vauvakirja.fi
Vauva-arjen alku ja ihmetys.

vauvakirja.fi

Neuvola

toukokuu 24th, 2007 . by vauvakirja

eliasblogi3.PNGeliasblogi2.PNGeliasblogi1.PNG

Mun mielestä neuvolaan on aina mukava mennä. Tai siis ainakin toistaseksi on ollut. Th-Kirsti on mukava, kannustava ja lepponen. Eliaskaan ei välitä, vaikka pitää nakuilla, punnita ja mittailla. On ottanut tavakseen pissata losottaa pitkin pöytiä, ja eilenkin vain naureskeli mittauspisteellä (vaikka äiti yritti pitää päästä kiinni ja Kirsi kiskoi jalkoja suoriksi). Ennen sitä tosiaan oli se piipiäksidentti. Se pissas vielä sillain mukavasti sen muovisen patjan (ja suojapaperin) päällä, että lopulta makas siinä pissalammikossa. Kirsti oli just silloin viereisessä huoneessa mittaamassa jotain toista vauvaa (jonka aika oli ennen meitä, myöhässä olivat.. näitä sattuu), joten oltiin vaan kahdestaan siellä huoneessa. Yritin sitten epätoivosesti saada poijjan kuivattua ja pissat siivottua, mutta käsiä kun on vaan kaksi, jouduin jättämään lattian pesun sikseen.

No kuiteskin, mittaa on nyt jo 61cm. Poikien +1-käyrällä mennään tasasesti. Painon nousu oli pikkasen taantunut, mutta ei kuulemma mitään hätää. Elias on kuitenkin jo niin paljon aktiivisempi touhottaja ja pelkästään valveillaoloaika on pidentynyt, ja sekin kuluttaa tietysti enemmän.. Se olis muuten kovasti lähdössä liikkeelle. Se pystyy jo seisomaan omilla voimillaan (en tosin uskalla vielä montaa sekuntia antaa seisoa, luutkin niin pehmoset.. ettei tuu länkisääriä..) ja ponkailee välillä niin, että mä ihan pelkään sen hyppäävän sylistä (ottaa mun mahasta vauhtia ja lentää polvien yli pää edellä lattiaan). Uskalsin sitä omillaan seisomista kokeilla, koska eilen neuvolassa kyselin siitä. Sitten kuulemma saa antaa seistä, kun vauva ite sitä yrittää ja sen lihakset on tarpeeks vahvat siihen.

Eilen siellä neuvolassa se näytti ihan rääpäleeltä, ku Kirsti laitto sen nakuna mahalleen. Noh, tyyppi veti polvet mahan alle ja työnsi vauhtia (kuin ryömiväiset ikään), mutta pää vaan hairas vastaan. Iso pää, heikot niskalihakset.

En nyt tiedä, että onko toi ’seisoskelu’, pomppiminen ja ryömimisyritykset mitään kovin kummallista tässä iässä (9vko). Olin vaan vähän yllättynyt, että se näinkin aikasessa vaiheessa jaksaa ja pystyy.. muutenhan tuo liikehdintä on lähinnä sellasta kala-kuivalla-maalla -tyyliä.

Unet

toukokuu 21st, 2007 . by vauvakirja

Nyt se on tapahtunut. Kunnon yöunet. Meillä on viime viikkoina nukuttu 6-7 tuntia, syöpötelty ja nukuttu sitten heti lisää. Mukavaa. Mutta viime yönä Eliasn posotti kahdeksan (8) tuntia yhtä mittaa. Toivottavasti tällästä rytmiä on luvassa lisää, koska äidin elämän laatu paranee näin huomattavasti.

Meinattiin jo viime viikolla laittaa Elias omaan sänkyynsä nukkumaa, mutta en ollut vielä valmis siihen. Ja kyllä sitä vielä ehtii, eihän pupsi oo vasta ku 2kk. Ihan ärsytti joidenkin tuttavien kommentit, kun kerroin vauvan nukkuvan mun vieressä.. ”No joo, siihen en kommentoi mitään” tai ”onnea vaan sitten ko pitäs omaan sänkyyn saada nukkumaan”. Tämä nyt tuntuu vaan kaikista parhaalta ratkasulta. Varsinkin mun kannalta. Eli siis parhaalta, tärkeimmältä kannalta

Mukavaa on myös se, että Elias pystyy jo jonkin aikaa viihdyttämään itseään sitterissä. Jos vaikka laitan ruokaa, tai syödään, kummankaan ei tarvi pitää Eliasta sylissä, vaan se ihan rauhassa hengaa sitterissä tai lattialla. Me päästään käymään saunassakin, jos sitteri nostetaan kylppärin puolelle ja otetaan tyypiltä housut ja vaippa pois. Ja sitten lopuksi Elias pääsee itekin kylpyyn tai suihkuun.. ja on niiin onnellinen.

