vauvakirja.fi

Hyvää naistenpäivää.

Tänään on aiheena punnaa-vauva-ulos-jo-vihdoinkin -projekti. Eilen saunan jälkeen oli jo pieniä lupaavia merkkejä, kun supisteli mukavasti ja kivuliaastikin.. Mutta kuten arvata saattaa, ne sitten siitä hiipu. Puuh. Noh, tähän päivään uudella innolla. Tässä suunnitelma: kävellen äänestysuurnille (ehkä n. 15min matka suuntaansa), imurointi, sekstailua, saunaa. Jos tämä setti ei tepsi, niin sitten teen pikku treenin krossarilla, siivoan yläkaapit ja yritän uudelleen sitä saunaa. Ehkä myös seksiä. (Olen onnekas, koska mieheni tekee töitä kotoa..) Oon kokeillut pari kertaa myös akupainantaa tosta peukun ja etusormen välistä, sekin saa aikaan supistuksia, kivuttomia tosin. Saapa nähdä jos mikään toimii, mutta tällä rehkimisellä pitäis jotain edistystä tapahtua. Ilmottelen sitten.

Alan olemaan tuskanen. Imuroin ja urheilen, mutta mitään ei tapahdu. Tänään kävin verikokeissa, koska olen saanut muutamia syyhykohtauksia. Luulempa, että maksa-arvot on kuitenkin ihan kohdallaan, ja neuvolassa pyydetään vaan rasvaamaan ihoa. Rasvaan ihoani useita kertoja päivässä. Se ei ole kuiva. Mutta mikään ei aijokaan nopeuttaa synnytyksen alkua. Ei sitten mikään.

Laskettuun aikaan on vielä viikko. Mahani ei ole iso. Sf-mitta on ihan alarajojen alarajoilla. Mutta se painaa sisäänpäin. Suolet lytyssä. Haluan jo eroon siitä. Luulin myös päässeeni synnytysjännityksestä, mutta nyt sekin on palaamassa. Hmpf. Repeääkö paikat, pitääkö tehdä eppari, kakkaanko sängylle, kestänkö kipua… Haluan vain, että se on ohi ja nään tulokkaan. Leo-Leijonan.

Vähän oon laiskistunut tänne kirjottamisen suhteen. Nyt menossa 39. viikko, ja aika matelee. Laskettua aikaa ei olla vielä ohitettu, mutta kovin jo tulokasta odotetaan ulostautuvaksi. Vointi on ollut hyvä, mitä nyt turvotusta on käsissä ja kintuissa. Yöt alkaa käymään hieman hankaliksi selkä puutuu yms., mutta muuten oon ollut tosi hyvässä vedossa. Nyt kuitenkin alkaa hermot mennä. Kyselen kaiket päivät, että miksei se jo synny. Parit tuskailuitkut on jo itketty, mutta vauva ei vielä ole näyttänyt minkäänlaisia merkkejä halusta tulla ulos. Odottavan aika on todella pitkä. En suosittele raskautta heikkohermoisille, mulle-kaikki-heti -tyypeille.

Oon siis viettänyt jonkin verran aikaa etsien netistä kotikonsteja synnytyksen käynnistämiseen. Kokeiltu on suunnilleen jokaista, mutta eihän ne nyt tepsi, kun minimies ei vielä ole tulonpäällä. Kaikki sitä selittää, kuinka ”vauva tulee sitten, kun sen aika on” ja ”sitten kun se on valmis”.. Plaa, plaa.. Ja jotkut kummastelevat, kuinka itsekäästi voin ajatella, kun mitä pidempään vauva on masussa, sitä parempi sille on… Helppo on ilmeisesti sanoa, kun ei oo tollasta pömppistä tossa edessä 24/7. Mur. Uskosin, että jokainen odottava äiti ymmärtää, että vauvalle on hyväksi olla vatsassa mahd. pitkään, mutta kun tuska iskee, niin sitten pitää ainakin yrittää tehdä jotain. On hirveän vaikeaa vain istua ja odottaa, että jotain tapahtuisi. Näillä viikoilla vauva on kuitenkin enemmän kuin valmis tähän maailmaan. Joten jos siivous, sauna ja seksi antaa äidille jonkinlaisen mielenrauhan, niin minun puolestani kaikki vain kokeilemaan. (Kannattaa kokeilla myös saunan siivous, seksiä saunassa ja lopuksi kunnon löylyt.) Tuskin se vauva näillä konsteilla tulee, jos ei ole vielä tullakseen, mutta ainakin se pelkkä olemisen ja odottamisen tuska helpottaa.

