vauvakirja.fi

Vauva on jo 12 päivää. Päivästä kolme lähtien olen ollut ahdistunut, koska hän kasvaa niin nopeasti. Terveydenhoitaja kävi eilen tarkastuskäynnillä, painoa oli jo 4200g! Ei mikään minimies enää.. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni, että monet vauvat painavat enemmän jo syntyessään. Mutta poikahan kasvaa ihan silmissä. Voe, voe.

Siskoni oli pitkän viikonlopun meillä hengaamassa, lähinnä ihmettelemässä ja ihastelemassa ”meidän vauvaa”, niin hän ainakin tyyppiin viittaa. Mukavaa on myös se, että hän on saanut tästä tapauksesta todella suuren kimmokkeen hakea opiskelemaan kätilöksi. Kätilöiden pitää mielestäni olla luonteeltaan mukavia, huolehtivaisia, määrätietoisia ja tarpeentullen myös tiukkoja (eihän niitä vauvoja sieltä ulos neuvottelemalla saada..), ja tälläinen juuri siskoni on. Vaikka synnytys yleensä aikas rankka kokemus on (ehkä pitäisi poistaa tuo ’aikas’..), se onni ja ihmetys palkitsee varmasti sekä perheen että kätilön. Ei siihen hommaan varmaan kovin helposti leipäänny. Tietysti pitää muistaa lisätä tuohon luonne-listaan se, että verta ja muita eritteitä pitäisi pystyä näkemään ja sietämään.. ja tietysti sorminäppäryys tulisi olla hyvä, jotta osaa sitten kursia paikat entiseen kuntoon. Se kai on jostain muusta kuin luonteen laadusta kiinni..

Tämän tapauksen piti olla nyt ainakin toistaiseksi viimeinen, mutta eihän siinä montaa päivää synnäriltä kotiin tulon jälkeen mennyt, kun ilmoitin, että vielä sitten toisen kyllä voisi hankkia.. Jos hyvä tuuri käy. Mutta sitä vaan mietin, että miten se käytännössä sitten oikein tapahtuu, kun sitä vauvaa pitää kuitenkin tuijottaa ja ihmetellä, ja esikoistakin pitäisi muistaa huomioida.. Hmm… Mutta viisilapsisen perheen vanhimpana voin sanoa, että kyllä ne sisarukset kultaakin kalliimpia on (tulipas kliseetä tekstiä…). Mutta oikeesti ihan parhaita kavereita aina ovat olleet.

Hommat (lue: synnytys) on hoidettu ja vauva-arki alkaa. Meidän pikkusankari syntyi lauantaina 17.3. klo 15.26. Painoa oli 4060g ja pituutta 52cm. Onnistui siis hämäämään kaikkia, koska vielä alkuviikosta painoarvio neuvolassa oli max. 3200g. Hehe. Ja loppuraskauden lääkärikontrollista sain lähetteen äitipolille istukan toimintaa varmistelemaan, kun vauva oli kovin pienen tuntunen… Lääkäri totesi, että hyviä niistä pienistäkin tulee. Ja tulee niistä vähän isommistakin. Tämä tapaus on ainakin niiiiin suloinen. Näin meillä. Nyt vaan imutellaan ja ihastellaan.

Tänä aamuna ennen neuvolaa alkoi tuntua menkkakipua muistuttavaa inhaa tunnetta alavatsassa. Se sitten rauhottui kävelymatkan ajaksi, mutta alkoi taas neuvolassa. Neuvolatätikin tuumasi, että kyllä tämä nyt taitaa jo valmistella. Jee. Kipu on inhaa, mutta onko se tosi kipeetä vai ei, en uskalla vielä kommentoida. Uskoisin, että pahempaa on luvassa. Alapaineet oli vähän myös koholla, hyvä hyvä. Se on ilm. ihan normaalia muutenkin näin loppuraskaudesta, mutta erityisesti jos on kipuja ja synnytys lähestyy. Jee. Sain neuvolan jälkeen nukuttua muutaman tunnin ja vatsakipu hävisi, mutta heti kun nousee ylös, se tulee takasin. En silti valita, on tätä jo niiiiiin kauan odotettukin. Tulisikohan meille viikonloppuvaavi?

Massu on kuin jalkapallo. Kova, kiinteä ja niin pyöreä. Vauvan pää on hyvin jo mun haaruksissa, mutta peppu silti vielä pystyssä kylkiluiden alla. Tuntuu mielenkiintoiselta. Oon kovasti yrittänyt ehdotella, että jospa vaikka tulis jo ulos näytille. Jos ei tänään, niin ehkä jo huomenna?

Edelleen kotona. Olen kaivanut taas virkkuut esille ja melko rauhallisin mielin tänään vain ollut ja ihmetellyt. Vauvan pää oli eilen neuvolatädin mukaan jo melko kiinteästi lähtökuopissa, mutta ei kuitenkaan vielä kiinnittynyt. Viime yönä sain kyllä rampata vessassa tosi usein ja nyt iltaa kohti on tuntunut mielenkiintoista painetta tuolla alapäässä. Ja vaikka juuri on käynyt vessassa, sohvalle istahtaessa tuntuu, että rakko räjähtää. Tämän täytyy nyt olla jo jonkinlaista edistystä.

Nyt taas saunomaan ja sitten katellaan, miten ensi yö sujuu. Hiphei.