Mutta kyllä se kasvaa. Ihan huikea rolle rotkale on jo. Oon joutunut tekemään huomattavan määrän surutyötä, kun taittelen pieniksi jääneitä vaatteita laatikkoon. Mutta onneksi tämän kasvun myötä on tullut niin paljon ihania uusia juttuja, että luulen selviäväni. Yöunet, hymyt, naurut, leikkihetket, kärsivällisyys (vauvan), söpöys (älkää käsittäkö väärin, suloinen se on ollut alusta asti, mutta se vaan söpöstyy päivä päivältä ja on vaan niin pakahduttavan ihana.. kuten kaikkien omat lapset)…

Äitienpäivän hymykuvia

toukokuu 13th, 2007 . by vauvakirja
Hymykuvia

D-vitamiinia, D-vitamiinia!

toukokuu 7th, 2007 . by vauvakirja

Elias ottaa osaa hepatiitti B -rokotetutkimukseen. Vaikka olin heti valmis ottamaan osaa tutkimukseen, viime päivinä on ollut huono omatunto. Ai miks varten? No kun sinne raaksin toisen piikille. Ja sitten sattuu ja voih. Tänään oli eka pistospäivä. Olin ihan varma, että multakin pääsee parku. (Mitähän mun elämästä sitten tulee, kun lapsukainen joskus oikeesti sairastuu?!?) En sitten itkenyt piikkiaikaan, mutta ennen sitä kyllä melkein. Ne (lääkäri ja hoitaja) kyseli tietekin meidän taustatietoja. Muuten kaikki ok, mutta entäs mitä D-vitamiinia annan? Sanoin sitten, että ei nyt just oteta mitään, koska aiheutti niin kovasti vatsavaivoja, että päätin pitää pienen tauon (odottaa, että suolet vähän kasvaa), syön ite vitamiinivalmisteita ja kuitenkin täysimetän. Siis mitä? Et anna D-vitamiinia? Kyllä suomalaislapset tarvii D-vitamiinia. Ei paista aurinko ja plaaplaa. No voi nyt hevon perse. Teki mieli vajota maan alle ja itkeä, kun olen (ilmeisesti) kovin huono äiti, suorastaan pyydystän lapselleni riisitautia ja katkeilevia luita, eikä musta oo mihinkään. Olisin halunnut vaan ottaa pojan kainaloon ja juosta pihalle. Totta kai haluan lapselleni vain parasta. Oli ihan tietoinen päätös alottaa ne tipat vasta parin kuukauden päästä ja säästää Eliaksen vatsakivut ja itkut. En minäkään (eikä myöskään kaksi siskoani) saanut D-vitamiinia ihan vauvaiässä. Eikä meillä ole kenelläkään katkennut yhtäkään luuta. Ja ollaan telinevoimisteltu koko ikämme. Ja kyllä siinä lajissa monella on luut koetuksella. Puuh. Ei ollut kiva fiilis.

Kyllä sen jälkeen toivoin, että Elias olisi oikein kaarella kusassut sen lääkärin päälle. Mutta ei tällä kertaa.

Hymyt

toukokuu 7th, 2007 . by vauvakirja

Viimeisen viikon aikana meillä on toden teolla alettu hymyilemään. On mahtava tunne, kun lapsi selvästi tunnistaa kasvot ja alkaa hymyilemään. Paljon hymyjä saa myös ilmakylpyjen aikaan. Kyllä paljaalla pepulla on sitten mukavaa. Naurukikatusta tulee toistaiseksi vain unissa, mutta niin kovin hellyyttävää ja hauskuuttavaa sekin on. Äitillä nousee pala kurkkuun joka kerta, kun hymyyn vielä liitetään ”höö”-ääntelyä ja silmät vaan loistaa.

