vauvakirja.fi

Tänä aamuna ennen neuvolaa alkoi tuntua menkkakipua muistuttavaa inhaa tunnetta alavatsassa. Se sitten rauhottui kävelymatkan ajaksi, mutta alkoi taas neuvolassa. Neuvolatätikin tuumasi, että kyllä tämä nyt taitaa jo valmistella. Jee. Kipu on inhaa, mutta onko se tosi kipeetä vai ei, en uskalla vielä kommentoida. Uskoisin, että pahempaa on luvassa. Alapaineet oli vähän myös koholla, hyvä hyvä. Se on ilm. ihan normaalia muutenkin näin loppuraskaudesta, mutta erityisesti jos on kipuja ja synnytys lähestyy. Jee. Sain neuvolan jälkeen nukuttua muutaman tunnin ja vatsakipu hävisi, mutta heti kun nousee ylös, se tulee takasin. En silti valita, on tätä jo niiiiiin kauan odotettukin. Tulisikohan meille viikonloppuvaavi?

Melkein alkoi ahdistamaan, kun piti heti kertoa neuvolassa, että mihinkäs me oikein halutaan sitten suunnata synnyttämään. Sitten terveydenhoitaja huomasikin, etten minä enää mihinkään ultraan ehdi, joten voin vasta seuraavalla kerralla kertoa mitä olemme päättäneet. No se seuraava kerta tuli ja meni, ja valitsimme kätilöopiston. Kuulimme ystäviltämme myös haikaranpesä-osastosta, jonne onnistuin ilmottautumaan onneksemme. Nyt pitää vain toivoa, että pikku viikari on yhteistyössä, eikä halua ulos liian aikaisin tai myöhään. Melko tarkat kriteerit heillä siellä on, tietenkin syystäkin.

Muuten olo on ollut hyvä, painokin on vihdoin lähtenyt lievään nousuun. Olin itse jo hieman huolissani, mutta neuvolassa sanottiin, että on vauva kyllä ottaa kaiken tarvitsevansa ja minä saatan laihtua. (Pitänee pyytää vauvelia ”ottamaan” tarvitsemansa ravinnon ja energian jatkossa tuosta reisien kohdilta..) Paino oli nimittäin noussut alle kilon 21. viikolla. Mutta nyt 24. viikko menossa ja muutama kilo ollaan jo plussan puolella. Parempi se tietenkin näin, ei ole sitten niin kauheen vaikeaa päästä niistä kiloista eroon.. Ja kyllähän minä syön kuin heppa, se vaan menee läpi niin nopsasti, kovin on kiihtynyt tuo aineenvaihdunta.. Noh, eipähän ainakaan ummetuksesta ole huolta. Koputan puuta.

No niin, kotiuduttu Suomeen ollaan hyvin. Neuvolassakin on käyty ja tänään olin lääkärissä. Kaikki edelleen menee tosi hyvin. Koputan puuta. Ja sain muuten vasempaan nimettömään timantin ennen Kanadasta lähtöä. Nyt kyllä onni potkii.

Yritin epätoivoisesti etsiä uutta talvitakkia, joka mahtuisi mahasta sitten lopputalvella. Löytyi sitten anopin vanha söpönen 70-luvulta oleva takki, joka on juuri sopiva. Siis siinäkin asiassa onnisti. Nyt kun näitä asioita alkaa listaamaan tällä tavalla huomaa, kuinka tosi onnekas on. Ja sain töitä ensi yrittämällä. Mukavaa, että työnantaja ’uskalsi’ ottaa raskaana olevan naisen töihin, ja myöskin se, että olen hyvissä voinneissa ja pystyn tekemään töitä.

Hirveästi kyllä jo jouluttaa. Vielä ei ihan taida olla aika alotaa jouluvalmisteluja..?

Nyt on tiedossa, että kumpi sieltä on tuloillaan. Ja voi tätä onnea. Mitään väliä ei ollut, kunhan vauva on vain terve. Ja terveeltä kyllä vaikuttais. Pieni pippelihän siellä oli. Yritän saada kuvan ultrasta tälle sivulle.