Tänään on se päivä. Laskettuaika. Alustavasti ’sovittu’ tilauksen toimituspäivä. No eipä kuulu mitään mistään. Olo on loistava. Turhautunut, mutta iloinen, vireä ja muutenkin tosi jees. Käveltiin neuvolaan kauniissa auringonpaisteessa. Ulkona on niin lämmin ja mukava ilma. Tänään olis kieltämättä ihan hyvä päivä synnyttää.

Olen vakaasti sitä mieltä, että lasketun ajan mainitsemisen pitäisi unohtaa. Otetaan käyttöön se päiväys, jolloin synnytys viimeistään käynnistetään. Minun tapauksessani 26.3. Tuleville äideille vois vain ilmoittaa, että siitä 37+ viikoista lähtien kannattaa olla valmiina lähtöön, mutta ei kantsi odottaa mitään ennen kuin äitipolilla on aika käynnistykseen. Käynnistettyjen synnytysten määrä on varmasti vain pieni osa niistä, jotka käynnistyvät luonnollisesti, mutta säästyttäisiin odottamisen tuskasta, ahdistuksesta ja (erityisesti) mielipuolisesti ahdistelevien sukulaisten ’joko nyt’ -puheluista.

…ja täällä ollaan vielä yhtenä kappaleena. Aamuyöstä oli kyllä aika kivuliaita supistuksia, joiden takia valvoinkin muutaman tunnin. Ne ei sitten kuitenkaan voimistunu tai tihentynyt ja sain taas nukuttua. Sitten ne katos kokonaan ja tässä sitä taas ollaan; ihmettelemässä kun mitään ei tapahdu. Alan käymään hyvin malttamattomaksi.

Nyt on alkanut myös ärsyttämään ihmisten ’ai sä oot vieläkin kotona’ -viestittelyt ja puhelut. Kyllä niille sitten ilmotetaan. Nyt vaan vois jättää meidät kaikki rauhaan. Eihän ne sitä ite varmaan edes ymmärrä, miten ärsyä se on, kun itekkin täällä lyllertää ja miettii, että vieläkö mä v***u oon kotona?!? Hmph.

Pian se vauva joka tapauksessa syntyy, ja sitten unohtuu kaikki tämä malttamaton odotus. Näin se on nähtävä. Muuten lähtee järki.

Ei tepsinyt eilen mun ahertaminen. Mitään ei tapahtunut. Ei supistuksen supistusta. Epätoivo alkaa taas laskeutumaan. Tahtoisin edes jonkinlaisia merkkejä, että joskus vielä tämä lapsi aikoo ulos tulla.. Mitään limatulppaa en ole huomannut, enkä mitään muutakaan normaalista poikkeavaa. Leo-Leijona on edelleenkin hyvin villi omassa poikamiesboxissaan, ja usein kiduttaa äitiään napakoilla potkuillaan. Muutamana päivänä tällä viikolla oon kyllä kärsinyt pääkivuista, joita ei oikeastaan koko raskausaikana oo ollut. Migreeni on onneksi ymmärtänyt jättää rauhaan moneksi kuukaudeksi. Voiskohan päänsäryt olla merkki jostain, vai lieneekö vain odottamisen ja tuskailun sivutuote..?

Hyvää naistenpäivää.

Tänään on aiheena punnaa-vauva-ulos-jo-vihdoinkin -projekti. Eilen saunan jälkeen oli jo pieniä lupaavia merkkejä, kun supisteli mukavasti ja kivuliaastikin.. Mutta kuten arvata saattaa, ne sitten siitä hiipu. Puuh. Noh, tähän päivään uudella innolla. Tässä suunnitelma: kävellen äänestysuurnille (ehkä n. 15min matka suuntaansa), imurointi, sekstailua, saunaa. Jos tämä setti ei tepsi, niin sitten teen pikku treenin krossarilla, siivoan yläkaapit ja yritän uudelleen sitä saunaa. Ehkä myös seksiä. (Olen onnekas, koska mieheni tekee töitä kotoa..) Oon kokeillut pari kertaa myös akupainantaa tosta peukun ja etusormen välistä, sekin saa aikaan supistuksia, kivuttomia tosin. Saapa nähdä jos mikään toimii, mutta tällä rehkimisellä pitäis jotain edistystä tapahtua. Ilmottelen sitten.

Alan olemaan tuskanen. Imuroin ja urheilen, mutta mitään ei tapahdu. Tänään kävin verikokeissa, koska olen saanut muutamia syyhykohtauksia. Luulempa, että maksa-arvot on kuitenkin ihan kohdallaan, ja neuvolassa pyydetään vaan rasvaamaan ihoa. Rasvaan ihoani useita kertoja päivässä. Se ei ole kuiva. Mutta mikään ei aijokaan nopeuttaa synnytyksen alkua. Ei sitten mikään.

Laskettuun aikaan on vielä viikko. Mahani ei ole iso. Sf-mitta on ihan alarajojen alarajoilla. Mutta se painaa sisäänpäin. Suolet lytyssä. Haluan jo eroon siitä. Luulin myös päässeeni synnytysjännityksestä, mutta nyt sekin on palaamassa. Hmpf. Repeääkö paikat, pitääkö tehdä eppari, kakkaanko sängylle, kestänkö kipua… Haluan vain, että se on ohi ja nään tulokkaan. Leo-Leijonan.