vauvakirja.fi

Luin tänään Nurmijärven Uutisista erään äidin haastattelua. Hän kertoi, kuinka 3-vuotias tyttärensä jo kovin haluaisi istua nokka menosuuntaan, mutta vielä ei ole sen aika. Ok. Jos on selkä menosuuntaan -mallinen turvaistuin, niin mitä sitä enää tässä vaiheessa vaihtamaan.. MUTTA. Sitten rouva alkoi syyttelemään kaikkia niitä vanhempia, jotka ovat laiskoja ja välinpitämättömiä ostaessaan kasvot menosuuntaan olevan turvaistuimen. Quote: ”Taru Nurmelan mukaan verukkeet [kasvot menosuuntaan asennettaville istuimelle] ovat lähinnä tekosyitä – tai aikuisten mukavuudenhalua, kun lapsen kitinää ei jakseta kuunnella”. Siis voi jumalauta. Mä vietin tunteja tehden riisörtsiä autoliiton testien mukaan turvallisimmista isuimista. Ja suurin osa nykyään niistä on Isofix-kiinnityksellä asennettavia JA naama menosuuntaan. Olin niin suivaantunut, että vihapäissäni vertasin kaikkia autoliiton sivulla olleita vuoden 2005 malleja lehdessä olleeseen kuvaan heidän turvaistuimestaan. Siis oikeesti. Mä psyykkasin itselleni ihan hirveän migreenin ja vatsakivun tästä aiheesta. Siis onko todellakin niin, että kaikista niistä sivu -ja etutörmäyskuormitustesteistä huolimatta (joissa meidän Maxi Cosi PrioriFix sai jokaista selkä menosuuntaan asennettavaa istuinta paremman arvosanan) on vastuutonta ostaa sellanen?!? Ja osahan niistä selkä menosuuntaan olevista istuimista oli huomattavasti vaarallisempia lapsen niskalle (johon siis tämän naisen mielipide perustui, siis että lapsen pää kolahtaa polviin…), kun paljon mahdollista on, että koko tuoli luisuu pois paikoiltaan. Ja osassa turvavyö painoi kaulaa.. Eikös sekin aika pahalta kuulosta?

Ärsyttää vaan, kun aletaan arvostelemaan ja osottelemaan sormia, kun jokainen vanhempi ihan varmasti yrittää parhaansa ja tuntee kuitenkin huonoo omaatuntoa, hoiti asiat sitten kuinka hyvin tahansa.. Haastattelu loppuu näin, and I quote: ”Kun fiksut ihmiset pistävät rahojaan kaikkeen muuhunkin, niin miksi ei sitten kunnollisiin ja oikein päin asennettaviin turvaistuimiin”. Ehkä ne tuolit oli silloin kolme vuotta sitten turvallisempia, kun Isofix-kiinnitys ei ollut niin yleinen. Mutta ajat muuttuu. PUUUUUUH ja MURRRR. Artikkeli löytyy myös täältä, jos joku tykkää käydä lukemassa. Tai ehkä mä vaan ylireagoin. Mutta kirjotin jo vastineen. Mutta sainpahan mielenrauhan.

Ja mitä siihen kitinään tulee, niin eikös ole parempi, mitä hiljasempi takapenkki on? Pystyy keskittymään siihen ajamiseen ja liikenteeseen vähän paremmin… Eikä sitten aiheuta niitä kolareita… Ehkä.

Lueskelin erästä blogia, ja huomasin postauksen asiasta, joka sai myös minut kerran raivon valtaan. En to-del-la-kaan ymmärrä, miten jotkut vanhemmat vaan yksinkertaisesti antavat lastensa ottaa toisten lelun. Tai tässä tapauksessa, ottivat itse toisen lelun ja antavat sen sitten lapselleen.

Näin siinä kävi: Olimme Eliaksen ja siskoni kanssa Itiksen H&M:llä. Koska siihen aikaan ekoja hampuja oli tuloillaan, parhaita leluja olivat Kanadasta hommaamamme kumiset kylpylelut. Noh, kuinkas ollakkaan, vähän ajan kuluttua huomaan, ettei vihreetä kilpikonnaa näy missään. Lähden takaisin reittiämme ja yritän epätoivoisesti löytää sen lelun. Lopulta luovutan. Harmittaa vähän, kun lelu hukkui, mutta en ala konttimaan vaatetankojen alla sen takia. Siirryn kassajonoon ja siskoni sanoo tekevänsä vielä viimeisen tarkistuskierroksen lelun löytymiseksi Olen juuri maksamassa, kun huomaan nuoren pariskunnan kävelevän ohi, rattaissaan suunnilleen saman ikäinen lapsi kuin Elias, imeskellen MEIDÄN VIHREÄÄ KILPIKONNAA! Siis miten voi typerän lelun takia tulla niin paha mieli?! Mutta mitä en ymmärrä on se, että miten kukaan vanhempi nostaa kaupan lattialta löytämäsä lelun (jonka täytyy tietää kuuluvan jollekin toiselle), antaa sen lapselleen, joka laittaa sen suuhunsa? Jos haluaa pölliä kivan näkösen lelun, niin laittakoon sitten helevekko kassiinsa ja vieköön kotiin ja pesköön sen ENNEN ku antaa sen lapselleen.. Ja lapsi oli tosiaan ehkä sen 6kk, joten ei ollut voinut itse sitä sieltä lattialta löytää. Ja nyt kaikki tarkkana: seuraavan kerran kun löydätte leluja jostain lojumasta; pistäkää omalle kohdalleen. Jos se onkin se kaikista tärkein ja rakkain ja ihanin lelu, ja kun sitä ei päivän päätteeksi löydykään, niin tulee suuri suru. Ja kun ei voi vain marssia citimarkettiin ja ostaa uutta samanlaista, kun se oli tosiaan sieltä Kanadasta asti raaksittu. Puuh.