vauvakirja.fi
Vauva-arjen alku ja ihmetys.

vauvakirja.fi

Tanssiva vauva

tammikuu 15th, 2008 . by vauvakirja

Jahans. Hna oli listannut mut iloisena ja inspiroivana bloggaajana. Kiitos siitä. Erityismainintana oli vielä tämä mun skarppaus blogin päivityksessä viime aikoina. Luen rivien välistä: piiskaa ittes kirjottamaan useammin, laiska p*ska. Heheh. Ei vais, noin mä kyllä itelleni sanon, useinkin. Mutta siis nyt tämän ”pokaalin” innottamana annan pikapäivityksen, ennen ku Elias herää uniltaan.

Kävelyä harjotellaan joka päivä, se sujuu jo melko mukavasti. Sanoja ei hirveesti tule, mutta juttua silti riittää. Viimeaikoina parasta ääntelyä on ollu kot-kot-kot. Ja tietenkin päristys. Ja se päristys on ihan uskomattoman kirkas ja ’puhdas’. Jos ite yrittää päristää, se ei vaan onnistu. Heilutus on ihan ykkös juttu, kaikille heilutetaan aina. Iskälle, Sigulle, itelle peiliin, uutisankkureille, hiihtäjille (telkkarissa nekin), ja portaita alas mennessä aina heilutetaan olohuoneelle. Ja siinä heilutellessa on pari kertaa tullut sellanen tosi möree ”Hee, hee”. Mä nyt haluan uskoa, että se on se hei, hei, jota äiti toistaa koko ajan. Elias alkaa hytkymään aina, kun laitetaan musiikki soimaan. Ollaan kyllä pidetty monet tanssipartyt kahdestaan, joten ehkä sillä on ollut jotain vaikutusta tähän tanssivillitykseen. Huvittavan näköstä kyllä on se meno. Huomenna on neuvola, joten kasvukäyrät tulee selville silloin. Kaiken pitäs olla ihan normaalit, ruoka on maistunut ja pituus on ennen ollut +2-käyrällä, joten ei hätää, vaikka olis jostain syystä vähän laskenutkin. Yöt menee vähän vaihtelevalla menestyksellä, mutta parannusta on tapahtunut entiseen tosi paljon. Heräämisiä on ehkä yksi tai kaksi yössä. Ja nekin hoituu tassutuksella nopsaa. Joten, ollaan oltu tosi tyytyväisiä tästä uudesta järjestelystä.

Tilasin ERGO-kantorepun viime viikolla. Se ei oo vielä tullut postissa, mutta odotan sitä innolla. Sitä kehuu kaikki, joten toivottavasti se toimii meilläkin. Ollaan lähdössä lomamatkalle, ja se varmasti on tosi hyvä varuste siellä. Jos vaan lapsi viihtyy, sillä pääsee hyvinkin liikkumaan. Paljon helpommin kuin rattailla. Mutta siitä lisää sitten ku se on testattu.

Omat lelut hukassa?

tammikuu 6th, 2008 . by vauvakirja

Lueskelin erästä blogia, ja huomasin postauksen asiasta, joka sai myös minut kerran raivon valtaan. En to-del-la-kaan ymmärrä, miten jotkut vanhemmat vaan yksinkertaisesti antavat lastensa ottaa toisten lelun. Tai tässä tapauksessa, ottivat itse toisen lelun ja antavat sen sitten lapselleen.

