vauvakirja.fi

Olen nyt vajaan viikon ajan tuntenut vauvan liikkeitä vatsassa. Oli kyllä kiva tunne, kun ensimmäisen kerran tunsi ja tiesi, että nyt se on itse ipana, joka siellä kutittaa. Potkut (tai hassut rapsutukset) tuntuvat ihan eriltä kuin mikään muu. Ne erottaa kyllä liikkuvasta ilmasta ja muista suolimutkista. Päällepäin ne ei vielä kauhean hyvin tunnu. Vatsa on kyllä kasvanut taas vähän, hyvä pömppö meneillään. Vielä lähinnä näyttää siltä, että olisin vetänyt ylisuuren lounaan kuin siltä, että olisin raskaana. Mutta odotellaan muutama viikko, niin eiköhän vatsan pömppö ala oleen selvä kaikille vastaantulijoille. Hassua, että sitä ajattelee niin kauheasti, että tietääköhän toi ja toi (tuntematon) vastaantulija, että oon raskaana, tämä ei ole läskiä.. En ole koskaan ollut itsetietoinen, mutta nyt kun tätä vatsaa kerrankin on, sen olemassa olon haluaisi selvittää kaikille… Plaah, vaikea selittää, mutta en varmastikkaan ole ainoa raskaana oleva nainen, joka alkuvaiheessa tunsi vatsansa kasvun vaivaavan..

Meillä on kova matkakuume. Eilen jo melkein varattiin äkkilähtö Jamaicalle, Cuubaan tai Meksikoon. Sitten tuli kissavahtiongelmia, ja päätettiin siirtää matkaa marraskuulle. Mennään sitten Suomesta. Täältä olis vaan ollut niin helppo lähteä jonnekin Karibialle, ja alkaa olemaan viimeiset ajat matkustaa ilman vauvaa.

Ensi viikolla taas lääkäri ja 16.10. ultra. Siellä toivon mukaan selviä tyttö vai poika -asiat.. Kovin jänskättää. Sitten on vielä vajaa viikko käydä ostamassa vauvakamaa tältäpuolelta maailmaa. Mitenkähän meidän matkalaukkukilojen kans käy.. Jumalaton määrä tavaraa; molemmilla 2x32kg, käsimatkat plus sitten vielä kissa extra käsimatkana. Muuttopuuhat on aina ah niin ihania. Onneksi ei lennetä Lontoon tai minkään jenkkikaupungin kautta. En suosittele kenellekään, lennettiin syyskuussa Toronto-Lontoo-Helsinki ja takas samaa kautta. Ihan tuskaa ne turvatarkastukset. (Ja uusien määräysten mukaan Lontoon kautta ei saa lentää elävien eläimien kanssa..) Että sellasia matkavinkkejä.

Onko kenelläkään vinkkejä närästykseen? Olen nyt jättänyt kaikki kuplalliset juomatkin pois, kun tuntuu ettei niiden kanssa elämisestä tullut mitään. Mutta muita ideoita?

Kyllä. Tänään ensimmäistä kertaa vetäsin äitiyspöksyt jalkaan. Oli aamulla sellanen olo, ettei enää jaksa ahdistavia farkkuja, jotka kiristää vatsan päältä, juuri huonoimmasta kohtaa. Näistä housuista ei kyllä päällepäin huomaa, että mitään äitiystouhua on menossa, mutta erittäin mukavat ja pehmoset ovat. Eikä myöskään vako vilku peräosastolla.. Heheh. Siitä tuli ongelma, kun jätin vyöt pois, nekin tuppasivat painamaan massua.

Olen edelleen vähän nuhanen, mutta suurin tauti on voitettu. Eilen käytiin jopa pelaamassa tennistä. Kovin kauaa sitä hupia ei kestänyt, koska mun kunto on laskenut näiden tautien jälkeen. Ulkona oli myöskin pirun kylmä ja kova tuuli. Eli ei kovin nautinnollinen pelihetki. Pientä urheilun yritystä kuitenkin.

