vauvakirja.fi

No niin. Matka tehty. Vointi edelleen loistava. Matkakohteemme vaihtui Mauritiuksesta Kuubaan, lentoaika oli kuitenkin 13 tuntia.. Kaikki meni tosi mukavasti lomalla. Olin ehkä hieman varovaisempi ruokien suhteen ekalla viikolla, mutta toisella viikolla en enää jaksanut vouhottaa niiden kanssa. Säästyin kuitenkin kaikelta vatsa- tai muulta vaivalta. Vauva oli koko matkan tosi aktiivinen ja liikkui paljon. En tiedä johtuiko se valon määrästä, kuumuudesta, vai siitä etten itse liikkunut niin paljoa, että tunsin liikkeet niin hyvin.

Lentosukat oli kyllä pelastus. Jalat keräsivät tosi paljon nesteitä ja nilkat katosivat nopsasti. Niin kuin yleensäkin lennoilla, varsinkin raskaana olevien kannattaa juoda paljon vettä ja liikkua. Minulla oli siis viikot 30-32 lentomatkoilla, joten tarvitsin lääkärintodistuksen. Kaikille matkustamista suunnitteleville äitikokelaille sanoisin, että itse tiedätte omat jaksamisenne parhaiten. Jos matka aiheuttaa liikaa stressiä, ei kannata lähteä. Kannattaa ottaa selvää lähimmästä lääkäristä. Varsinkin rantalomalla masu saa paljon huomiota.. vieraat miehet tuijottavat.. myöskin vieraat naiset. Kaikki raskaudet ovat erilaisia, joten ei mitään paniikkia, vaikka babymoon jäisi vain haaveeksi. Ehtiihän sitä sitten vielä vauvan kanssa.

Meillä eka synnytysvalmennus on tiistaina. Vähän on kieltämättä alkanut jännitämään se synnytys. Mitenkähän siitä selviää.. Vaikka se on niin luonnollista ja plaa plaa, mutta silti. Oon jo kyllästynyt lukemaan vauvalehtien synnytystarinoita, ei se oma kuitenkaan samanlainen ole. Ja niidenkin kirjoittajat eivät pysty muistamaan niistä kaikkia kauheuksia, koska keho poistaa tramaattisimmat hetket ja kokemukset automaattisena puolustusmekanismina. Joten en kauheen innolla odota itse synnytystä. En pelkää sitä, mutta jännittää miten reagoin kipuun jne. Kaippa se kaikki sitten munkin kohdalla helpottaa, kun saa sen pienen nyytin kainaloon..

Tällästä tänään.

Kyselenpäs nyt täällä mielipiteitä matkustamisesta raskaana ollessa.. Varattiin matka Mauritiukselle tammikuun alkuun, jolloin raskausviikkoja on 30. Koko raskausaika on mennyt tosi tosi hyvin (koputtaa puuta), eikä itsellä tai lääkärillä ole mitään huolia. Onhan tuo lentomatka melko pitkä, 17h, mutta se ei hirveästi huolestuta. Oon kuitenkin matkustanut paljon (mm. Kanadaan ja takasin kaksi kertaa tämän raskauden aikana, eikä nekään matkat lyhimmästä päästä ole). Kuten huomaatte, olen vakaasti päättänyt, että pystyn matkalle lähtemään.. : ) Ja mikäs siinä, kun paikan päällä odottaa kaksi viikkoa lököilyä ja rentoa menoa.. Ja ties kuinka pitkään saa odottaa seuraavaa tilaisuutta lähteä Mauritiukselle, kun tämä beibi syntyy..

Mutta jos jollakulla on matkustusvinkkejä tai muuta kommentoitavaa, niin mielelläni otan vastaan.

Melkein alkoi ahdistamaan, kun piti heti kertoa neuvolassa, että mihinkäs me oikein halutaan sitten suunnata synnyttämään. Sitten terveydenhoitaja huomasikin, etten minä enää mihinkään ultraan ehdi, joten voin vasta seuraavalla kerralla kertoa mitä olemme päättäneet. No se seuraava kerta tuli ja meni, ja valitsimme kätilöopiston. Kuulimme ystäviltämme myös haikaranpesä-osastosta, jonne onnistuin ilmottautumaan onneksemme. Nyt pitää vain toivoa, että pikku viikari on yhteistyössä, eikä halua ulos liian aikaisin tai myöhään. Melko tarkat kriteerit heillä siellä on, tietenkin syystäkin.

