vauvakirja.fi

Ensimmäinen ultraääni taisi olla yhtätyhjän kanssa, ehkä hieman suuntaa antava, mutta mitään ratkaisevaa siitä ei silloin selvinnyt. Lääkäri pyysi siis menemään uuden kerran, ja mehän mentiin. Raahasin poikaystäväni ja siskonikin. Tällä kertaa vauva oli jo sen kokoinen, ettei tarvinnut tehdä ultraääntä sisäkautta (luojan kiitos). Se tarkoitti myös sitä, että kaikki halukkaat pääsivät huoneeseen katsomaan ja kummastelemaan ruutua. Siellä se vauva kellui, pää alaspäin. Pieni sydän pamppaili ja nähtiin myöskin potku-actionia. Ihan meinas tippa tulla silmään. Ultraääni I:ssä ja II:ssa saamat vauvan koot ei silti täsmää, joten pitänee soittaa vielä tuloksista tarkemmin. Ovat nyt lomalla, joten joudun odottamaan viikon. Joudun ehkä myöskin selittelemään puhelimessa, miksi tarvin niin kipeästi tuloksia.. Luulisin, että lentäminen Suomeen vanhemmille kertoaksemme on aika hyvä syy saada tietää mitä ultran täti arvioi sikiön iäksi. Arvailu on rasittavaa.

Oltiin jo päätetty, ettei osteta vauvakamaa ennen kuin ollaan ainakin 12 viikkoa, mutta niinhän siinä kävi, että Super Targetista löytyi niin sulosia juttuja, että pakkohan niitä oli muutama kotiin mukaan ottaa. Paketti valkoisia bodyjä (ihan järkyttävän pienikokoisiä, pisti miettimään, että mitä niin pienen rääpäleen kanssa oikeen tekeekään..), ihana vihreä Classic Pooh -huopa sekä Classic Pooh mobilen. Kävin siskon kanssa myös vaateostoksilla, löysin itselleni muutaman äitiyspaidan, mutta kaikissa äitiysvaatekaupoissa vain lähinnä ahdisti. Kaikki vaatteet olivat vain rumia ja ärsyttäviä, enkä voinut kokeilla mitään päälleni, koska en oikeasti vielä tarvi niitä. Ehkä syyskuun lopussa sitten uusi yritys. Torontossa on silti monia kauppoja, joista voin hamstrata itselleni vaatteita ennen Suomeen paluuta, suurimman osan nyt sopivista kuteista joudun kuitenkin hylkäämään jo kuukauden päästä.

En vieläkään pysty menemään keittiöön. Olen yrittänyt muutaman kerran, mutta päätynyt vessaan kakomaan. Stressaa huominen aamupala ja lounas. Olen yksin kotona, enkä voi astua keittiöön oksentamatta, saati sitten etsiä sieltä ruokaa. Mikä avuksi? Ollaan päätetty palkata siivooja siivoamaan koko kämpän kertaalleen. Eihän meillä kovin sekasta ole, mutta voisi pestä lattiat (ja KEITTIÖN), jos vaikka mun olo helppaisi.. Taitaa kuulostaa typerältä ja vaivaiselta, mutta tätä ällöoloa on nyt kestänyt kuukauden ja alan olemaan epätoivoinen (epätoivoinen alkaa olemaan myös poikaystäväni. Ja kissa.). Plaah.