Voi kuinka niinkin yksinkertainen asia kuin hymy voi pelastaa päivän ja parantaa elämän laatua.. Oman lapsen hymy on tietysti aivan superhyperlässynlässynmahtavaa, mutta esim. julkisissa matkustaminen olisi huomattavasti mukavampaa, jos kanssamatkustajat hymyilisivät silloin tällöin, eivätkä mulkoilisi muita naama norsun haaruksilla..

hymyblogi.PNG

Mökkihöperö

huhtikuu 25th, 2007 . by vauvakirja

Siltä alkaa pikkuhiljaa nyt tuntua. Pitää päästä pois neljän seinän sisältä. Vauva-arki on mukavaa, mutta jotenkin niin puuduttavan samanlaista päivästä toiseen.

Taaskin pitää muistaa, että olen onnellisessa asemassa, sillä Sami tekee töitä kotona. Yritän hengata vauvan kanssa mahdollisimman paljon kahdestaan, jotta Sami saa työrauhan. Välillä kiikutan Eliaksen Samille (jos ei huvita mennä vessaan hereillä olevan vauvan kanssa, joka protestoi sitterissä oloa..), ja hän kyllä aina mielellään hoitaa ja sylittää vauvaa, mutta tiedän ettei töiden keskeytys ole kovin mukavaa.

Olen huomannut, että pitääkseni itseni virkeänä ja jotenkin tolkuissani, minulla pitää olla suunnitteilla erinäisiä matkoja ulkomaailmaan. Esim. huomenna iltapäivällä menen tapaamaan ystävääni keskustaan (ja sitä onkin odotettu jo koko viikko). Ja perjantaina lähdemme Satakuntaan ja ollaan siellä vappuun saakka. Sitten siskoni tuleekin meille ensi viikoksi. Olen niiiiin iloinen. Oon pohtinut (ihan ääneenkin), että olenko huono äiti, koska odotan tulevaa viikonloppua niin innolla.. Silloin on paljon paljon käsiä kantamassa vauvaa. Meillä ei ole sitä ongelmaa, että vauva itkisi, mutta hän hereillä ollessaan haluaa olla vain sylissä.. Muuten kyllä se itkuparku tulisi. Noin relaava vauva, mutta silti kaipaan välillä apujoukkoja?!? Miten ne yksinhuoltajat oikein tekee sen? Ja sitten ne yh-äidit (tai isät), joilla on kaksosvauvat. Tai kolmoset. Kääk.

Tässä kyllä se vertaistuki olisi tarpeen. Ystävien kanssa on mukavaa jutella, mutta eivät hekään määräänsä enempää jaksa mun vauvajuttuja kuunnella.. Ja ne vauvajutut on nyt ainoita, joita elämässä oikeestaan pyörii.. Joten nyt Laajiksen vauvajengi kokoon ja vaunuttelemaan.

Kissa

huhtikuu 22nd, 2007 . by vauvakirja

Meillä on ollut tuo karvainen otus kohta kolme vuotta. Se tuli meille ihan pienenä, 8 viikon iässä. Me paapottiin ja lellittiin se ihan pilalle. Vähän ennen vauvan syntymää äitinikin oli jollekin sukulaiselle sanonut, että syntyis nyt jo se vauva, että ne lopettais sen kissan kanssa hössäämisen. Noh, nyt mulla lähtee järki. En kerta kaikkiaan jaksa sitä kattia sitten yhtään. Se jotenkin meni ihan sekasin Kanadasta Suomeen muuton jälkeen. Eka me luultiin, että se oli jotain matkustuksen jälkeistä stressiä, muttei se koskaan mennyt ohi. Sitten alko tulla vauvakamaa ja se jotenki hermostu. Nyt se on jotenkin vähän ehkä rauhottunut (koska sieltä mahasta ei tullutkaan toista kissaa.. saati sitten koiraa), mutta kaikki sen villiintymiset ottaa sitten tosi kovasti aivoon. Sami jaksaa sen kanssa, mutta mä kiljun heti. No onhan se aika pirun ärsyä, ku kissa repii verhot alas (ja jos ne on hyvin tangossa kiinni, niin riekaleiksi) tietäen, että se on kiellettyä, eli siis huomioo kaipaa. Muttaku muttaku sitä ei nyt vaan yksin kertasesti ole hirveesti jakaa. Miksei tämä meidänkin kissa voi olla sellanen normi katti, joka haluaa sitä omaa aikaa ja itsenäisyyttä?

