vauvakirja.fi

Elias ottaa osaa hepatiitti B -rokotetutkimukseen. Vaikka olin heti valmis ottamaan osaa tutkimukseen, viime päivinä on ollut huono omatunto. Ai miks varten? No kun sinne raaksin toisen piikille. Ja sitten sattuu ja voih. Tänään oli eka pistospäivä. Olin ihan varma, että multakin pääsee parku. (Mitähän mun elämästä sitten tulee, kun lapsukainen joskus oikeesti sairastuu?!?) En sitten itkenyt piikkiaikaan, mutta ennen sitä kyllä melkein. Ne (lääkäri ja hoitaja) kyseli tietekin meidän taustatietoja. Muuten kaikki ok, mutta entäs mitä D-vitamiinia annan? Sanoin sitten, että ei nyt just oteta mitään, koska aiheutti niin kovasti vatsavaivoja, että päätin pitää pienen tauon (odottaa, että suolet vähän kasvaa), syön ite vitamiinivalmisteita ja kuitenkin täysimetän. Siis mitä? Et anna D-vitamiinia? Kyllä suomalaislapset tarvii D-vitamiinia. Ei paista aurinko ja plaaplaa. No voi nyt hevon perse. Teki mieli vajota maan alle ja itkeä, kun olen (ilmeisesti) kovin huono äiti, suorastaan pyydystän lapselleni riisitautia ja katkeilevia luita, eikä musta oo mihinkään. Olisin halunnut vaan ottaa pojan kainaloon ja juosta pihalle. Totta kai haluan lapselleni vain parasta. Oli ihan tietoinen päätös alottaa ne tipat vasta parin kuukauden päästä ja säästää Eliaksen vatsakivut ja itkut. En minäkään (eikä myöskään kaksi siskoani) saanut D-vitamiinia ihan vauvaiässä. Eikä meillä ole kenelläkään katkennut yhtäkään luuta. Ja ollaan telinevoimisteltu koko ikämme. Ja kyllä siinä lajissa monella on luut koetuksella. Puuh. Ei ollut kiva fiilis.

Kyllä sen jälkeen toivoin, että Elias olisi oikein kaarella kusassut sen lääkärin päälle. Mutta ei tällä kertaa.