Sain myös lasketun ajan, joka osuu maaliskuun 13. päivälle. Jee.

Eilen taas käytiin lääkärissä. Se olikin viimeinen kerta täällä Kanadassa. Kaikki on edelleen mallikkaasti, tosin paino ei ollut noussut kovinkaan paljon. Olen vieläkin kaksi kiloa jäljessä siitä, mistä aloitin. Eli ekan punnituksen painosta. Ei kai pidä huolia, koska ruokahalua kyllä riittää, enkä ainakaan nälkää näe. Kyllä se paino siitä sitten nousee (viimeistään Suomessa, kun pääsen syömään pitkästä aikaa kaikkee hyvää esim. karjalanpiirakkaa ja suomalaista makkaraa!!). Kieltämättä olen ollut tyytyväinen viimeaikaiseen ruokavaliooni; terveellistä ja monipuolista ruokaa on mennyt kurkusta alas.

Maanantaina ultraan. Jännittää vähän. Tai aikas paljonkin. Ei jaksa odottaa.

Suomen pikavisiitti sujui kaikin puolin mukavasti, tosin syysflunssahan sieltä tarttui mukaan. Poikaystäväni sairasti sen jo paikan päällä, ja minä tulin kipeäksi sitten heti matkalta palattuamme. En usko, että ennen olen kuume-flunssaa sairastanut ihan luomuna, ilman kipuläkitystä. Koville otti, kun lihakset kramppas minkä kerkes ja kurkkua raastoi ihan pirusti. Mutta kyllä siitä melko nopeasti selviää hyvällä levolla ja paljolla unella. Ja kuumaa teetä tai mehua kurkusta alas, minkä kerkeää. Ihan peloissani mietin, että jos nämä kuumekrampit tuntuvat ihan tappavilta, miten selviän synnytyksestä.. sitten muistin epiduraalin ja ilokaasun. Heheh.

Maanantaina sitten kuumeilun keskellä kävin myös lääkärissä. Kaikki on hyvin, paino oli tippunut runsaan kilon, mutta se ei kuulemma kovin vaarallista ole. Nyt kuukauden aikana pitäisi painon nousta 1-2 kiloa, mutta tarkoittikohan lääkäri alkuperäisestä painosta vai nyt tästä laskeneesta painosta.. en hoksannut siellä kysyä. Mutta eiköhän se ihan luonnostaan nouse, kunhan saan ruokavalioni entiselleen ja massu ottaa kasvurykäsyn. Hassua oli kyllä kuulla, että paino oli laskenut, kun maha on kuitenkin selvästi pömpöllä.. Viikkoja siis vasta 14+5, mutta alkujaan vatsa oli aika litteä, joten itse ja lähimmät ystävät voivat jo kertoa. Ehdin käymään vielä kerran ultrassa ja lääkärissä täällä Kanadassa, me muutetaan sitten lokakuussa takasin Suomeen. Lääkäri on ihan hyvillä mielillä päästämässä mut pois, kaikki on mennyt toistaseksi (koputan puuta) niin hyvin ja huoletta.

Kävin eilen ostoksilla Thyme Maternityssä, josta löysin tosi mukavia ja istuvia äitiyshousuja. On farkut alkanut jo hieman ahdistamaan mahan päältä, joten ajattelin nyt olevan hyvä hetki ostaa uusia housuja. En ehkä ihan vielä ala käyttämään niitä, mutta parin viikon päästä tarvitsen niitä varmasti. Oli mukavaa, kun heillä oli sovituskopeissa tyynyjä, jotka sai muutaman kuminauhan avulla kiinnittää vyötärölle. Näin sai hyvän idean housujen istuvuudesta. Ja myöskin väläyksen lähitulevaisuudesta omalta kohdaltaan.. Toivottavasti olen yhtä sutjakassa kunnossa (eli mikään muu suunta ei paisu kuin maha (ja tissit))… Mutta kaikin puolin mukava kokemus se kauppa ja heidän vaatteet. Housut ja hameet istuivat tosi kivasti kaikkialta, ja olivat ’normaalimuotoisia’ plus sitten kasvuvara vatsan kohdalla. Toisissa kaupoissa kun olen äitiyshousuja sovittanut, ne ovat olleet jokapuolelta jättisuuria lähinnä perunasäkkiä muistuttavia omituisia ilmestyksiä. Ihmekkös siinä sitten ahdistuu ja masentuu. Paitoihin ja muihin yläosiin en vielä paneutunut, kyllä sitä vielä ehtii.