En mitenkään halunnut olla yksi niistä vanhemmista, joka lapsen tultua haluaa luopua elukoistaan. Luulin, että rakkautta riittäis ja hermot kestäis myös Sigun (kisumme siis) kanssa, mutta ei. Oon yrittänyt sitä jo tyrkyttää siskolle, joka sen jopa huolisi, mutta Sami ei halua luopua siitä.

Loppuun vielä mainittakoon, että meillä on työ- ja makuuhuoneen ovenkahvoissa ympäri vuoden ilmapallot, koska kissa pääse muuten ovista sisään. Eilen se hajotti ikkunassa olevat puiset kaihtimet. Tänään kävelyltä palattuamme se oli oksentanut vauvan sänkyyn. Puuh.

sigublogi2.PNG

Unirytmi

huhtikuu 20th, 2007 . by vauvakirja

Pienelle vauvalle on turha edes yrittää opettaa minkäänlaista unirytmiä. Tai näin minua on ainakin ohjastettu. Ehkä siinä 3 kk:n iässä vauva alkaa jotenkin hahmottamaan yön ja päivän eron. Joten. Meillä vauva nukahtaa puolenyön maissa, herää yöllä 3-4 aikaan syömään, siinä sitten ihmetellään yleensä tunti ja sitten 8 aikoihin sama homma. Seuraavan kerran hän sitten herääkin 10 aikaan, jolloin syötän hänet ja iskä viihdyttää ja nukuttaa seuraaville unille. Minä siis koisin edelleen. Heräilen normaalisti siis siinä 12 ja 14 välillä. Eipä mikään hääppönen rytmi. Olen siis onnellisessa asemassa, koska Sami tekee kotona töitä ja pystyy hoitamaan vauvaa, jotta minä saan nukuttua enimmät väsyt pois. Mutta kyllähän se ihan ruokottomalta tuntuu, että heräilee vasta siihen aikaan. Mutta sama kai tuo nyt sitten on, ottaako vauvan kanssa yhteiset päikkärit heti yöunien perään vai vasta seuraavilla unilla.

Olemme käyneet muutaman kerran Eliaksen kanssa myös saunassa. Palju vaan parveen ja poika sinne polskimaan. Sauna ei ole ollut kauheen lämmin 40-50 astetta, ettei pikkuselle tuu liian kuuma. Mutta kyllä kaveri tykkää! Kylvyt on aina kivoja, mutta joskus kun meinaa ehtiä tulemaan kylmä siinä lopputohinoissa. Ja saunan jälkeen yöt meneekin pidemmissä unipätkissä. Ennen ristiäisiä käytiin kylvyssä illalla, jonka jälkeen Elias nukkui 00.00-04.30, söi 10min ja nukahti, heräs 7.30, söi 10min ja nukahti ja seuraavalle ruokailulle mä olinki ollut jo hereillä jonkun aikaa. (Tais tietää, että oli tulossa tärkeä päivä ja keräs voimia.. No ei ehkä ihan sellanen aivolapsi. Ainakaan vielä.) Joten siis suosittelen myöhäisiä kylpyjä (ja saunaakin, jos ei tunnu liian extremeltä (en oikeestaan edes tiedä mikä se suositusikä saunomisen alottamiseen on)), jos nukahtamisvaikeuksia on. Tai jos yö meinaa mennä liian lyhyissä pätkissä.