Näin siinä kävi: Olimme Eliaksen ja siskoni kanssa Itiksen H&M:llä. Koska siihen aikaan ekoja hampuja oli tuloillaan, parhaita leluja olivat Kanadasta hommaamamme kumiset kylpylelut. Noh, kuinkas ollakkaan, vähän ajan kuluttua huomaan, ettei vihreetä kilpikonnaa näy missään. Lähden takaisin reittiämme ja yritän epätoivoisesti löytää sen lelun. Lopulta luovutan. Harmittaa vähän, kun lelu hukkui, mutta en ala konttimaan vaatetankojen alla sen takia. Siirryn kassajonoon ja siskoni sanoo tekevänsä vielä viimeisen tarkistuskierroksen lelun löytymiseksi Olen juuri maksamassa, kun huomaan nuoren pariskunnan kävelevän ohi, rattaissaan suunnilleen saman ikäinen lapsi kuin Elias, imeskellen MEIDÄN VIHREÄÄ KILPIKONNAA! Siis miten voi typerän lelun takia tulla niin paha mieli?! Mutta mitä en ymmärrä on se, että miten kukaan vanhempi nostaa kaupan lattialta löytämäsä lelun (jonka täytyy tietää kuuluvan jollekin toiselle), antaa sen lapselleen, joka laittaa sen suuhunsa? Jos haluaa pölliä kivan näkösen lelun, niin laittakoon sitten helevekko kassiinsa ja vieköön kotiin ja pesköön sen ENNEN ku antaa sen lapselleen.. Ja lapsi oli tosiaan ehkä sen 6kk, joten ei ollut voinut itse sitä sieltä lattialta löytää. Ja nyt kaikki tarkkana: seuraavan kerran kun löydätte leluja jostain lojumasta; pistäkää omalle kohdalleen. Jos se onkin se kaikista tärkein ja rakkain ja ihanin lelu, ja kun sitä ei päivän päätteeksi löydykään, niin tulee suuri suru. Ja kun ei voi vain marssia citimarkettiin ja ostaa uutta samanlaista, kun se oli tosiaan sieltä Kanadasta asti raaksittu. Puuh.

Yöelämää

tammikuu 6th, 2008 . by vauvakirja

No niin. Kolme yötä ollaan nyt siis nukuttu näillä uusilla järjestelyillä. Meillä on ollut kaks hyvää yötä ja yks ihan hirvee. Ensimmäinen yö oli ehkä paras: kympiltä nukkumaan, viideltä itksekeli, joten annoin tissiä, nukuttiin ysiin. Toinen yö oli ihan hanurista: Kympiltä nukkumaan, kahden maissa itksekeli, mutta nukahti itsekseen. Sitten kolmelta kauhee huuto päälle, hyssyteltiin, tassuteltiin ja lauleskeltiin VIITEEN asti, jolloin annoin periksi ja tarjosin tissiä. Sitten koko iloinen perhe nukuttiin puoliyhteentoista. No viime yö oli paljon parempi: E meni ysiltä nukkumaan, heräs puoli kaks, nukahti tassuttelulla ja sitten heräs seitsemältä seuraavan kerran. Unen pöpperössä luulin, että kello oli ehkä neljä, joten menin vaan tassuttamaan tyyppiä takas uneen. Sinne jäi ihan tyytyväisenä, vasta kahdeksan aikaan heräili ja syötiin aamumaidot. Torkuttiin sitten vielä yheksään, joten sanoisin sen menneen aikas hyvin.

Oon nyt huomannut (näiden kolmen yön perusteella), ettei Eliasta kannata nostaa ollenkaan sängystä pois, vaikka se kovin itkiskin. Molemmilla käsillä vaan tassuttaa ja hyräilee, niin se rauhottuu paljon nopeampaa, eikä saa ”turhaa toivoa”, että pääsee meidän väliin, tai tissille.

Niin siihen toiseen yöhön saattoi myös vaikuttaa se, että oltiin ostoksilla päivällä, ja päikkärirytmi meni vähän sekasin. Mutta ei sekään kovin järkevältä ratkasulta tunnu, että lukittauduttais kotiin. Tulloo höperöksi vähemmästäkin. Tarvii virikkeitä itse kukin. Pitänee lähteä entisille kotihuudeille ensi viikolla, vertaistukea moikkaamaan. En kyllä osaa edes kuvitella, miten olisin selvinnyt tästä ilman niitä typyjä. Just silloin, kun luulee tulleensa ihan hulluksi, huomaa että melkeimpä kaikilla on samoja tuntemuksia ja kokemuksia. Sitten sitä puidaan ja pilkotaan, ja päivän päätteeksi on taas hyvä ja ilonen mieli. Niin se menee.