Muuten olo on ollut hyvä, painokin on vihdoin lähtenyt lievään nousuun. Olin itse jo hieman huolissani, mutta neuvolassa sanottiin, että on vauva kyllä ottaa kaiken tarvitsevansa ja minä saatan laihtua. (Pitänee pyytää vauvelia ”ottamaan” tarvitsemansa ravinnon ja energian jatkossa tuosta reisien kohdilta..) Paino oli nimittäin noussut alle kilon 21. viikolla. Mutta nyt 24. viikko menossa ja muutama kilo ollaan jo plussan puolella. Parempi se tietenkin näin, ei ole sitten niin kauheen vaikeaa päästä niistä kiloista eroon.. Ja kyllähän minä syön kuin heppa, se vaan menee läpi niin nopsasti, kovin on kiihtynyt tuo aineenvaihdunta.. Noh, eipähän ainakaan ummetuksesta ole huolta. Koputan puuta.

Eilen taas käytiin lääkärissä. Se olikin viimeinen kerta täällä Kanadassa. Kaikki on edelleen mallikkaasti, tosin paino ei ollut noussut kovinkaan paljon. Olen vieläkin kaksi kiloa jäljessä siitä, mistä aloitin. Eli ekan punnituksen painosta. Ei kai pidä huolia, koska ruokahalua kyllä riittää, enkä ainakaan nälkää näe. Kyllä se paino siitä sitten nousee (viimeistään Suomessa, kun pääsen syömään pitkästä aikaa kaikkee hyvää esim. karjalanpiirakkaa ja suomalaista makkaraa!!). Kieltämättä olen ollut tyytyväinen viimeaikaiseen ruokavaliooni; terveellistä ja monipuolista ruokaa on mennyt kurkusta alas.

Maanantaina ultraan. Jännittää vähän. Tai aikas paljonkin. Ei jaksa odottaa.

Loukkasin alaselkäni neljä vuotta sitten, ja SI-nivel meni pois paikoiltaan. Se on ollut moneen otteeseen kipeä ja olen käynyt mm. jäsenkorjaajalla ’nostattamassa’ sen takaisin paikoilleen. Nyt kuitenkin tilanne on kehittynyt sietämättömäksi. Ristiselästä vihloo vasempaan pakaraan ihan tajuttoman kipeästi. En pääse iltasin sohvalta omin avuin ylös. Tai jos yksin pitää selvitä, hivuttaudun lattialle konttausasentoon, jonka jälkeen nostan itseni jumppapallon avulla ylös ja linkutan matkoihini. Välillä asentoa vaihtaessa selkä ja pakara vihlovat niin, että meinaa taju lähteä, enkä voi muuta kuin huutaa. Tämä ongelma ei ole tullut siis raskauden myötä, mutta voin kuvitella, ettei ainakaan helpotusta kasvavan vatsan myötä ole tulossa. Ja luin myös jostain, että joskus raskaus aiheuttaa SI-nivelen ongelmia, joten sekään tieto ei oloani helpottanut..
Onko muilla kokemusta SI-nivelen ongelmista raskauden aikana ja miten niistä pääsee eroon? Ajattelin varata ajan ortopedille heti Suomeen palattuani. Tämä on nyt aiheuttanut monet itkut, ja paniikki kasvaa kipujen myötä..