uniblogi.PNG

vauvakirja

huhtikuu 18th, 2007 . by vauvakirja

Elias sai kummeiltaan lahjaksi Anne Geddesin kuvittaman vauvakirjan. Siispä aloin täyttämään sitä tänään innolla. Olen niin pitänyt omasta vauvakirjastani ja lukenut sitä ihan pienestä asti. Äitini on kyllä sen niin tunnollisesti ja tarkasti täyttänyt, etten edes tähtää samanlaiseen suoritukseen. Noh, into kuitenkin vähän hiipui, kun kirjassa tuli vastaan kysymyksiä, kuten ’ensimmäinen hymyni’. No niitähän tuli jo laitoksella tahattomasti, ja ensimmäisen todellisen hymyn päiväystä en ole pistänyt mihinkään muistiin. Tai ’ensimmäinen nauruni’.. Pupsihan on hekotellut unissaan jo monet kerrat.. Ehkä se ei ole nyt SE eka nauru, jota kirja tarkottaa, mutta meille se oli.. Eihän se nyt niin helkkarin tarkkaa ole, muttaku.. Jotenkin nyt tuntuu, että olen epäonnistunut tässä dokumentointitestissä. Pitää vaan pitää mielessä, ettei mitään tarkastajaa tule lopuksi selaamaan aikaansaannoksiani, joten nyt pitää ottaa vähän lunkimpi asenne tuon kirjan täyttämiseen. Pääasiahan on, että sinne nyt jotain kirjottelee, vaikka sitten perstuntumalla (?!?) Ja sitten ne muut liitteet, joita kirjassa kysellään.. hiuskihara (ei vielä ainakaan raaski leikata karvan karvaa poijjan päästä), sähköposteja (niitä on monia ja kirja niin kovin pieni.. pitäisikö ne kaikki tunkasta yhdelle aukeamalle?), lahjakortteja (jaa mitä kortteja? jos niitä olisi, pitäisi ne varmaan jättää liikkeeseen tavaran tms. lunastettua), päivän horoskooppi (syntymäpäivän? tämän päivän? minkätahansa päivän? äiti ei seuraa, siitä kärsii nyt sitten jälkikasvu).. Ja näitä kaikkia siis kyseltiin samalla aukeamalla. Aiheutanko lapselle traumoja, jos en orjallisesti seuraa täyttöohjeita? Kyllä nyt pitää alkaa relaamaan, kirjan tarkoitushan on olla mukava muisto lapselle, eikä mikään äititesti. Näin se on nähtävä.

Tänään tehtiin myös jalan ja käden jäljet (vauvakirjan innottamana). Hyvinhän se pieni jalan jälki siihen kirjan liukkaalle sivulle levis. Käden jälki oli hiukan hankalampi, koska pienet kätöset oli niin tiukasti nyrkissä ja sitten tuli hermostuskin. Me käytettiin ihan perus vesivärejä (ajattelin niiden olevan turvallisimmat vauvan iholle), mutta yritän varmaan seuraavaan tassusessioon hankkia sormivärit, josko ne tarttuis paremmin kirjaan. (ja onhan ne ihan iholle tarkotettuja, joten pitäs olla vissiin ihan ookoo.)
Saa nähdä mitä muuta me saadaan aikaseksi kirjan ansiosta.

Ristiäiset

huhtikuu 18th, 2007 . by vauvakirja

No niin, se hässäkkä on nyt ohi. Mukavat pikku pippalot saatiin aikaseksi ja kaikki meni hyvin. Ruokaa riitti, naapurit ei hermostunut, vauva ei itkenyt kasteen aikana (äiti, kummitäti ja muut suvun naiset sen sijaan parkui senkin edestä..) ja sääkin oli mitä mukavin.

Niin siitä itkemisestä kasteen aikana. Siis mun kyynelehtimisestä. On se kummaa. Ensinnäkin: se on melkonen ketjureaktio. Ensin alkoi itkemään siskoni, eli lapsen kummi. No siitähän se sitten lähtikin. En pystynyt tekemään enää mitään. Yritin olla ajattelematta Jumalan kämmenellä -sanoja (mikä lie niissä niin nyt herkistikin), ei auttanut. Tunsin vain kuinka kyyneleet valui kaula-aukosta tissien väliin. Luotin siihen, että liivinsuojukset nappaa liiemmat tulvat… No sitten tuli kaste, se meni ihan hyvin mun osalta, olin ihan rauhallinen. Mutta sitten tuli Antti-sedän lauluesitys Satatuhatta tähteä ja mummin lukema isovanhempien esirukous ja superparkuminen alkoi. Päässä vaan pyöri, että voivoi ku se on ihana ja pieni ja miten mä pystyn pitämään siitä tarpeeks hyvää huolta ja voivoi plaaplaa.. No kyllä mä sitten rauhotuin heti ku koko homma oli ohi. Joten ihan hyvin vedetty.

Nimi me saatiin päätettyä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Etunimi oli ollut tiedossa jo muutaman viikon, mutta loppurimpsu oli vähän hakusessa. Aamulla lähetettiin papille tekstarilla nimi. (pariin kertaan piti tarkistaa, että olihan se oikein, ja että kenelle se tekstari oli lähdössä..) Nimeä ei ollut paljastettu kenellekään, joten se vähän jänskätti. En tiedä miksi, oltiin kuienkin tyytyväisiä valitsemaamme nimeen.

Tässä kuvassa Josefiina-täti ja hänen sylissään jättimäiseltä näyttävä vauva. Jonka nimeksi tuli Elias Onni Elmeri.

josefiinajaeliasblogi.PNG

« Previous Entries Next Entries »