Onni löytyy arjesta?

tammikuu 3rd, 2008 . by vauvakirja

Paluu arkeen joulun jälkeen on ottanut (erityisesti omalla kohdallani) koville. Tuntuu kuin koko ajan olisi joku pieni kriisi kytemässä. Välillä se johtuu tämän asunnon räjähtäneestä tilasta, välillä oman ajan löytymisestä (tai siis EI löytymisestä), mutta suurin ongelma on ollut Eliaksen yöelämä ja kaikkien meidän unen puute. Eliashan vierrotettiin yösyömiseltä kun 8 kk tuli täyteen, eli n. puolitoista kuukautta sitten. Koville se otti noin neljä päivää, mutta sitten kaikki tuntui sujuvan ihan ookoosti, ainakin mihin sitä silloin vertasi. Elias meni kahdeksan ja kymmenen välillä nukkumaan ja saattoi herätä kerran ja tarvita tassuttelua, sitten nukkui viiteen tai kuuteen, sai tissiä ja nukkui yheksään. Ihan ok, mutta parantamisen varaa aina on. No sitten kaikki jotenkin muuttui ja E heräili monta kertaa yössä, sitä piti sylittää ja heijata sitterissä. (Ai niin, mehän siis nukutetaan se aina heijaamalla sitterissä.. siitä kohta lisää..) Nyt pari viime yötä on ollut ihan HIRVEITÄ. Se herää heti kun me mennään nukkumaan. Luultavasti meilläkin hajuun, koska mitään ääniä ei meidän makuuhuoneeseen hiipimisestä tule. Sitten se itkee, nousee istumaan, huutaa, nousee seisomaan, kiljuu, kuolaa jne. eikä oo mitään muuta tehtävissä kuin ottaa se mun mahan päälle nukkumaan. Se ei rauhotu Sami syliin, sitteriin, vedellä… Oon nyt monta yötä ’nukkunut’ siis kymmenen kilonen lapsi rintakehän päällä, odottaen että se syvän unen vaihe jo vihdoinkin tulisi, ja voisin siirtää sen takaisin omaan sänkyynsä. Noh, viime yönä se ei koskaan tullut. Kello oli vihdoin neljä, kun sanoin Samille, että nyt on pakko siirtää tämä lapsi, tuli sitten kuinka kova huuto tahansa. Kuten arvata saattaa, siitä vasta riemu ratkes ja voi sitä huudon määrää. Elias oli meidän välissä (koska omaan sänkyyn ei edes uskallettu yrittää), ihan tokkurassa ja kaikin voimin möyri mun poukkuun. Takas massun päälle tai kainaloon, mutta silti ei itku hellittänyt. Sitten luovutin ja tarjosin tissiä, mutta eihän sekään kelvannut. No sittenhän multakin lähti järki ihan täysin ja lähdin kylppäriin itkemään ihan hysteerisesti ja jätin Samin rauhottelemaan Eliasta. Puoli kuuden aikoihin olin taas valmis yrittämään imetystä uudellen, silloin se onneksi kelpasi ja saatiin nukuttua vähän yli yhdeksään.

Päätettiin sitten, että siirretään E nukkumaan omaan huoneeseensa. Saa nähdä miten siinä käy. Sängyn siirtämisestä tehtiin oikein perheaktiviteetti, Elias istui siinä, kun se siirrettiin. Ollaan nyt yritetty hypettää, psyykata ja tsempata tätä uutta järjestelyä Eliakselle. Sänkyä ollaan käyty kattomassa ja testaamassa sen uudessa paikassa. Mä nyt luotan siihen, että kohta kymmenen kuukautinen lapsi ymmärtää jo jotain puhetta, ja tajuaa, että tämä on tosi jees juttu ja kaikki on ihan hyvin. Mutta sitten se, mikä aiheuttaa eniten pään vaivaa: Miten saa vauvan nukahtamaan ihan ite, omin avuin sinne sänkyynsä? Jollei Elias oo ihan taju kankaalla, kun me se lasketaan sänkyynsä nukkumaan, se nousee pystyyn ja itkee. Eli miten ihmeessä se tapahtuu? Tiedän, että lapsen pitäisi nukahtaa sinne, mistä se sitten jossain vaiheessa yötä saattaa herätä, mutta miten? MITEN.

