vauvakirja.fi

Mietin usein, että miten sitä sitten saa Eliaksen opetettua oikein kohteliaaksi pojaksi. Kyllähän me Samin kanssa ihan kelpo esimerkkejä osataan olla, mutta miten sen saa menemään lapsen kaaliin, että tämä nyt sitten on se käyttäytymismalli, jota tuolla kylillä käytetään. Ja kotonakin mielellään vois ihan fiksusti olla. Olin tässä yksi päivä siskoni ja Eliaksen kanssa ruokakaupassa, enkä sitten siinä jutellessa ollut ollenkaan huomannut, että Eliaksen lelu oli tippunut maahan. Ehkä jotain puhetta olin rekisteröivinäni taustalla, mutta lähinnä se kakkureseptikeskustelu oli siinä niin päällänsä, etten edes tajunnut jonkun yrittävän puhua mulle. No sitten hätkähdin, kun ihan naaman edessä oli vanha, tukevahko nainen, joka to-del-la kovaan ääneen sanoi: ”Haloo! Sun lapses lelu tippu.” No siinä sitten kiittelin ja pahoittelin, kun en ollut kuullut heti. Kipitin kauheaa vauhtia hakemaan lelun pois, ’muiden tieltä’. Vaikka olenkin jo (ehkä) alkanut oppimaan, että suomalaiset usein korvaavat sanan ’anteeksi’ sanoen ’ohhoh’, tai että ’kiitos’ on usein ’no niin’, ’ole hyvä’ on ’tässä olis’ jne., tuo ”Haloo” oli melko… sanotaanko nyt jopa raju alotus keskustelulle. Tai eihän se mikään keskustelu edes ollut. Mutta miten sitä sitten ikinä voi lastaan opettaa puhumaan muille kohteliaasti, kun niin monet puhuvat ja käyttäytyvät ihan miten sattuu? Kai se niin kuitenkin menee, että lapsi ottaa ja imasee vanhemmiltaan sen mallin (ehkä joissain asioissa jopa liiankin hyvin). Mutta kai tollaset ei-niin-mallisuoritus-kohtaamisetkin johonkin sillä lapsella rekistetöityy..?