Olen nyt vajaan viikon ajan tuntenut vauvan liikkeitä vatsassa. Oli kyllä kiva tunne, kun ensimmäisen kerran tunsi ja tiesi, että nyt se on itse ipana, joka siellä kutittaa. Potkut (tai hassut rapsutukset) tuntuvat ihan eriltä kuin mikään muu. Ne erottaa kyllä liikkuvasta ilmasta ja muista suolimutkista. Päällepäin ne ei vielä kauhean hyvin tunnu. Vatsa on kyllä kasvanut taas vähän, hyvä pömppö meneillään. Vielä lähinnä näyttää siltä, että olisin vetänyt ylisuuren lounaan kuin siltä, että olisin raskaana. Mutta odotellaan muutama viikko, niin eiköhän vatsan pömppö ala oleen selvä kaikille vastaantulijoille. Hassua, että sitä ajattelee niin kauheasti, että tietääköhän toi ja toi (tuntematon) vastaantulija, että oon raskaana, tämä ei ole läskiä.. En ole koskaan ollut itsetietoinen, mutta nyt kun tätä vatsaa kerrankin on, sen olemassa olon haluaisi selvittää kaikille… Plaah, vaikea selittää, mutta en varmastikkaan ole ainoa raskaana oleva nainen, joka alkuvaiheessa tunsi vatsansa kasvun vaivaavan..

Meillä on kova matkakuume. Eilen jo melkein varattiin äkkilähtö Jamaicalle, Cuubaan tai Meksikoon. Sitten tuli kissavahtiongelmia, ja päätettiin siirtää matkaa marraskuulle. Mennään sitten Suomesta. Täältä olis vaan ollut niin helppo lähteä jonnekin Karibialle, ja alkaa olemaan viimeiset ajat matkustaa ilman vauvaa.

Ensi viikolla taas lääkäri ja 16.10. ultra. Siellä toivon mukaan selviä tyttö vai poika -asiat.. Kovin jänskättää. Sitten on vielä vajaa viikko käydä ostamassa vauvakamaa tältäpuolelta maailmaa. Mitenkähän meidän matkalaukkukilojen kans käy.. Jumalaton määrä tavaraa; molemmilla 2x32kg, käsimatkat plus sitten vielä kissa extra käsimatkana. Muuttopuuhat on aina ah niin ihania. Onneksi ei lennetä Lontoon tai minkään jenkkikaupungin kautta. En suosittele kenellekään, lennettiin syyskuussa Toronto-Lontoo-Helsinki ja takas samaa kautta. Ihan tuskaa ne turvatarkastukset. (Ja uusien määräysten mukaan Lontoon kautta ei saa lentää elävien eläimien kanssa..) Että sellasia matkavinkkejä.

Onko kenelläkään vinkkejä närästykseen? Olen nyt jättänyt kaikki kuplalliset juomatkin pois, kun tuntuu ettei niiden kanssa elämisestä tullut mitään. Mutta muita ideoita?

Kyllä. Tänään ensimmäistä kertaa vetäsin äitiyspöksyt jalkaan. Oli aamulla sellanen olo, ettei enää jaksa ahdistavia farkkuja, jotka kiristää vatsan päältä, juuri huonoimmasta kohtaa. Näistä housuista ei kyllä päällepäin huomaa, että mitään äitiystouhua on menossa, mutta erittäin mukavat ja pehmoset ovat. Eikä myöskään vako vilku peräosastolla.. Heheh. Siitä tuli ongelma, kun jätin vyöt pois, nekin tuppasivat painamaan massua.

Olen edelleen vähän nuhanen, mutta suurin tauti on voitettu. Eilen käytiin jopa pelaamassa tennistä. Kovin kauaa sitä hupia ei kestänyt, koska mun kunto on laskenut näiden tautien jälkeen. Ulkona oli myöskin pirun kylmä ja kova tuuli. Eli ei kovin nautinnollinen pelihetki. Pientä urheilun yritystä kuitenkin.

Päätettiin jo loppukesällä, että siskoni väsäisi vauvallemme leikekirjan. Hänellä kun noita taiteellisia lahjoja on enemmän kuin meikeläisellä.. Enkä koskaan ennemmin ole edes innostunut leikekirja-ajatuksesta. Sopimus siis oli, että hän alkaa väsäämään kirjan kanssa sitten h-hetken lähestyessä, minä ostelen täältä värkkejä, joilla sitä kirjaa sitten koristellaan. Olen nyt sitten kiertänyt erinäisissä askarteluliikkeissä ja huomannut suunnattomasti pitäväni siitä. Niissä on ihan järkyttävä määrä kaikkea kivaa tilpehööriä ja matskua, hylly toisensa perään, pelkästään leikekirjoja varten. On myös kovin jännittävää ostaa materiaalia toiselle, kun ei ollenkaan tiedä mitä hänellä on mielessä.. Mielenkiintoinen projekti, sanoisin.