Kiitos Samille, että on auttanut nyt joulun aikaan mua Eliaksen kanssa tosi paljon. Se on vaan ihan hirveän rankkaa, kun mitään kauheen suurta leikkiä ei saa vielä aikaseksi, eikä mikään kiinnosta varmasti yli kahta minuttia kauempaa, ja kun tyyppi painaa jo miljoonaa eteenpäin, KOKO AJAN… Niin tosiaan, se jo ottaa ihan sujuvasti askeleita (päästää tuesta irti, nostaa kädet kattoona ja lähtee kipittämään kohti.. Kerran se teki sen myös Sigulle, kun oli niin innoissaan sen näkemisestä. Kissa-parka just ehti alta pois ja mä sain täpärän kopin lapsesta), ja usein tutkiessaan jotain asiaa tosi intensiivisesti Elias unohtaa pitää kiinni ja sitten se seistä nököttää ihan ilman tukea jonkin aikaa. Ihan mieletöntä, mutta voi tätä vauhdin määrää…

Ainiin, sille tuli ihan lyhyessä ajassa neljä hammasta lisää. Joten nyt on se vaara, että tissiä puraistaan ja joudun lopettamaan myös ne ainoat jäljellä olevat, aamuyön tissitykset.

Täällä taas

joulukuu 11th, 2007 . by vauvakirja

No niin. Pahoitteluni, jos säikäytin. Ei ollut tarkoitus, meillä on siis kaikki ihan hyvin. Tosta edellisestä postauksesta onkin kulunut jo jonkin aikaa, joten nopsasti päivitystä mitä on oikein tapahtunut: ostettiin iki oma koti -> kreisiä muuttorehausta. Elias on oppinut liikkumaan ihan sairasta vauhtia joka paikkaan. Seisomaan nouseminen on mukavaa puuhaa, päälleen muksahtaminen ei. Minä pääsin vihdosta viimein viettämään iltaa tyttöjen kanssa, ihan älyttömän kivaa oli! Ollaan löydetty sopiva päivärytmi, ja kaikkien elämä on helpottunut huomattavasti: uniajat on selkeät, ruoka maistuu, mieli on iloinen JA! E on vierrotettu yötissittelyltä.
Eli siis kaikenkaikkiaan tosi hyvin pyyhkii. Vähän tässä nyt mietityttää, koska tiedän rintaruokinnan olevan aikaslailla loppusuoralla. E:llä ei oo vielä muuta kuin kaksi hammasta alhaalla, mutta se harrastaa tissin pureskelua melko ahkeraan, ja se sattuu. Pelkään ihan sitä päivää, kun ylös ilmestyy hammas, jolla sitten louskastaan. Ei oo kauheen mukavaa, kun nänni on vereslihalla ja pienet hampaan jäljet on painunu mustansinisiksi siihen viereen. Joten, saa nyt nähdä kauanko sitä iloa (ja niitä kyyneleitä) jaksan. Luin jostain, että jos vauva puree, niin nenästä vaan kiinni ja se päästää irti. Kyllä se sillä keinolla irrottaa, mutta siinä vaiheessa tuho on jo tehty. Joten jos jollain on vinkkejä tähän asiaan, niin otan mielelläni vastaan.