Ihan varmasti tämä raskaus menee yliaikaseksi ja kunnolla. Silti aina tuolilta noustessa toivon, että lorahtaisi vedet… Kaikki on valmista, ja niin monta odottajaa. Puuh. Miksei se jo tule?

No niin. Matka tehty. Vointi edelleen loistava. Matkakohteemme vaihtui Mauritiuksesta Kuubaan, lentoaika oli kuitenkin 13 tuntia.. Kaikki meni tosi mukavasti lomalla. Olin ehkä hieman varovaisempi ruokien suhteen ekalla viikolla, mutta toisella viikolla en enää jaksanut vouhottaa niiden kanssa. Säästyin kuitenkin kaikelta vatsa- tai muulta vaivalta. Vauva oli koko matkan tosi aktiivinen ja liikkui paljon. En tiedä johtuiko se valon määrästä, kuumuudesta, vai siitä etten itse liikkunut niin paljoa, että tunsin liikkeet niin hyvin.

Lentosukat oli kyllä pelastus. Jalat keräsivät tosi paljon nesteitä ja nilkat katosivat nopsasti. Niin kuin yleensäkin lennoilla, varsinkin raskaana olevien kannattaa juoda paljon vettä ja liikkua. Minulla oli siis viikot 30-32 lentomatkoilla, joten tarvitsin lääkärintodistuksen. Kaikille matkustamista suunnitteleville äitikokelaille sanoisin, että itse tiedätte omat jaksamisenne parhaiten. Jos matka aiheuttaa liikaa stressiä, ei kannata lähteä. Kannattaa ottaa selvää lähimmästä lääkäristä. Varsinkin rantalomalla masu saa paljon huomiota.. vieraat miehet tuijottavat.. myöskin vieraat naiset. Kaikki raskaudet ovat erilaisia, joten ei mitään paniikkia, vaikka babymoon jäisi vain haaveeksi. Ehtiihän sitä sitten vielä vauvan kanssa.

Meillä eka synnytysvalmennus on tiistaina. Vähän on kieltämättä alkanut jännitämään se synnytys. Mitenkähän siitä selviää.. Vaikka se on niin luonnollista ja plaa plaa, mutta silti. Oon jo kyllästynyt lukemaan vauvalehtien synnytystarinoita, ei se oma kuitenkaan samanlainen ole. Ja niidenkin kirjoittajat eivät pysty muistamaan niistä kaikkia kauheuksia, koska keho poistaa tramaattisimmat hetket ja kokemukset automaattisena puolustusmekanismina. Joten en kauheen innolla odota itse synnytystä. En pelkää sitä, mutta jännittää miten reagoin kipuun jne. Kaippa se kaikki sitten munkin kohdalla helpottaa, kun saa sen pienen nyytin kainaloon..

Tällästä tänään.

Kyselenpäs nyt täällä mielipiteitä matkustamisesta raskaana ollessa.. Varattiin matka Mauritiukselle tammikuun alkuun, jolloin raskausviikkoja on 30. Koko raskausaika on mennyt tosi tosi hyvin (koputtaa puuta), eikä itsellä tai lääkärillä ole mitään huolia. Onhan tuo lentomatka melko pitkä, 17h, mutta se ei hirveästi huolestuta. Oon kuitenkin matkustanut paljon (mm. Kanadaan ja takasin kaksi kertaa tämän raskauden aikana, eikä nekään matkat lyhimmästä päästä ole). Kuten huomaatte, olen vakaasti päättänyt, että pystyn matkalle lähtemään.. : ) Ja mikäs siinä, kun paikan päällä odottaa kaksi viikkoa lököilyä ja rentoa menoa.. Ja ties kuinka pitkään saa odottaa seuraavaa tilaisuutta lähteä Mauritiukselle, kun tämä beibi syntyy..

Mutta jos jollakulla on matkustusvinkkejä tai muuta kommentoitavaa, niin mielelläni otan vastaan.

Melkein alkoi ahdistamaan, kun piti heti kertoa neuvolassa, että mihinkäs me oikein halutaan sitten suunnata synnyttämään. Sitten terveydenhoitaja huomasikin, etten minä enää mihinkään ultraan ehdi, joten voin vasta seuraavalla kerralla kertoa mitä olemme päättäneet. No se seuraava kerta tuli ja meni, ja valitsimme kätilöopiston. Kuulimme ystäviltämme myös haikaranpesä-osastosta, jonne onnistuin ilmottautumaan onneksemme. Nyt pitää vain toivoa, että pikku viikari on yhteistyössä, eikä halua ulos liian aikaisin tai myöhään. Melko tarkat kriteerit heillä siellä on, tietenkin syystäkin.