Kävin eilen ruokakaupassa. Vieläkään ei ruokahaluni ole palautunut normitasolle. Mitään ei tee mieli, ja joidenkin asioiden ostaminen/valkkaaminen tökki ihan hirveästi. Sain kaiken listalta ostettua, mutta autolle päästyäni mahassa oli tosi epämiellyttävä tunne. Koskahan tämä menee pois ja kaikki palaa ennalleen? Luulin, että sen olisi pitänyt jo helpottaa. En ole kuitenkaan oksentanut melkeimpä kuukauteen (jollei lasketa sitä kertaa, jonka aiheutti lähinnä närästys, ei tavis aamupahoinvointi..).

Suomen pikavisiitti sujui kaikin puolin mukavasti, tosin syysflunssahan sieltä tarttui mukaan. Poikaystäväni sairasti sen jo paikan päällä, ja minä tulin kipeäksi sitten heti matkalta palattuamme. En usko, että ennen olen kuume-flunssaa sairastanut ihan luomuna, ilman kipuläkitystä. Koville otti, kun lihakset kramppas minkä kerkes ja kurkkua raastoi ihan pirusti. Mutta kyllä siitä melko nopeasti selviää hyvällä levolla ja paljolla unella. Ja kuumaa teetä tai mehua kurkusta alas, minkä kerkeää. Ihan peloissani mietin, että jos nämä kuumekrampit tuntuvat ihan tappavilta, miten selviän synnytyksestä.. sitten muistin epiduraalin ja ilokaasun. Heheh.

Maanantaina sitten kuumeilun keskellä kävin myös lääkärissä. Kaikki on hyvin, paino oli tippunut runsaan kilon, mutta se ei kuulemma kovin vaarallista ole. Nyt kuukauden aikana pitäisi painon nousta 1-2 kiloa, mutta tarkoittikohan lääkäri alkuperäisestä painosta vai nyt tästä laskeneesta painosta.. en hoksannut siellä kysyä. Mutta eiköhän se ihan luonnostaan nouse, kunhan saan ruokavalioni entiselleen ja massu ottaa kasvurykäsyn. Hassua oli kyllä kuulla, että paino oli laskenut, kun maha on kuitenkin selvästi pömpöllä.. Viikkoja siis vasta 14+5, mutta alkujaan vatsa oli aika litteä, joten itse ja lähimmät ystävät voivat jo kertoa. Ehdin käymään vielä kerran ultrassa ja lääkärissä täällä Kanadassa, me muutetaan sitten lokakuussa takasin Suomeen. Lääkäri on ihan hyvillä mielillä päästämässä mut pois, kaikki on mennyt toistaseksi (koputan puuta) niin hyvin ja huoletta.

Kävin eilen ostoksilla Thyme Maternityssä, josta löysin tosi mukavia ja istuvia äitiyshousuja. On farkut alkanut jo hieman ahdistamaan mahan päältä, joten ajattelin nyt olevan hyvä hetki ostaa uusia housuja. En ehkä ihan vielä ala käyttämään niitä, mutta parin viikon päästä tarvitsen niitä varmasti. Oli mukavaa, kun heillä oli sovituskopeissa tyynyjä, jotka sai muutaman kuminauhan avulla kiinnittää vyötärölle. Näin sai hyvän idean housujen istuvuudesta. Ja myöskin väläyksen lähitulevaisuudesta omalta kohdaltaan.. Toivottavasti olen yhtä sutjakassa kunnossa (eli mikään muu suunta ei paisu kuin maha (ja tissit))… Mutta kaikin puolin mukava kokemus se kauppa ja heidän vaatteet. Housut ja hameet istuivat tosi kivasti kaikkialta, ja olivat ’normaalimuotoisia’ plus sitten kasvuvara vatsan kohdalla. Toisissa kaupoissa kun olen äitiyshousuja sovittanut, ne ovat olleet jokapuolelta jättisuuria lähinnä perunasäkkiä muistuttavia omituisia ilmestyksiä. Ihmekkös siinä sitten ahdistuu ja masentuu. Paitoihin ja muihin yläosiin en vielä paneutunut, kyllä sitä vielä ehtii.

