vauvakirja.fi
Vauva-arjen alku ja ihmetys.

vauvakirja.fi

Kommunikaatiotaitoja

helmikuu 20th, 2008 . by vauvakirja

Mietin usein, että miten sitä sitten saa Eliaksen opetettua oikein kohteliaaksi pojaksi. Kyllähän me Samin kanssa ihan kelpo esimerkkejä osataan olla, mutta miten sen saa menemään lapsen kaaliin, että tämä nyt sitten on se käyttäytymismalli, jota tuolla kylillä käytetään. Ja kotonakin mielellään vois ihan fiksusti olla. Olin tässä yksi päivä siskoni ja Eliaksen kanssa ruokakaupassa, enkä sitten siinä jutellessa ollut ollenkaan huomannut, että Eliaksen lelu oli tippunut maahan. Ehkä jotain puhetta olin rekisteröivinäni taustalla, mutta lähinnä se kakkureseptikeskustelu oli siinä niin päällänsä, etten edes tajunnut jonkun yrittävän puhua mulle. No sitten hätkähdin, kun ihan naaman edessä oli vanha, tukevahko nainen, joka to-del-la kovaan ääneen sanoi: ”Haloo! Sun lapses lelu tippu.” No siinä sitten kiittelin ja pahoittelin, kun en ollut kuullut heti. Kipitin kauheaa vauhtia hakemaan lelun pois, ’muiden tieltä’. Vaikka olenkin jo (ehkä) alkanut oppimaan, että suomalaiset usein korvaavat sanan ’anteeksi’ sanoen ’ohhoh’, tai että ’kiitos’ on usein ’no niin’, ’ole hyvä’ on ’tässä olis’ jne., tuo ”Haloo” oli melko… sanotaanko nyt jopa raju alotus keskustelulle. Tai eihän se mikään keskustelu edes ollut. Mutta miten sitä sitten ikinä voi lastaan opettaa puhumaan muille kohteliaasti, kun niin monet puhuvat ja käyttäytyvät ihan miten sattuu? Kai se niin kuitenkin menee, että lapsi ottaa ja imasee vanhemmiltaan sen mallin (ehkä joissain asioissa jopa liiankin hyvin). Mutta kai tollaset ei-niin-mallisuoritus-kohtaamisetkin johonkin sillä lapsella rekistetöityy..?

Hammasasiaa

helmikuu 11th, 2008 . by vauvakirja

Täällä NuRRRmijärvellä kunta tarjoaa ensimmäisen hammastarkastuksen lapsen ollessa 5-6 kk. Mutta koska me muutettiin tänne Eliaksen ollessa 7kk, ja siinä vaiheessa kun noita neuvolakäyntejä on jo melko harvakseen, meille toi tieto tuli vasta kuukausi sitten, ja saatiin aika tälle aamulle. Tässä tärkeimmät asiat ja neuvot:

– Hampaat tulee harjata kahdesti päivässä

-Hammastahnaa tulee käyttää, kun poskihampaat ovat puhjenneet. Hammastahnoja on saatavilla tosi hellävaraisiakin, joiden huuhtelua suusta pois ei tarvitse huolehtia. Se on ilmeisesti ihan hyväkin, että sitä tahnaa jää vähän hampaan pinnalle, hoitamaan sitä.

-Yleensä ensin tulee neljä hammasta ylös ja alas, sitten poskihampaat. Kulmahampaille jää siis pieni rako siihen väliin.

-Karies on tarttuvaa, eli siis ne joilla hampaisto on hyvässä kunnossa, eikä reikiä ole, ei voi sitä lapselle tartuttaa. Karieksen aiheuttaa mm. bakteeri nimeltään Streptococcus mutans.

-Lapsille voisi antaa esim. joka ruokailun jälkeen xylitolpastillin kuten XyliDentin Pikku kakkosen päärynäpastilli (tai joku tämän niminen se oli…) Elias ainakin veti sen ihan innolla. Mitä enemmän sitä ehtii imeskellä, sen parempi tietysti.

-Purenta on melkolailla periytyvää

– Ruokailut tulisi rajata viiteen kertaan päivässä. On laskettu että niin monta happohyökkäystä hampaisto suunnilleen kestää.

-Sokerin ja etenkin karkkien antamista kannattaa pitkittää mahd. pitkään. Jos jotain makeaa haluaa lapselle antaa, kannattaa se tehdä heti ruokailun jälkeen, jälkiruokana. Menee sitten samalla happohyökkäyksellä. (huom. ’Luonnon omassa karkissa’, eli rusinassakin on yllättävän paljon sokeria..)