Päätettiin jo loppukesällä, että siskoni väsäisi vauvallemme leikekirjan. Hänellä kun noita taiteellisia lahjoja on enemmän kuin meikeläisellä.. Enkä koskaan ennemmin ole edes innostunut leikekirja-ajatuksesta. Sopimus siis oli, että hän alkaa väsäämään kirjan kanssa sitten h-hetken lähestyessä, minä ostelen täältä värkkejä, joilla sitä kirjaa sitten koristellaan. Olen nyt sitten kiertänyt erinäisissä askarteluliikkeissä ja huomannut suunnattomasti pitäväni siitä. Niissä on ihan järkyttävä määrä kaikkea kivaa tilpehööriä ja matskua, hylly toisensa perään, pelkästään leikekirjoja varten. On myös kovin jännittävää ostaa materiaalia toiselle, kun ei ollenkaan tiedä mitä hänellä on mielessä.. Mielenkiintoinen projekti, sanoisin.

Kävin eilen ruokakaupassa. Vieläkään ei ruokahaluni ole palautunut normitasolle. Mitään ei tee mieli, ja joidenkin asioiden ostaminen/valkkaaminen tökki ihan hirveästi. Sain kaiken listalta ostettua, mutta autolle päästyäni mahassa oli tosi epämiellyttävä tunne. Koskahan tämä menee pois ja kaikki palaa ennalleen? Luulin, että sen olisi pitänyt jo helpottaa. En ole kuitenkaan oksentanut melkeimpä kuukauteen (jollei lasketa sitä kertaa, jonka aiheutti lähinnä närästys, ei tavis aamupahoinvointi..).

Suomen pikavisiitti sujui kaikin puolin mukavasti, tosin syysflunssahan sieltä tarttui mukaan. Poikaystäväni sairasti sen jo paikan päällä, ja minä tulin kipeäksi sitten heti matkalta palattuamme. En usko, että ennen olen kuume-flunssaa sairastanut ihan luomuna, ilman kipuläkitystä. Koville otti, kun lihakset kramppas minkä kerkes ja kurkkua raastoi ihan pirusti. Mutta kyllä siitä melko nopeasti selviää hyvällä levolla ja paljolla unella. Ja kuumaa teetä tai mehua kurkusta alas, minkä kerkeää. Ihan peloissani mietin, että jos nämä kuumekrampit tuntuvat ihan tappavilta, miten selviän synnytyksestä.. sitten muistin epiduraalin ja ilokaasun. Heheh.

Maanantaina sitten kuumeilun keskellä kävin myös lääkärissä. Kaikki on hyvin, paino oli tippunut runsaan kilon, mutta se ei kuulemma kovin vaarallista ole. Nyt kuukauden aikana pitäisi painon nousta 1-2 kiloa, mutta tarkoittikohan lääkäri alkuperäisestä painosta vai nyt tästä laskeneesta painosta.. en hoksannut siellä kysyä. Mutta eiköhän se ihan luonnostaan nouse, kunhan saan ruokavalioni entiselleen ja massu ottaa kasvurykäsyn. Hassua oli kyllä kuulla, että paino oli laskenut, kun maha on kuitenkin selvästi pömpöllä.. Viikkoja siis vasta 14+5, mutta alkujaan vatsa oli aika litteä, joten itse ja lähimmät ystävät voivat jo kertoa. Ehdin käymään vielä kerran ultrassa ja lääkärissä täällä Kanadassa, me muutetaan sitten lokakuussa takasin Suomeen. Lääkäri on ihan hyvillä mielillä päästämässä mut pois, kaikki on mennyt toistaseksi (koputan puuta) niin hyvin ja huoletta.

Kävin eilen ostoksilla Thyme Maternityssä, josta löysin tosi mukavia ja istuvia äitiyshousuja. On farkut alkanut jo hieman ahdistamaan mahan päältä, joten ajattelin nyt olevan hyvä hetki ostaa uusia housuja. En ehkä ihan vielä ala käyttämään niitä, mutta parin viikon päästä tarvitsen niitä varmasti. Oli mukavaa, kun heillä oli sovituskopeissa tyynyjä, jotka sai muutaman kuminauhan avulla kiinnittää vyötärölle. Näin sai hyvän idean housujen istuvuudesta. Ja myöskin väläyksen lähitulevaisuudesta omalta kohdaltaan.. Toivottavasti olen yhtä sutjakassa kunnossa (eli mikään muu suunta ei paisu kuin maha (ja tissit))… Mutta kaikin puolin mukava kokemus se kauppa ja heidän vaatteet. Housut ja hameet istuivat tosi kivasti kaikkialta, ja olivat ’normaalimuotoisia’ plus sitten kasvuvara vatsan kohdalla. Toisissa kaupoissa kun olen äitiyshousuja sovittanut, ne ovat olleet jokapuolelta jättisuuria lähinnä perunasäkkiä muistuttavia omituisia ilmestyksiä. Ihmekkös siinä sitten ahdistuu ja masentuu. Paitoihin ja muihin yläosiin en vielä paneutunut, kyllä sitä vielä ehtii.