Oon käynyt lukemassa aika paljon suomi24:n foorumia, jossa raskaana olevat kirjoittelevat kysymyksiä ja vastauksia, mutta jotenkin ahdistun koko palstasta. Jotkut kirjoittavat, että rv 3 ja vauva näkyy jo, toiset kertovat ihan oikeista huolista ja synnytyksen lähentymisestä.. Jotenkin se vaan alkoi niin stressaamaan, eli aion pysyä poissa siltä sivulta ainakin vähän aikaa..

Tälläistä tällä kertaa, mukavaa viikonlopun jatkoa.

Kylläpäs on aikaa vierähtänytkin siitä, kun viimeksi kirjoitin. Mitään kummallisempaa ei ole tällä välillä tapahtunut. Tai no se oli ehkä merkityksellistä, että kerrottiin perheillemme. Tarkoitus oli kertoa vasta ensiviikolla, kun käymme pikaisesti Suomessa, mutta eihän tätä salaisuutta jaksanut enää itsellä pitää. Kaikki ovat innoissaan ja odottavat meitä kotiin. Olemme päättänyt muuttaa Suomeen pysyvästi (nyt ainakin toistaiseksi) lokakuun lopulla.

Sain edellisen ultran tuloksetkin, kaikki hyvin. Omien laskelmien mukaan laskettuaika on maaliskuun 13. Kuulen lääkäriltä hänen laskelmistansa 11.9., heti Suomen matkamme jälkeen. Ehdin käydä Kanadassa ollessamme vielä kerran ultrassa, jossa toivonmukaan selviää myös vauvan sukupuoli. Täällä on niin paljon kaikkea kivaa tavaraa ja vaatetta, joita haluaisin haalia ennen Suomeen paluuta. Saattaa olla, että vauva istuu väärässä asennossa ja piilottelee haaruksiaan, eikä ultran täti pysty kertomaan, kumpi se on. Saa nähdä miten meidän käy.

Olen suunnitellut Suomen matkamme ruokailujen mukaan. Ei mitään tietoa mitä kyseisinä päiväinä tapahtuu, mutta ruokalista on tiedossa. Minulla on myös viikon päästä keskiviikkona synttärit, joten kakkuakin on luvassa. Ehkä jopa käpykakkua, joka on ehdoton lemppari ollut ihan lapsesta saakka. Jee.

Olen kokoajan ihan älyttömän väsynyt. Tiedän, että se on normaalia raskauden alussa, mutta mielestäni tämä on jo ihan liikaa. Nukun öisin 12+ tuntia ja otan päivällä päiväunet. Luulen, että tämä johtuu raudan puutteesta. Pitänee siis sisällyttä Suomen visiitin ruokailusuunnitelmaan myös mustamakkara. Ja maksamakkara. Ja verilätyt. Ja pihviä. Täytyy myöntää, että viimeisen kuukauden aikana en ole pystynyt pitäämään kovin terveellistä ruokavaliota yllä. Olen oksentanut ja muutenkin potenut pahoinvointia, joten kaikki mikä menee kurkusta alas ja pysyy siellä on ollut ok. Esimerkiksi punasta lihaa olen syönyt melko vähän. Pitää kysyä lääkäriltä, että kannattaako ottaa jotain rautatapletteja lisäksi. Vaikkakin syön päivittäin jotian äitiystapletteja, jotka sisältää vitamiineja, kalkkia, jonkun verran rautaa ja muita aineita jotka on erityisen tärkeitä kehittyvälle sikiölle ja mulle. Hmm.. Ehkä tämäkin tästä pian helppaa, oon päässyt aamupahoinvoinnista jo voitolle.