-Tuttipullosta vain vettä tai maitoa. Ei mehua. Ei, ei, ei. Mehun litkiminen pullosta saattaa aiheuttaa ns. tuttipulloeroosiota, eli etuhampaiden kiille kuluu sokerilientä juodessa. Muutenkin tuttipullosta vierrottaminen on huomattavasti vaikeampaa.

-Eroon tutista ennen vuoden ikää, jolloin saadaan minimoitua purentaongelmat.

-Aikuisen tulisi harjata lapsen hampaat jopa 9 ikävuoteen asti. ”Meidän kolmevuotias pesee itse hampaansa” -rehvimiset saa siis jäädä. Hehhe.

-Jokainen ruokailu on hyvä lopettaa vesihuikkaan, niin tulee sitten vielä huuhtastua hamput samalla.

Nämä nyt juuri muistui mieleen.. Ja kotirintamalta, sellasta vielä, että nyt mä olen sitten lopettanut imettämisen kokonaan.. Lauantaina tuli (noloa ja melko surullistakin) vedettyä sellaset naamat, etten sitten voinut imettää sunnuntaiaamuna. Mutta se ei Eliasta haitannut, joten päätin sitten, että nyt loppuu. Tämäkin aamu sujui ihan hyvin, vähän oli jano, mutta se korjaantui vesiryypyllä.

Elanor, Äitiyspakkaus ja Hna: sovitaanko treffit jollekin päivälle, jotta saan annettua vähän paremman kuvan ittestäni.. Lauantain ensivaikutelma meni varmasti pieleen..

Onni löytyy arjesta?

tammikuu 3rd, 2008 . by vauvakirja

Paluu arkeen joulun jälkeen on ottanut (erityisesti omalla kohdallani) koville. Tuntuu kuin koko ajan olisi joku pieni kriisi kytemässä. Välillä se johtuu tämän asunnon räjähtäneestä tilasta, välillä oman ajan löytymisestä (tai siis EI löytymisestä), mutta suurin ongelma on ollut Eliaksen yöelämä ja kaikkien meidän unen puute. Eliashan vierrotettiin yösyömiseltä kun 8 kk tuli täyteen, eli n. puolitoista kuukautta sitten. Koville se otti noin neljä päivää, mutta sitten kaikki tuntui sujuvan ihan ookoosti, ainakin mihin sitä silloin vertasi. Elias meni kahdeksan ja kymmenen välillä nukkumaan ja saattoi herätä kerran ja tarvita tassuttelua, sitten nukkui viiteen tai kuuteen, sai tissiä ja nukkui yheksään. Ihan ok, mutta parantamisen varaa aina on. No sitten kaikki jotenkin muuttui ja E heräili monta kertaa yössä, sitä piti sylittää ja heijata sitterissä. (Ai niin, mehän siis nukutetaan se aina heijaamalla sitterissä.. siitä kohta lisää..) Nyt pari viime yötä on ollut ihan HIRVEITÄ. Se herää heti kun me mennään nukkumaan. Luultavasti meilläkin hajuun, koska mitään ääniä ei meidän makuuhuoneeseen hiipimisestä tule. Sitten se itkee, nousee istumaan, huutaa, nousee seisomaan, kiljuu, kuolaa jne. eikä oo mitään muuta tehtävissä kuin ottaa se mun mahan päälle nukkumaan. Se ei rauhotu Sami syliin, sitteriin, vedellä… Oon nyt monta yötä ’nukkunut’ siis kymmenen kilonen lapsi rintakehän päällä, odottaen että se syvän unen vaihe jo vihdoinkin tulisi, ja voisin siirtää sen takaisin omaan sänkyynsä. Noh, viime yönä se ei koskaan tullut. Kello oli vihdoin neljä, kun sanoin Samille, että nyt on pakko siirtää tämä lapsi, tuli sitten kuinka kova huuto tahansa. Kuten arvata saattaa, siitä vasta riemu ratkes ja voi sitä huudon määrää. Elias oli meidän välissä (koska omaan sänkyyn ei edes uskallettu yrittää), ihan tokkurassa ja kaikin voimin möyri mun poukkuun. Takas massun päälle tai kainaloon, mutta silti ei itku hellittänyt. Sitten luovutin ja tarjosin tissiä, mutta eihän sekään kelvannut. No sittenhän multakin lähti järki ihan täysin ja lähdin kylppäriin itkemään ihan hysteerisesti ja jätin Samin rauhottelemaan Eliasta. Puoli kuuden aikoihin olin taas valmis yrittämään imetystä uudellen, silloin se onneksi kelpasi ja saatiin nukuttua vähän yli yhdeksään.

