuvista. Se jännitti eniten. (Ei siis tissejen, vaan Pupsin takia..) Olin pumppaillut, ostanut korviketta, hankkinut erilaisia pulloja (joista juontia harjoteltiin viime viikolla) ja opastanut Samia pitämään Eliasta ’poukussa’, kun syöttää, jotta ainakin läheisyyttä riittäis.. Tiesin, ettei nälkäkuolema sillä aikaa iske vaikkei pulloa huolisikaan, mutta loukkaantunut hän kyllä saattaa olla. Mutta ihan turhaan huolin, kyllä pullo oli kelvannut kun tarpeeksi kova nälkä iski. Itkua oli tavallista enemmän, mutta uni myös maittoi. Eli ei nälkäkuolemaa, mutta ehkä vähän henkistä kuolemaa. Hehee.

Oli muuten hieman huvittavaa (tai pelottavaa), kun siellä pääsykokeissa iltapäivää kohti alko tisut turpoamaan. Oli mulla pumppukin mukana, mutta päätin sitten olla käyttämättä sitä. Olin jo jossain välissä ihan varma, että jos saan aloituspaikan, se on ihan vaan rinnusosaston ansiota. Viimeinen haastattelija oli sellanen 50+ mies (joka hikoili ku sika) ja vilkuili tiheeseen tahtiin mun kaula-aukkoa. Vaikkei mulla edes ollut mitenkään paljastava paita. Omituista, kun oon koko elämäni tottunut, ettei mitään kikejä edes ole. Mutta näin siis siellä.

Mun mielestä neuvolaan on aina mukava mennä. Tai siis ainakin toistaseksi on ollut. Th-Kirsti on mukava, kannustava ja lepponen. Eliaskaan ei välitä, vaikka pitää nakuilla, punnita ja mittailla. On ottanut tavakseen pissata losottaa pitkin pöytiä, ja eilenkin vain naureskeli mittauspisteellä (vaikka äiti yritti pitää päästä kiinni ja Kirsi kiskoi jalkoja suoriksi). Ennen sitä tosiaan oli se piipiäksidentti. Se pissas vielä sillain mukavasti sen muovisen patjan (ja suojapaperin) päällä, että lopulta makas siinä pissalammikossa. Kirsti oli just silloin viereisessä huoneessa mittaamassa jotain toista vauvaa (jonka aika oli ennen meitä, myöhässä olivat.. näitä sattuu), joten oltiin vaan kahdestaan siellä huoneessa. Yritin sitten epätoivosesti saada poijjan kuivattua ja pissat siivottua, mutta käsiä kun on vaan kaksi, jouduin jättämään lattian pesun sikseen.

No kuiteskin, mittaa on nyt jo 61cm. Poikien +1-käyrällä mennään tasasesti. Painon nousu oli pikkasen taantunut, mutta ei kuulemma mitään hätää. Elias on kuitenkin jo niin paljon aktiivisempi touhottaja ja pelkästään valveillaoloaika on pidentynyt, ja sekin kuluttaa tietysti enemmän.. Se olis muuten kovasti lähdössä liikkeelle. Se pystyy jo seisomaan omilla voimillaan (en tosin uskalla vielä montaa sekuntia antaa seisoa, luutkin niin pehmoset.. ettei tuu länkisääriä..) ja ponkailee välillä niin, että mä ihan pelkään sen hyppäävän sylistä (ottaa mun mahasta vauhtia ja lentää polvien yli pää edellä lattiaan). Uskalsin sitä omillaan seisomista kokeilla, koska eilen neuvolassa kyselin siitä. Sitten kuulemma saa antaa seistä, kun vauva ite sitä yrittää ja sen lihakset on tarpeeks vahvat siihen.

Eilen siellä neuvolassa se näytti ihan rääpäleeltä, ku Kirsti laitto sen nakuna mahalleen. Noh, tyyppi veti polvet mahan alle ja työnsi vauhtia (kuin ryömiväiset ikään), mutta pää vaan hairas vastaan. Iso pää, heikot niskalihakset.

En nyt tiedä, että onko toi ’seisoskelu’, pomppiminen ja ryömimisyritykset mitään kovin kummallista tässä iässä (9vko). Olin vaan vähän yllättynyt, että se näinkin aikasessa vaiheessa jaksaa ja pystyy.. muutenhan tuo liikehdintä on lähinnä sellasta kala-kuivalla-maalla -tyyliä.