Vinkkejä ja kokemuksia (ja myös kysymyksiä) otetaan ilolla vastaan.

Ensimmäinen ultraääni taisi olla yhtätyhjän kanssa, ehkä hieman suuntaa antava, mutta mitään ratkaisevaa siitä ei silloin selvinnyt. Lääkäri pyysi siis menemään uuden kerran, ja mehän mentiin. Raahasin poikaystäväni ja siskonikin. Tällä kertaa vauva oli jo sen kokoinen, ettei tarvinnut tehdä ultraääntä sisäkautta (luojan kiitos). Se tarkoitti myös sitä, että kaikki halukkaat pääsivät huoneeseen katsomaan ja kummastelemaan ruutua. Siellä se vauva kellui, pää alaspäin. Pieni sydän pamppaili ja nähtiin myöskin potku-actionia. Ihan meinas tippa tulla silmään. Ultraääni I:ssä ja II:ssa saamat vauvan koot ei silti täsmää, joten pitänee soittaa vielä tuloksista tarkemmin. Ovat nyt lomalla, joten joudun odottamaan viikon. Joudun ehkä myöskin selittelemään puhelimessa, miksi tarvin niin kipeästi tuloksia.. Luulisin, että lentäminen Suomeen vanhemmille kertoaksemme on aika hyvä syy saada tietää mitä ultran täti arvioi sikiön iäksi. Arvailu on rasittavaa.

Oltiin jo päätetty, ettei osteta vauvakamaa ennen kuin ollaan ainakin 12 viikkoa, mutta niinhän siinä kävi, että Super Targetista löytyi niin sulosia juttuja, että pakkohan niitä oli muutama kotiin mukaan ottaa. Paketti valkoisia bodyjä (ihan järkyttävän pienikokoisiä, pisti miettimään, että mitä niin pienen rääpäleen kanssa oikeen tekeekään..), ihana vihreä Classic Pooh -huopa sekä Classic Pooh mobilen. Kävin siskon kanssa myös vaateostoksilla, löysin itselleni muutaman äitiyspaidan, mutta kaikissa äitiysvaatekaupoissa vain lähinnä ahdisti. Kaikki vaatteet olivat vain rumia ja ärsyttäviä, enkä voinut kokeilla mitään päälleni, koska en oikeasti vielä tarvi niitä. Ehkä syyskuun lopussa sitten uusi yritys. Torontossa on silti monia kauppoja, joista voin hamstrata itselleni vaatteita ennen Suomeen paluuta, suurimman osan nyt sopivista kuteista joudun kuitenkin hylkäämään jo kuukauden päästä.

En vieläkään pysty menemään keittiöön. Olen yrittänyt muutaman kerran, mutta päätynyt vessaan kakomaan. Stressaa huominen aamupala ja lounas. Olen yksin kotona, enkä voi astua keittiöön oksentamatta, saati sitten etsiä sieltä ruokaa. Mikä avuksi? Ollaan päätetty palkata siivooja siivoamaan koko kämpän kertaalleen. Eihän meillä kovin sekasta ole, mutta voisi pestä lattiat (ja KEITTIÖN), jos vaikka mun olo helppaisi.. Taitaa kuulostaa typerältä ja vaivaiselta, mutta tätä ällöoloa on nyt kestänyt kuukauden ja alan olemaan epätoivoinen (epätoivoinen alkaa olemaan myös poikaystäväni. Ja kissa.). Plaah.