Oon käynyt lukemassa aika paljon suomi24:n foorumia, jossa raskaana olevat kirjoittelevat kysymyksiä ja vastauksia, mutta jotenkin ahdistun koko palstasta. Jotkut kirjoittavat, että rv 3 ja vauva näkyy jo, toiset kertovat ihan oikeista huolista ja synnytyksen lähentymisestä.. Jotenkin se vaan alkoi niin stressaamaan, eli aion pysyä poissa siltä sivulta ainakin vähän aikaa..

Tälläistä tällä kertaa, mukavaa viikonlopun jatkoa.

Kylläpäs on aikaa vierähtänytkin siitä, kun viimeksi kirjoitin. Mitään kummallisempaa ei ole tällä välillä tapahtunut. Tai no se oli ehkä merkityksellistä, että kerrottiin perheillemme. Tarkoitus oli kertoa vasta ensiviikolla, kun käymme pikaisesti Suomessa, mutta eihän tätä salaisuutta jaksanut enää itsellä pitää. Kaikki ovat innoissaan ja odottavat meitä kotiin. Olemme päättänyt muuttaa Suomeen pysyvästi (nyt ainakin toistaiseksi) lokakuun lopulla.

Sain edellisen ultran tuloksetkin, kaikki hyvin. Omien laskelmien mukaan laskettuaika on maaliskuun 13. Kuulen lääkäriltä hänen laskelmistansa 11.9., heti Suomen matkamme jälkeen. Ehdin käydä Kanadassa ollessamme vielä kerran ultrassa, jossa toivonmukaan selviää myös vauvan sukupuoli. Täällä on niin paljon kaikkea kivaa tavaraa ja vaatetta, joita haluaisin haalia ennen Suomeen paluuta. Saattaa olla, että vauva istuu väärässä asennossa ja piilottelee haaruksiaan, eikä ultran täti pysty kertomaan, kumpi se on. Saa nähdä miten meidän käy.

Olen suunnitellut Suomen matkamme ruokailujen mukaan. Ei mitään tietoa mitä kyseisinä päiväinä tapahtuu, mutta ruokalista on tiedossa. Minulla on myös viikon päästä keskiviikkona synttärit, joten kakkuakin on luvassa. Ehkä jopa käpykakkua, joka on ehdoton lemppari ollut ihan lapsesta saakka. Jee.

Olen kokoajan ihan älyttömän väsynyt. Tiedän, että se on normaalia raskauden alussa, mutta mielestäni tämä on jo ihan liikaa. Nukun öisin 12+ tuntia ja otan päivällä päiväunet. Luulen, että tämä johtuu raudan puutteesta. Pitänee siis sisällyttä Suomen visiitin ruokailusuunnitelmaan myös mustamakkara. Ja maksamakkara. Ja verilätyt. Ja pihviä. Täytyy myöntää, että viimeisen kuukauden aikana en ole pystynyt pitäämään kovin terveellistä ruokavaliota yllä. Olen oksentanut ja muutenkin potenut pahoinvointia, joten kaikki mikä menee kurkusta alas ja pysyy siellä on ollut ok. Esimerkiksi punasta lihaa olen syönyt melko vähän. Pitää kysyä lääkäriltä, että kannattaako ottaa jotain rautatapletteja lisäksi. Vaikkakin syön päivittäin jotian äitiystapletteja, jotka sisältää vitamiineja, kalkkia, jonkun verran rautaa ja muita aineita jotka on erityisen tärkeitä kehittyvälle sikiölle ja mulle. Hmm.. Ehkä tämäkin tästä pian helppaa, oon päässyt aamupahoinvoinnista jo voitolle.

Vinkkejä ja kokemuksia (ja myös kysymyksiä) otetaan ilolla vastaan.