Joululahjoja oon alkanut Eliakselle haalimaan. Ei varmaan pitäis, koska niitä varmasti tulvii läjäpäin kaikkialta. Mutta nämä nyt on hankittu: Potta, kovakantisia kirjoja ja pulkka. Brion junarata pitäis vielä hommata, ja sitten kaikkee pientä krääsää, joka vaan tarttuu mukaan tai on ihan pakko saada.. Typerää materialististä vouhotusta. Paljon kysellään, että mitä tarvittaisiin, mutta en oikeen osaa vastata. Vaatteet alkaa käymään pieniksi, mutta oon jotenkin niin kauhean tarkka niiden kanssa, joten ostaisin miel. ite.. Pitäs vissiin vähän höllätä pipoa.. Leluja on kauheesti, eikä niillä edes niin paljoa leikitä, kun ”oikeat” tavarat on paljon mielenkiintosempia. On kyllä tosi mukavaa, kun joulu tulee. Ja pääsee viettämään sitä ihan omassa kodissa, IHANAN pienen pojan kanssa ekaa kertaa, ja sain vielä haalittua sukuakin tänne. Tosi mukavaa. Pitääkin mennä het hakemaan glögiä ja fiilistellä taas vähän.

Veripalveluun mars.

lokakuu 30th, 2007 . by vauvakirja

Ihmiset, ihmiset. Kaikki, jotka vain kynnlle kykenevät, käykääpäs luovuttamassa verta. Veripalvelussa on ihan hirvittävä pula verestä. Pieni vaiva, iso apu. Ei sitä koskaan tiedä, vaikka omalle kohdalle sattuis het huomenna. Tai jo tänään. Joten. Ajatelkaa. Kiitos.

YLE: Veripalvelussa pulaa verestä

Veripalvelu

Sairastelua ja istumista

syyskuu 17th, 2007 . by vauvakirja

Oon nyt ollut muutaman päivän kipee. Nenä ihan tukossa, kurkku kipee, hengitys vinkuu, kuumetta. Eli siis petipotilas, muttei kuitenkaan. Ei sitä näin äiti-ihmisenä pääse lepäämään ihan niin paljoa kuin tarvisi. Lohduttava ajatus on kuitenkin ollut se, ettei tätä tautia ole Eliaksella. Se olis paljon rankempaa (vaikka ite olis ihan terve). Tässä kärvistellessä oon huomannut myös sen, että ärsyttävästä kuumetilasta vielä ärsyttävämmän tekee imetys. Sami tuo mulle nälkäisen ja itkevän lapsen. Pienikin kosketus iholla ärsyttää. Elias alkaa imemään. AUTS. Siis osaako tämä lapsi imeä? Eikös tätä nyt jo puolivuotta ole harjoteltu? Ei, ei, kaikki on ihan normaalisti Eliaksen osalta, mun kikit vaan on ihan pirun arat kuumeen takia. Ja fiilistä ei tietenkään paranna se, että energiataso on muutenkin nolla, mutta silti pitäis vielä jostain vetästä toiselle ruokaa. Siis tuottaa sillä omalla sairaalla badillaan. Siitä on nyt kuitenkin selvitty. Toivotaan, ettei tää tartu Samiin. Se olis ehkä vielä hitusen ärsyttävämpää. Oon huomannut, että mua ottaa enemmän päähän se, ettei Sami syystä tai toisesta voi hoitaa/viihdyttää/sylittää Eliasta. Sillä meni niska hirveeseen kramppiin Kanadassa, eikä se pystynyt ottamaan E:tä syliin pariin päivään. Mulla on ihan pää hajalla. Tiesin, ettei Sami sitä tahallaan tehnyt ja oli se tietysti tosi kipeekin, mutta ärsytti vaan niiiiin pirusti. No sellasta se on.

