vauvakirja.fi

Taas on hetki heilahtanut viime postauksesta. Se johtuu siitä, että ollaan oltu järjestämässä siskoni yo-bileitä, joita seurasi tämä mahtava kesäsää, eikä sisällä malta kököttää.

Nyt ollaan sitten kokeiltu myös junamatkailua. Ihan hyvin se sujui (mikäs siinä, kun lapsi nukkuu koko matkan..), oltiin sellasessa perheloossissa. Siellä oli meidän (minä, Elias ja siskoni) lisäksi myös toinen perhe n. yksivuotiaan lapsen kanssa. Vähän ehkä meinas ahdas tulla, kun molemmilla oli rattaat ja meillä vielä turvakaukalokin, jossa E nukkui. Heidän Piiperö touhusi lattialla ja antoi E:lle vauhtia. Mua se ei haitannut ollenkaan, unta riitti höykytyksestä huolimatta, mutta he katsoivat parhaaksi poistua leikkiosastolle toiseen vaunuun. Joten hyvä mieli kaiken kaikkiaan jäi tosta junamatkustuksesta.

Tosiaan ne juhlat.. Se lauantai oli kuuma ja vieraita ilmaantui ihan hirveä määrä. Oli siis tukala olo, outoja hajuja ja koko ajan joku lääppimässä naaman edessä. Siis Eliaksella. Mun osalta juhlat menikin sitten hyssytellessä ja etsiessä viileää ja rauhallista paikkaa. Autotalli oli paras ratkaisu. Rauhallista paikkaa tarvittiin myös siksi, että mulla oli päällä puku, jonka kanssa en voinut pitää imetysliivejä, ja kun syötön aika tuli, piti olla yläosattomissa. Jep. Ei ehkä ihan hirveän fiksua, mutta selvittiin siitäkin. Kieltämättä kirosin asuvalintaani muutaman kerran, mutta näytinpähän hyvältä.

No sitten seuraavana päivänä uni maittoi. Kaikille. Erityisesti Eliakselle. Ja mukavinta on nukkua raikkaassa maalaisilmassa. Ei oo koskaan ollut niin vaikeaa lähteä kotoa kaupunkiin. Oon siis todellakin kotoisin maalta. Mutta maalla on mukavaa näin kesäsin. Linnut laulaa, ei mitään liikenteen hälinää (ei edes traktoreita, koska kylvöt on jo tehty…), naapurit ei pääse tiirailemaan arskaa ottavia typyjä (siis minä ja siskoni) ja varjoa riitti Eliaksen unipuuhiin. Ja tietenkin sitten vielä se, että sielä oli paljon muitakin tyyppejä. Tarkoittaen sitä, että jos tarvittiin hyssyttäjiä, minä en ollut ainoa vaihtoehto.. Noh, sinne pääsee taas juhannuksena. Jee.

Olin maanantaina pääsykokeissa. Oon nyt päättänyt vaihtaa musiikista hoiva-alalle. Suun terveydenhuoltoon. Saa nähdä miten käy, paljon oli hakijoita. Ei mulla silti mitään stressiä koulupaikasta nyt ole, koska en joka tapauksessa aloittas vielä syksyllä. En tiedä vielä tammikuustakaan. Pitäis sitä päivähoitoakin vissiin alkaa miettimään. Mutta E olis tammikuussa vasta 9kk. En kyllä mitenkään raaskis. Ei olla vielä ilmotettu sitä mihinkään päiväkotiin, kun ollaan etsitty ihan oikeaa kotia. Siis omaa. Eikä olla ihan varmoja, että kauanko täällä Laajiksessa asustellaan.. Tai tykättäis kyllä asua, mutta löytyykö se asunto täältä, on sitten ihan eri asia. Hmm.. No kuiteskin, sitä piti tosta maanantaista sanoa, että pääsykokeet tietenkin tarkoitti päivää pois kotoa. Eli tissejä pois Eliaksen ulottuvista. Se jännitti eniten. (Ei siis tissejen, vaan Pupsin takia..) Olin pumppaillut, ostanut korviketta, hankkinut erilaisia pulloja (joista juontia harjoteltiin viime viikolla) ja opastanut Samia pitämään Eliasta ’poukussa’, kun syöttää, jotta ainakin läheisyyttä riittäis.. Tiesin, ettei nälkäkuolema sillä aikaa iske vaikkei pulloa huolisikaan, mutta loukkaantunut hän kyllä saattaa olla. Mutta ihan turhaan huolin, kyllä pullo oli kelvannut kun tarpeeksi kova nälkä iski. Itkua oli tavallista enemmän, mutta uni myös maittoi. Eli ei nälkäkuolemaa, mutta ehkä vähän henkistä kuolemaa. Hehee.

Oli muuten hieman huvittavaa (tai pelottavaa), kun siellä pääsykokeissa iltapäivää kohti alko tisut turpoamaan. Oli mulla pumppukin mukana, mutta päätin sitten olla käyttämättä sitä. Olin jo jossain välissä ihan varma, että jos saan aloituspaikan, se on ihan vaan rinnusosaston ansiota. Viimeinen haastattelija oli sellanen 50+ mies (joka hikoili ku sika) ja vilkuili tiheeseen tahtiin mun kaula-aukkoa. Vaikkei mulla edes ollut mitenkään paljastava paita. Omituista, kun oon koko elämäni tottunut, ettei mitään kikejä edes ole. Mutta näin siis siellä.