Muuten olo on ollut hyvä, painokin on vihdoin lähtenyt lievään nousuun. Olin itse jo hieman huolissani, mutta neuvolassa sanottiin, että on vauva kyllä ottaa kaiken tarvitsevansa ja minä saatan laihtua. (Pitänee pyytää vauvelia ”ottamaan” tarvitsemansa ravinnon ja energian jatkossa tuosta reisien kohdilta..) Paino oli nimittäin noussut alle kilon 21. viikolla. Mutta nyt 24. viikko menossa ja muutama kilo ollaan jo plussan puolella. Parempi se tietenkin näin, ei ole sitten niin kauheen vaikeaa päästä niistä kiloista eroon.. Ja kyllähän minä syön kuin heppa, se vaan menee läpi niin nopsasti, kovin on kiihtynyt tuo aineenvaihdunta.. Noh, eipähän ainakaan ummetuksesta ole huolta. Koputan puuta.

No niin, kotiuduttu Suomeen ollaan hyvin. Neuvolassakin on käyty ja tänään olin lääkärissä. Kaikki edelleen menee tosi hyvin. Koputan puuta. Ja sain muuten vasempaan nimettömään timantin ennen Kanadasta lähtöä. Nyt kyllä onni potkii.

Yritin epätoivoisesti etsiä uutta talvitakkia, joka mahtuisi mahasta sitten lopputalvella. Löytyi sitten anopin vanha söpönen 70-luvulta oleva takki, joka on juuri sopiva. Siis siinäkin asiassa onnisti. Nyt kun näitä asioita alkaa listaamaan tällä tavalla huomaa, kuinka tosi onnekas on. Ja sain töitä ensi yrittämällä. Mukavaa, että työnantaja ’uskalsi’ ottaa raskaana olevan naisen töihin, ja myöskin se, että olen hyvissä voinneissa ja pystyn tekemään töitä.

Hirveästi kyllä jo jouluttaa. Vielä ei ihan taida olla aika alotaa jouluvalmisteluja..?

Nyt on tiedossa, että kumpi sieltä on tuloillaan. Ja voi tätä onnea. Mitään väliä ei ollut, kunhan vauva on vain terve. Ja terveeltä kyllä vaikuttais. Pieni pippelihän siellä oli. Yritän saada kuvan ultrasta tälle sivulle.

Sain myös lasketun ajan, joka osuu maaliskuun 13. päivälle. Jee.

Eilen taas käytiin lääkärissä. Se olikin viimeinen kerta täällä Kanadassa. Kaikki on edelleen mallikkaasti, tosin paino ei ollut noussut kovinkaan paljon. Olen vieläkin kaksi kiloa jäljessä siitä, mistä aloitin. Eli ekan punnituksen painosta. Ei kai pidä huolia, koska ruokahalua kyllä riittää, enkä ainakaan nälkää näe. Kyllä se paino siitä sitten nousee (viimeistään Suomessa, kun pääsen syömään pitkästä aikaa kaikkee hyvää esim. karjalanpiirakkaa ja suomalaista makkaraa!!). Kieltämättä olen ollut tyytyväinen viimeaikaiseen ruokavaliooni; terveellistä ja monipuolista ruokaa on mennyt kurkusta alas.

Maanantaina ultraan. Jännittää vähän. Tai aikas paljonkin. Ei jaksa odottaa.

Loukkasin alaselkäni neljä vuotta sitten, ja SI-nivel meni pois paikoiltaan. Se on ollut moneen otteeseen kipeä ja olen käynyt mm. jäsenkorjaajalla ’nostattamassa’ sen takaisin paikoilleen. Nyt kuitenkin tilanne on kehittynyt sietämättömäksi. Ristiselästä vihloo vasempaan pakaraan ihan tajuttoman kipeästi. En pääse iltasin sohvalta omin avuin ylös. Tai jos yksin pitää selvitä, hivuttaudun lattialle konttausasentoon, jonka jälkeen nostan itseni jumppapallon avulla ylös ja linkutan matkoihini. Välillä asentoa vaihtaessa selkä ja pakara vihlovat niin, että meinaa taju lähteä, enkä voi muuta kuin huutaa. Tämä ongelma ei ole tullut siis raskauden myötä, mutta voin kuvitella, ettei ainakaan helpotusta kasvavan vatsan myötä ole tulossa. Ja luin myös jostain, että joskus raskaus aiheuttaa SI-nivelen ongelmia, joten sekään tieto ei oloani helpottanut..
Onko muilla kokemusta SI-nivelen ongelmista raskauden aikana ja miten niistä pääsee eroon? Ajattelin varata ajan ortopedille heti Suomeen palattuani. Tämä on nyt aiheuttanut monet itkut, ja paniikki kasvaa kipujen myötä..