Tänään on Eliaksen 6kk päivä. Ehkä loppuviikosta naapurin tytsyjen kanssa sitten biletetään. Ja äideille kakkua. Kuten asiaan kuuluu. E oppi istumaan lauantaina. Hyvin se nököttää. Ja pikkuisen pullukat posket näyttävät vielä pulleammilta (ja ah niin söpöiltä) istuma-asennossa. Se kasvaa niin kovaa vauhtia. Kyllähän se jo seisookin omin voimin ja pitää kiinni sormesta. Tasapaino on vielä vähän vaiheessa, mutta eiköhän se siitä. Mun mummu näki, kuinka E jo seisoo, ja ihan paniikissa sano, että älä, älä vielä seisota, tulee länkisääret. No tästä keskustelin Kirstin kanssa neuvolassa ja se sanoi, että kun lapsi itse jo pönkää seisomaan ja jaksaa itseään pitää, niin se on ok. Ja mitään länkisääriä tuskin tulee, kun annetaan sitä D-vitamiinia, joka estää riisitaudin (joka ehkä silloin mummon aikaan oli yleisempää). Semmoosta.

Nyt menen viihdyttämään lastani, jotta isäntä pääsee crosstrainerille Earlin ajaksi. Tällänen työnjako tänään.

Tapahtui Laajiksessa…

syyskuu 15th, 2007 . by vauvakirja

Lauantai-ilta, klo 21.45. Juon kuumehuuruissani teetä keittiössä. Ulkoa kuuluu lasten huudahtelua. Näen ikkunasta suojatietä ylittävän perheen, (oletettavasti) isä, äiti ja kolme lasta. Vanhemmat kääntyvät jalkakäytävälle, mutta lapset huomaavat pusikossa jotain. N. 20 metriä edellä kävelleet vanhemmat kääntyvät katsomaan, kun lapset kiljahtelevat innoissaan ja hyppivät ylös alas. Kohta koko perhe hyppii iloisena pusikossa. Omituista. Sitten isä nostaa punaisen ’mummopöyrän’ ja yrittää taluttaa sitä. Vielä kulkee, ehkä tukijalka vähän junnaa. Isä heittää pyörän jalkakäytävän kaiteen yli takaisin puskaan, osoittaa sitä sormella ja lapset hyppivät vielä lisää sen päällä. Sitten kaikki jatkavat tyytyväisinä matkaa. En tajua. Istun ihan äimänä. Haen kameran. Pakko ottaa kuvia, vaikka eihän niistä paljoa selvää saa näin pimeellä. Siis oonko mä nyt missannut jotain? Onko tämä nykyajan käsitys hauskoista lauantai-illan huveista? Tuhota tuntemattomien omaisuutta? Ei hemmetti. Tää on taas joukossamme Näin Kasvatamme Yhteiskuntamme Tulevat Valio Yksilöt. Ei voi käsittää. Kyllä vihaks pistää. Unohdin hetkellisesti jopa inhat lihassäryt ja huonon olon.

Päivitystä…

syyskuu 14th, 2007 . by vauvakirja

And…WE’RE BACK!

Oon nyt jo jonkin aikaa tuntenut huonoa omaatuntoa, koska en ole ehtinyt/jaksanut/pystynyt/ehkä jopa halunnut kirjottaa tänne. Kaiken näköstä touhua on meneillään ja kesä tietysti vaan yksinkertasesti hujahti ohi.

Nopsa päivitys: Mitään kovin kummallista ei oo tapahtunut meidän perheessä; Elias kasvaa kovaa vauhtia (6kk neuvolassa 70cm, 8100g, melkonen pötikkä), me käytiin Kanadassa muutaman viikon lomalla elokuussa, ollaan ostamassa nyt sitä ihan omaa asuntoa. Ja aijon laittaa bloggaamattomuuteni asunnon etsinnän syyksi. (Tietokone auki -> sposti -> facebook -> uutiset -> etuovi/oikotie -> vertaisblogit) (Onhan se vähän surullista, että Facebook tulee ennen maailman tapahtumia..) Ja siinähän sitten onkin junnattu jo E:n päikkärit ja seuraavilla unilla taas palataan asunnon etsimiseen. Plaah.