Ihan pikasesti kirjotan kuulumisia. Kävin torstaina lääkärissä, kaikki hyvin. Aamupahoinvointi on yltynyt oksenteluun. Ei kiva ollenkaan. Sen pystyy välttämään syömällä, mutta aina se ei ole mahdollista. Monesti olen jo alottanut ruokailun, ja sitten tulee kiire vessaan. Toivottavasti se helpottaa siihen 12. viikkoon mennessä, joten muutama viikko vielä.. Ja kyllä se sen arvosta on.

Torstaina uudelleen ultraan. Toivottavasti kuuluu hyvät sydänäänet. Sisko on kylässä, joten hän ja poikaystäväni tulevat varmasti katsomaan vauvan kuvaa ultrassa. Jännittää.

Oltiin viikonloppuna Chicagossa festareilla (Lollapalooza). Ihan mahtavaa meininkiä. Niin erilaiset festarit, ku Suomessa. Kaikilla oli mukava ja rento fiilis, enkä nähnyt yhtään örveltävää tai agressiivista tyyppiä, vaikkakin oluttakin myytiin. Porukkaa oli lähemmän 100 000 ja bandit oli huippuja.

Nyt vien siskoa shoppailemaan.

Hoitaja oli eilen soittanut lääkärin vastaanotolta ja jättänyt soittopyynnön. No minähän heti huolestuin, kun ekalla kerralla niin painottivat, etteivät turhia soittele ja ’no news is good news’. Tulin eilen töistä niin myöhään, etten voinut enää soittaa ja tuskailin koko illan, että mitähän olivat soittaneet. Tänä aamuna sitten heti aikasin soitin. Hoitaja halusi meidän menevän vielä uudelleen ultraääneen, koska olin viimeksi niin alkuvaiheessa. Sikiö on tänään 6 viikkoa ja 6 päivää. Siitä voi sitten halukkaat laskea koska on tehty (perjantaillehan se osui, ei ylläriä siinä. heheh) Eli olen kirjojen mukaan 8vk, 6päivää. (Ne kun laskee sen edellisistä kuukautisista, ja kun munasolu irtoaa 2 vk sen jälkeen, niin siinä on het se kaksi ekstra viikkoa..) Mun tapauksesta tätä matikkaa ei siis voinu soveltaa, koska mun kuukautiset tulee koska tykkää.. Mutta vähäkö on mukavaa vihdoinkin tietää ihan tarkalleen, että missä on menossa. Ja nyt voi kattoa kirjasta kuvia ihan päivälleen. (Ostettiin sellanenkin kirja, jossa on sikiön kuva päivä päivältä. Innokasta porukkaa kun ollaan.) Ja tämä tarkoittaa myös sitä, että kun kerrotaan perheillemme, olen jo neljännellätoista viikolla, jolloin on ’turvallisempaa’ ruveta levittelemään tietoa vauvasta. 12. viikon jälkeen keskenmenon riski laskee 65%.

Seuraava lääkärikäyntini on siis ensi viikon torstaina. Silloin ilmeisesti tehdään myös ensimmäinen sisätutkimus. En ole ollenkaan huolestunut siitä, koska lääkärini on erikoistunut seksuaalisesti hyväksi käytettyjen naisten ja lasten hoitoon. Hän siis varmasti osaa hoitaa asiansa hyvin asiallisesti. Ainahan se vähän kiusallista on, mutta eiköhän siitä kunnialla selvitä.

Pahoinvointi ei ole hellittänyt. Eilen pystyin menemään keittiöön, mutta mitään ruokaa ei mieli tee. Tai ehkä caesar salaattia. Ja sitten kebabrullaa, mutta sitä saa Suomesta yhdestä lemppariravintolastani.. Joten pitää sinnitellä senkin suhteen syyskuulle asti. Sinnittelystä puheen ollen, on niin monta kertaa tehnyt mieli kertoa kotiväelle tästä vauvasta. Tällänen salailu ottaa koville. Kuukausi vielä ja sitten saa kertoa. Ja siskoni tulee tiistaina, jolloin saan (vihdoin) kertoa hänelle. Jeejee.