Ensimmäinen ultraääni taisi olla yhtätyhjän kanssa, ehkä hieman suuntaa antava, mutta mitään ratkaisevaa siitä ei silloin selvinnyt. Lääkäri pyysi siis menemään uuden kerran, ja mehän mentiin. Raahasin poikaystäväni ja siskonikin. Tällä kertaa vauva oli jo sen kokoinen, ettei tarvinnut tehdä ultraääntä sisäkautta (luojan kiitos). Se tarkoitti myös sitä, että kaikki halukkaat pääsivät huoneeseen katsomaan ja kummastelemaan ruutua. Siellä se vauva kellui, pää alaspäin. Pieni sydän pamppaili ja nähtiin myöskin potku-actionia. Ihan meinas tippa tulla silmään. Ultraääni I:ssä ja II:ssa saamat vauvan koot ei silti täsmää, joten pitänee soittaa vielä tuloksista tarkemmin. Ovat nyt lomalla, joten joudun odottamaan viikon. Joudun ehkä myöskin selittelemään puhelimessa, miksi tarvin niin kipeästi tuloksia.. Luulisin, että lentäminen Suomeen vanhemmille kertoaksemme on aika hyvä syy saada tietää mitä ultran täti arvioi sikiön iäksi. Arvailu on rasittavaa.

Oltiin jo päätetty, ettei osteta vauvakamaa ennen kuin ollaan ainakin 12 viikkoa, mutta niinhän siinä kävi, että Super Targetista löytyi niin sulosia juttuja, että pakkohan niitä oli muutama kotiin mukaan ottaa. Paketti valkoisia bodyjä (ihan järkyttävän pienikokoisiä, pisti miettimään, että mitä niin pienen rääpäleen kanssa oikeen tekeekään..), ihana vihreä Classic Pooh -huopa sekä Classic Pooh mobilen. Kävin siskon kanssa myös vaateostoksilla, löysin itselleni muutaman äitiyspaidan, mutta kaikissa äitiysvaatekaupoissa vain lähinnä ahdisti. Kaikki vaatteet olivat vain rumia ja ärsyttäviä, enkä voinut kokeilla mitään päälleni, koska en oikeasti vielä tarvi niitä. Ehkä syyskuun lopussa sitten uusi yritys. Torontossa on silti monia kauppoja, joista voin hamstrata itselleni vaatteita ennen Suomeen paluuta, suurimman osan nyt sopivista kuteista joudun kuitenkin hylkäämään jo kuukauden päästä.

En vieläkään pysty menemään keittiöön. Olen yrittänyt muutaman kerran, mutta päätynyt vessaan kakomaan. Stressaa huominen aamupala ja lounas. Olen yksin kotona, enkä voi astua keittiöön oksentamatta, saati sitten etsiä sieltä ruokaa. Mikä avuksi? Ollaan päätetty palkata siivooja siivoamaan koko kämpän kertaalleen. Eihän meillä kovin sekasta ole, mutta voisi pestä lattiat (ja KEITTIÖN), jos vaikka mun olo helppaisi.. Taitaa kuulostaa typerältä ja vaivaiselta, mutta tätä ällöoloa on nyt kestänyt kuukauden ja alan olemaan epätoivoinen (epätoivoinen alkaa olemaan myös poikaystäväni. Ja kissa.). Plaah.

Ihan pikasesti kirjotan kuulumisia. Kävin torstaina lääkärissä, kaikki hyvin. Aamupahoinvointi on yltynyt oksenteluun. Ei kiva ollenkaan. Sen pystyy välttämään syömällä, mutta aina se ei ole mahdollista. Monesti olen jo alottanut ruokailun, ja sitten tulee kiire vessaan. Toivottavasti se helpottaa siihen 12. viikkoon mennessä, joten muutama viikko vielä.. Ja kyllä se sen arvosta on.

Torstaina uudelleen ultraan. Toivottavasti kuuluu hyvät sydänäänet. Sisko on kylässä, joten hän ja poikaystäväni tulevat varmasti katsomaan vauvan kuvaa ultrassa. Jännittää.