Se Kanadan matka meni oikein mukavasti, kiitos kysymästä. Lentomatkat tietysti vähän jänskätti, mutta itkuilta ja murheilta vältyttiin. Saatiin molempiin suuntiin mennessä eturivin paikat, jossa oli se baby basket, joten 8,5 tunnin lento oli jopa siedettävä. Pystyin imettämään menomatkalla nousun ja laskun, takasin tullessa Elias ei huolinut tissiä, mutta oli ihan tyytyväinen. Ainut ongelma oli vieressä istuvan perheen vauva, joka itki ja herätti E:nkin useaan otteeseen. Ei ennen lähtöä tullut edes mieleen, että lentomatkan ’rasite’ saattaisi olla jonkun muun lapsi.. Olin vaan varautunut siihen, että se olisi oma, joka huutaa. Ja että me saatais paljon pasi-pahaasilmää.
Tänä aamuna heräsin ihan hirvittävään kurkkukipuun. Kaikilla tuntuu olevan nyt flunssaa, joten odotettavissahan tämä oli. Kävin samantien th:lla ja nielunviljelyssä, koska en todellakaan halua Eliaksen saavan tätä tautia. Koska on perjantai, mitään tuloksia ei saa ennen maanantaita, ja jos jotain bakteeria on, niin jatkotutkimus (ja antibiootin aloittaminen) menee tiistaihin. Joten siinä ajassa oon varmasti tartuttanut kaikki. Toisaalta, jos tämä olisi Eliakseen tarttumassa, niin enää ei oo mitään tehtävissä, koska se vissiin tarttuu parhaiten jo itämisvaiheessa. Nam. Ja! Jos tämä on angiinaa, jota ne epäilee, niin se ei kuulemma tartu vauvoihin. No nyt E:llä valuu nekku ja se on ihan nuhanen. Voevoe. Mutta kai sen joskus täytyy ekan kerran iskeä. Harmi vaan, kun on mummu ja pappa tulossa Seinäjoelta viikonlopuksi meille. No toivottavasti ei tule kauheesti känkkistä.

Ainiin, meillä myös ollaan tosi innoissaan vauvauinnista!! Suosittelen sitä kaikille. Se on mun mielestä niin kiva koko perrrheen yhteinen harrastus. Sinne vaan lilluttelemaan lämpöseen veteen ja sukeltelemaan ja pitämään hauskaa. Sami ei viime kerralla päässyt, mutta uskaltauduin Eliaksen kanssa kahdestaan (tosin erään tsemppauspuheen jälkeen) ja hyvin meni. Yksin vauvan kanssa ollessa turvaistuin on ihan must, ja sukelluksissa tarvitaan ohjaajan apua (kun ei oo toista kannuttamassa).

Hellettä ja muuta

kesäkuu 13th, 2007 . by vauvakirja

Taas on hetki heilahtanut viime postauksesta. Se johtuu siitä, että ollaan oltu järjestämässä siskoni yo-bileitä, joita seurasi tämä mahtava kesäsää, eikä sisällä malta kököttää.

Nyt ollaan sitten kokeiltu myös junamatkailua. Ihan hyvin se sujui (mikäs siinä, kun lapsi nukkuu koko matkan..), oltiin sellasessa perheloossissa. Siellä oli meidän (minä, Elias ja siskoni) lisäksi myös toinen perhe n. yksivuotiaan lapsen kanssa. Vähän ehkä meinas ahdas tulla, kun molemmilla oli rattaat ja meillä vielä turvakaukalokin, jossa E nukkui. Heidän Piiperö touhusi lattialla ja antoi E:lle vauhtia. Mua se ei haitannut ollenkaan, unta riitti höykytyksestä huolimatta, mutta he katsoivat parhaaksi poistua leikkiosastolle toiseen vaunuun. Joten hyvä mieli kaiken kaikkiaan jäi tosta junamatkustuksesta.

Tosiaan ne juhlat.. Se lauantai oli kuuma ja vieraita ilmaantui ihan hirveä määrä. Oli siis tukala olo, outoja hajuja ja koko ajan joku lääppimässä naaman edessä. Siis Eliaksella. Mun osalta juhlat menikin sitten hyssytellessä ja etsiessä viileää ja rauhallista paikkaa. Autotalli oli paras ratkaisu. Rauhallista paikkaa tarvittiin myös siksi, että mulla oli päällä puku, jonka kanssa en voinut pitää imetysliivejä, ja kun syötön aika tuli, piti olla yläosattomissa. Jep. Ei ehkä ihan hirveän fiksua, mutta selvittiin siitäkin. Kieltämättä kirosin asuvalintaani muutaman kerran, mutta näytinpähän hyvältä.