Meillä on ollut tuo karvainen otus kohta kolme vuotta. Se tuli meille ihan pienenä, 8 viikon iässä. Me paapottiin ja lellittiin se ihan pilalle. Vähän ennen vauvan syntymää äitinikin oli jollekin sukulaiselle sanonut, että syntyis nyt jo se vauva, että ne lopettais sen kissan kanssa hössäämisen. Noh, nyt mulla lähtee järki. En kerta kaikkiaan jaksa sitä kattia sitten yhtään. Se jotenkin meni ihan sekasin Kanadasta Suomeen muuton jälkeen. Eka me luultiin, että se oli jotain matkustuksen jälkeistä stressiä, muttei se koskaan mennyt ohi. Sitten alko tulla vauvakamaa ja se jotenki hermostu. Nyt se on jotenkin vähän ehkä rauhottunut (koska sieltä mahasta ei tullutkaan toista kissaa.. saati sitten koiraa), mutta kaikki sen villiintymiset ottaa sitten tosi kovasti aivoon. Sami jaksaa sen kanssa, mutta mä kiljun heti. No onhan se aika pirun ärsyä, ku kissa repii verhot alas (ja jos ne on hyvin tangossa kiinni, niin riekaleiksi) tietäen, että se on kiellettyä, eli siis huomioo kaipaa. Muttaku muttaku sitä ei nyt vaan yksin kertasesti ole hirveesti jakaa. Miksei tämä meidänkin kissa voi olla sellanen normi katti, joka haluaa sitä omaa aikaa ja itsenäisyyttä?

En mitenkään halunnut olla yksi niistä vanhemmista, joka lapsen tultua haluaa luopua elukoistaan. Luulin, että rakkautta riittäis ja hermot kestäis myös Sigun (kisumme siis) kanssa, mutta ei. Oon yrittänyt sitä jo tyrkyttää siskolle, joka sen jopa huolisi, mutta Sami ei halua luopua siitä.

Loppuun vielä mainittakoon, että meillä on työ- ja makuuhuoneen ovenkahvoissa ympäri vuoden ilmapallot, koska kissa pääse muuten ovista sisään. Eilen se hajotti ikkunassa olevat puiset kaihtimet. Tänään kävelyltä palattuamme se oli oksentanut vauvan sänkyyn. Puuh.

No niin. Matka tehty. Vointi edelleen loistava. Matkakohteemme vaihtui Mauritiuksesta Kuubaan, lentoaika oli kuitenkin 13 tuntia.. Kaikki meni tosi mukavasti lomalla. Olin ehkä hieman varovaisempi ruokien suhteen ekalla viikolla, mutta toisella viikolla en enää jaksanut vouhottaa niiden kanssa. Säästyin kuitenkin kaikelta vatsa- tai muulta vaivalta. Vauva oli koko matkan tosi aktiivinen ja liikkui paljon. En tiedä johtuiko se valon määrästä, kuumuudesta, vai siitä etten itse liikkunut niin paljoa, että tunsin liikkeet niin hyvin.

Lentosukat oli kyllä pelastus. Jalat keräsivät tosi paljon nesteitä ja nilkat katosivat nopsasti. Niin kuin yleensäkin lennoilla, varsinkin raskaana olevien kannattaa juoda paljon vettä ja liikkua. Minulla oli siis viikot 30-32 lentomatkoilla, joten tarvitsin lääkärintodistuksen. Kaikille matkustamista suunnitteleville äitikokelaille sanoisin, että itse tiedätte omat jaksamisenne parhaiten. Jos matka aiheuttaa liikaa stressiä, ei kannata lähteä. Kannattaa ottaa selvää lähimmästä lääkäristä. Varsinkin rantalomalla masu saa paljon huomiota.. vieraat miehet tuijottavat.. myöskin vieraat naiset. Kaikki raskaudet ovat erilaisia, joten ei mitään paniikkia, vaikka babymoon jäisi vain haaveeksi. Ehtiihän sitä sitten vielä vauvan kanssa.

Meillä eka synnytysvalmennus on tiistaina. Vähän on kieltämättä alkanut jännitämään se synnytys. Mitenkähän siitä selviää.. Vaikka se on niin luonnollista ja plaa plaa, mutta silti. Oon jo kyllästynyt lukemaan vauvalehtien synnytystarinoita, ei se oma kuitenkaan samanlainen ole. Ja niidenkin kirjoittajat eivät pysty muistamaan niistä kaikkia kauheuksia, koska keho poistaa tramaattisimmat hetket ja kokemukset automaattisena puolustusmekanismina. Joten en kauheen innolla odota itse synnytystä. En pelkää sitä, mutta jännittää miten reagoin kipuun jne. Kaippa se kaikki sitten munkin kohdalla helpottaa, kun saa sen pienen nyytin kainaloon..

Tällästä tänään.