Päätettiin sitten, että siirretään E nukkumaan omaan huoneeseensa. Saa nähdä miten siinä käy. Sängyn siirtämisestä tehtiin oikein perheaktiviteetti, Elias istui siinä, kun se siirrettiin. Ollaan nyt yritetty hypettää, psyykata ja tsempata tätä uutta järjestelyä Eliakselle. Sänkyä ollaan käyty kattomassa ja testaamassa sen uudessa paikassa. Mä nyt luotan siihen, että kohta kymmenen kuukautinen lapsi ymmärtää jo jotain puhetta, ja tajuaa, että tämä on tosi jees juttu ja kaikki on ihan hyvin. Mutta sitten se, mikä aiheuttaa eniten pään vaivaa: Miten saa vauvan nukahtamaan ihan ite, omin avuin sinne sänkyynsä? Jollei Elias oo ihan taju kankaalla, kun me se lasketaan sänkyynsä nukkumaan, se nousee pystyyn ja itkee. Eli miten ihmeessä se tapahtuu? Tiedän, että lapsen pitäisi nukahtaa sinne, mistä se sitten jossain vaiheessa yötä saattaa herätä, mutta miten? MITEN.

Kiitos Samille, että on auttanut nyt joulun aikaan mua Eliaksen kanssa tosi paljon. Se on vaan ihan hirveän rankkaa, kun mitään kauheen suurta leikkiä ei saa vielä aikaseksi, eikä mikään kiinnosta varmasti yli kahta minuttia kauempaa, ja kun tyyppi painaa jo miljoonaa eteenpäin, KOKO AJAN… Niin tosiaan, se jo ottaa ihan sujuvasti askeleita (päästää tuesta irti, nostaa kädet kattoona ja lähtee kipittämään kohti.. Kerran se teki sen myös Sigulle, kun oli niin innoissaan sen näkemisestä. Kissa-parka just ehti alta pois ja mä sain täpärän kopin lapsesta), ja usein tutkiessaan jotain asiaa tosi intensiivisesti Elias unohtaa pitää kiinni ja sitten se seistä nököttää ihan ilman tukea jonkin aikaa. Ihan mieletöntä, mutta voi tätä vauhdin määrää…

Ainiin, sille tuli ihan lyhyessä ajassa neljä hammasta lisää. Joten nyt on se vaara, että tissiä puraistaan ja joudun lopettamaan myös ne ainoat jäljellä olevat, aamuyön tissitykset.

Tapahtui Laajiksessa…

syyskuu 15th, 2007 . by vauvakirja

Lauantai-ilta, klo 21.45. Juon kuumehuuruissani teetä keittiössä. Ulkoa kuuluu lasten huudahtelua. Näen ikkunasta suojatietä ylittävän perheen, (oletettavasti) isä, äiti ja kolme lasta. Vanhemmat kääntyvät jalkakäytävälle, mutta lapset huomaavat pusikossa jotain. N. 20 metriä edellä kävelleet vanhemmat kääntyvät katsomaan, kun lapset kiljahtelevat innoissaan ja hyppivät ylös alas. Kohta koko perhe hyppii iloisena pusikossa. Omituista. Sitten isä nostaa punaisen ’mummopöyrän’ ja yrittää taluttaa sitä. Vielä kulkee, ehkä tukijalka vähän junnaa. Isä heittää pyörän jalkakäytävän kaiteen yli takaisin puskaan, osoittaa sitä sormella ja lapset hyppivät vielä lisää sen päällä. Sitten kaikki jatkavat tyytyväisinä matkaa. En tajua. Istun ihan äimänä. Haen kameran. Pakko ottaa kuvia, vaikka eihän niistä paljoa selvää saa näin pimeellä. Siis oonko mä nyt missannut jotain? Onko tämä nykyajan käsitys hauskoista lauantai-illan huveista? Tuhota tuntemattomien omaisuutta? Ei hemmetti. Tää on taas joukossamme Näin Kasvatamme Yhteiskuntamme Tulevat Valio Yksilöt. Ei voi käsittää. Kyllä vihaks pistää. Unohdin hetkellisesti jopa inhat lihassäryt ja huonon olon.