Oltiin viikonloppuna Chicagossa festareilla (Lollapalooza). Ihan mahtavaa meininkiä. Niin erilaiset festarit, ku Suomessa. Kaikilla oli mukava ja rento fiilis, enkä nähnyt yhtään örveltävää tai agressiivista tyyppiä, vaikkakin oluttakin myytiin. Porukkaa oli lähemmän 100 000 ja bandit oli huippuja.

Nyt vien siskoa shoppailemaan.

Olen idiootti. No en ehkä idiootti, mutta en kauhean hyvä käyttämään wordpressiä. (Näissä piireissä se saattaa tarkoittaa sitä, että olen idiootti..) En ollut älynnyt, että kommenttiasetukset olivat ihan viturallansa. Ihmetyttikin, ettei kukaan koskaan kommentoi, mutta sepäs olikin oma vika, koska kommentit eivät näkyneet. Poikaystäväni luuli, että joku asia oli pahastikin vialla, kun yhtäkkiä huusin kurkkusuorana apua. Nyt asia on korjattu. Kiitos kaikille kirjottaneille vinkeistä ja muista tuntemuksista.

Kävimme keskiviikkona katsomassa Al Goren elokuvan An Inconvenient Truth. Se kertoo hyvin selkokielellä ilmaston lämpenemisestä ja maailman tilanteesta tällä hetkellä. Suosittelen elokuvaa kaikille. Vaikkakin se on hyvin tieteellinen dokumentti, olin elokuvan aikana välillä hyvin ahdistunut ja kyneleet silmissä. Ehkä siihen vaikutti hormoonit, mutta luulen että suurin syy on tämä vauva. Jos asiat jatkuvat maailmassa tällaisina, ihmiset eivät välitä (tuo kommentti lähinnä amerikkalaisille, jotka eivät myöskään tajua mitään..), tulevaisuus (jopa lähitulevaisuus, 50 vuoden päästä) ei näytä kovin hyvältä. Nyt ei kyse ole enää vain meidän elinajasta, vaan myöskin meidän lapsen ja hänen lapsien. Kaikki ihmiset pystyvät vaikuttamaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Yksi kerrallaan. Käykää katsomassa tuo elokuva, tai lukekaa asiasta. Se on mielenkiintoista (ja pelottavaa). Oikeasti.

Tämä saarna loppui tähän. Mukavaa viikonloppua kaikille.

Hoitaja oli eilen soittanut lääkärin vastaanotolta ja jättänyt soittopyynnön. No minähän heti huolestuin, kun ekalla kerralla niin painottivat, etteivät turhia soittele ja ’no news is good news’. Tulin eilen töistä niin myöhään, etten voinut enää soittaa ja tuskailin koko illan, että mitähän olivat soittaneet. Tänä aamuna sitten heti aikasin soitin. Hoitaja halusi meidän menevän vielä uudelleen ultraääneen, koska olin viimeksi niin alkuvaiheessa. Sikiö on tänään 6 viikkoa ja 6 päivää. Siitä voi sitten halukkaat laskea koska on tehty (perjantaillehan se osui, ei ylläriä siinä. heheh) Eli olen kirjojen mukaan 8vk, 6päivää. (Ne kun laskee sen edellisistä kuukautisista, ja kun munasolu irtoaa 2 vk sen jälkeen, niin siinä on het se kaksi ekstra viikkoa..) Mun tapauksesta tätä matikkaa ei siis voinu soveltaa, koska mun kuukautiset tulee koska tykkää.. Mutta vähäkö on mukavaa vihdoinkin tietää ihan tarkalleen, että missä on menossa. Ja nyt voi kattoa kirjasta kuvia ihan päivälleen. (Ostettiin sellanenkin kirja, jossa on sikiön kuva päivä päivältä. Innokasta porukkaa kun ollaan.) Ja tämä tarkoittaa myös sitä, että kun kerrotaan perheillemme, olen jo neljännellätoista viikolla, jolloin on ’turvallisempaa’ ruveta levittelemään tietoa vauvasta. 12. viikon jälkeen keskenmenon riski laskee 65%.

Seuraava lääkärikäyntini on siis ensi viikon torstaina. Silloin ilmeisesti tehdään myös ensimmäinen sisätutkimus. En ole ollenkaan huolestunut siitä, koska lääkärini on erikoistunut seksuaalisesti hyväksi käytettyjen naisten ja lasten hoitoon. Hän siis varmasti osaa hoitaa asiansa hyvin asiallisesti. Ainahan se vähän kiusallista on, mutta eiköhän siitä kunnialla selvitä.