No sitten seuraavana päivänä uni maittoi. Kaikille. Erityisesti Eliakselle. Ja mukavinta on nukkua raikkaassa maalaisilmassa. Ei oo koskaan ollut niin vaikeaa lähteä kotoa kaupunkiin. Oon siis todellakin kotoisin maalta. Mutta maalla on mukavaa näin kesäsin. Linnut laulaa, ei mitään liikenteen hälinää (ei edes traktoreita, koska kylvöt on jo tehty…), naapurit ei pääse tiirailemaan arskaa ottavia typyjä (siis minä ja siskoni) ja varjoa riitti Eliaksen unipuuhiin. Ja tietenkin sitten vielä se, että sielä oli paljon muitakin tyyppejä. Tarkoittaen sitä, että jos tarvittiin hyssyttäjiä, minä en ollut ainoa vaihtoehto.. Noh, sinne pääsee taas juhannuksena. Jee.

Olin maanantaina pääsykokeissa. Oon nyt päättänyt vaihtaa musiikista hoiva-alalle. Suun terveydenhuoltoon. Saa nähdä miten käy, paljon oli hakijoita. Ei mulla silti mitään stressiä koulupaikasta nyt ole, koska en joka tapauksessa aloittas vielä syksyllä. En tiedä vielä tammikuustakaan. Pitäis sitä päivähoitoakin vissiin alkaa miettimään. Mutta E olis tammikuussa vasta 9kk. En kyllä mitenkään raaskis. Ei olla vielä ilmotettu sitä mihinkään päiväkotiin, kun ollaan etsitty ihan oikeaa kotia. Siis omaa. Eikä olla ihan varmoja, että kauanko täällä Laajiksessa asustellaan.. Tai tykättäis kyllä asua, mutta löytyykö se asunto täältä, on sitten ihan eri asia. Hmm.. No kuiteskin, sitä piti tosta maanantaista sanoa, että pääsykokeet tietenkin tarkoitti päivää pois kotoa. Eli tissejä pois Eliaksen ulottuvista. Se jännitti eniten. (Ei siis tissejen, vaan Pupsin takia..) Olin pumppaillut, ostanut korviketta, hankkinut erilaisia pulloja (joista juontia harjoteltiin viime viikolla) ja opastanut Samia pitämään Eliasta ’poukussa’, kun syöttää, jotta ainakin läheisyyttä riittäis.. Tiesin, ettei nälkäkuolema sillä aikaa iske vaikkei pulloa huolisikaan, mutta loukkaantunut hän kyllä saattaa olla. Mutta ihan turhaan huolin, kyllä pullo oli kelvannut kun tarpeeksi kova nälkä iski. Itkua oli tavallista enemmän, mutta uni myös maittoi. Eli ei nälkäkuolemaa, mutta ehkä vähän henkistä kuolemaa. Hehee.

Oli muuten hieman huvittavaa (tai pelottavaa), kun siellä pääsykokeissa iltapäivää kohti alko tisut turpoamaan. Oli mulla pumppukin mukana, mutta päätin sitten olla käyttämättä sitä. Olin jo jossain välissä ihan varma, että jos saan aloituspaikan, se on ihan vaan rinnusosaston ansiota. Viimeinen haastattelija oli sellanen 50+ mies (joka hikoili ku sika) ja vilkuili tiheeseen tahtiin mun kaula-aukkoa. Vaikkei mulla edes ollut mitenkään paljastava paita. Omituista, kun oon koko elämäni tottunut, ettei mitään kikejä edes ole. Mutta näin siis siellä.

« Previous Entries Next Entries »