Pahoinvointi ei ole hellittänyt. Eilen pystyin menemään keittiöön, mutta mitään ruokaa ei mieli tee. Tai ehkä caesar salaattia. Ja sitten kebabrullaa, mutta sitä saa Suomesta yhdestä lemppariravintolastani.. Joten pitää sinnitellä senkin suhteen syyskuulle asti. Sinnittelystä puheen ollen, on niin monta kertaa tehnyt mieli kertoa kotiväelle tästä vauvasta. Tällänen salailu ottaa koville. Kuukausi vielä ja sitten saa kertoa. Ja siskoni tulee tiistaina, jolloin saan (vihdoin) kertoa hänelle. Jeejee.

Pitihän se arvata. Aivan liian aikasin mainitsin siitä, etten kärsi aamupahoinvoinnista. Perjantaina se alkoi. En pysty ajattelemaan mitään ruokaa. Oksettaa ihan kokoajan. Ei ainoastaan aamuisin. Lauantaina ja sunnuntaina sama juttu. Kuvottava olo, mutta ei oksennusta. Tänään heräsin samaan tunteeseen: tekee pahaa. Olen yrittänyt syödä jotain pientä ennen sängystä nousemista, mutta sekään ei tunnu auttavan. Äsken piti jo juosta pytylle, kun kyökin niin pahasti. Ja tämä ei ole vain aamuisin, se jatkuu koko päivän. Kyllä se oksennus vielä tulee. Mutta helpottaako tämä olo, vai jatkuuko vaan samana? Huono homma on myös se, että en pysty menemään keittiöön. Ennen olin aina tiskaamassa astiat heti pois, mutta nyt ajatus puhtaistakin astioista ällöttää. En ole pystynyt tekemään mitään töitä koko viikonlopun aikana, en tiskaamaan, en laittamaan ruokaa. Masentaa, koska poikaystäväni tekee kaiken. Ei häntä se tunnu haittaavan, mutta en halua olla näin hyödytön ja tuskainen. Itkettää, kun on niin huono ja ärsyttävä olo. En muista edes oksennustaudissa tunteneeni näin kuvottavaa oloa. Luin, että aamupahoinvointi saattaa olla merkki siitä, että istukan kehitys vahvistuu. Ei siis niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Mutta koville kyllä ottaa.

Voi rakko parkaa. Täytyy sanoa, että kovimmille toistaiseksi on joutunut pissarakko. Se toisaalta on hyvin järkeenkäypää, koska tällä hetkellä kohtu nojailee sen päällä. Raskaana olevat naiset sairastuvatkin helposti pissitulehdukseen. Olen sen sairastanut elämässäni kahdesti, ja se on tarpeeksi. Kaikki siitä kärsineet tietää, että se on tuskaa se. Joten juoksen vessassa aina, kun vähänkin pissattaa. Ja sitä tapahtuu paljon yöaikaan. Olen myös huomannut, että näen paljon enemmän unia kuin aikasemmin. Luulisin, että se johtuu vessassa juoksemisesta ja muusta murehtimisesta, etten pääse niin usein syvään uneen. Sen takia raskaana olevat naiset on niin väsyneitä. Ja tietysti siksi, että niiden sisällä kasvaa toinen ihminen, joka vaatii viimeisetkin voimat.

Mitä enemmän luen sikiön eri vaiheista viikko viikolta, sitä ihmeellisemmältä se tuntuu. Ei sitä oikeasti ole ennen tullut mietittyä, miten ihmeellisesti kaikki vaan menee paikoillensa ja kasvaa. Massussa. Minun massussa. Esimerkiksi tällä viikolla (olettaen, että vauva on 6 viikkoa eli olen kahdeksannella viikolla kirjojen laskun mukaan) sikiön sisäkorvat kehittyvät ja kuuloon liittyvät elimet asettuvat paikoilleen (paitsi korvanlehdet). Ja tyyppi on 1,5-2cm! Sille on kehtiitynyt jo sydän, maksa, keuhkot, munuaiset, oma verenkierto.. huh.

Nyt taitaa olla aika mennä petille. Kello tulee yhdeksän.. on ollut pitkä päivä.