Oon käynyt lukemassa aika paljon suomi24:n foorumia, jossa raskaana olevat kirjoittelevat kysymyksiä ja vastauksia, mutta jotenkin ahdistun koko palstasta. Jotkut kirjoittavat, että rv 3 ja vauva näkyy jo, toiset kertovat ihan oikeista huolista ja synnytyksen lähentymisestä.. Jotenkin se vaan alkoi niin stressaamaan, eli aion pysyä poissa siltä sivulta ainakin vähän aikaa..

Tälläistä tällä kertaa, mukavaa viikonlopun jatkoa.

Kylläpäs on aikaa vierähtänytkin siitä, kun viimeksi kirjoitin. Mitään kummallisempaa ei ole tällä välillä tapahtunut. Tai no se oli ehkä merkityksellistä, että kerrottiin perheillemme. Tarkoitus oli kertoa vasta ensiviikolla, kun käymme pikaisesti Suomessa, mutta eihän tätä salaisuutta jaksanut enää itsellä pitää. Kaikki ovat innoissaan ja odottavat meitä kotiin. Olemme päättänyt muuttaa Suomeen pysyvästi (nyt ainakin toistaiseksi) lokakuun lopulla.

Sain edellisen ultran tuloksetkin, kaikki hyvin. Omien laskelmien mukaan laskettuaika on maaliskuun 13. Kuulen lääkäriltä hänen laskelmistansa 11.9., heti Suomen matkamme jälkeen. Ehdin käydä Kanadassa ollessamme vielä kerran ultrassa, jossa toivonmukaan selviää myös vauvan sukupuoli. Täällä on niin paljon kaikkea kivaa tavaraa ja vaatetta, joita haluaisin haalia ennen Suomeen paluuta. Saattaa olla, että vauva istuu väärässä asennossa ja piilottelee haaruksiaan, eikä ultran täti pysty kertomaan, kumpi se on. Saa nähdä miten meidän käy.

Olen suunnitellut Suomen matkamme ruokailujen mukaan. Ei mitään tietoa mitä kyseisinä päiväinä tapahtuu, mutta ruokalista on tiedossa. Minulla on myös viikon päästä keskiviikkona synttärit, joten kakkuakin on luvassa. Ehkä jopa käpykakkua, joka on ehdoton lemppari ollut ihan lapsesta saakka. Jee.

Olen kokoajan ihan älyttömän väsynyt. Tiedän, että se on normaalia raskauden alussa, mutta mielestäni tämä on jo ihan liikaa. Nukun öisin 12+ tuntia ja otan päivällä päiväunet. Luulen, että tämä johtuu raudan puutteesta. Pitänee siis sisällyttä Suomen visiitin ruokailusuunnitelmaan myös mustamakkara. Ja maksamakkara. Ja verilätyt. Ja pihviä. Täytyy myöntää, että viimeisen kuukauden aikana en ole pystynyt pitäämään kovin terveellistä ruokavaliota yllä. Olen oksentanut ja muutenkin potenut pahoinvointia, joten kaikki mikä menee kurkusta alas ja pysyy siellä on ollut ok. Esimerkiksi punasta lihaa olen syönyt melko vähän. Pitää kysyä lääkäriltä, että kannattaako ottaa jotain rautatapletteja lisäksi. Vaikkakin syön päivittäin jotian äitiystapletteja, jotka sisältää vitamiineja, kalkkia, jonkun verran rautaa ja muita aineita jotka on erityisen tärkeitä kehittyvälle sikiölle ja mulle. Hmm.. Ehkä tämäkin tästä pian helppaa, oon päässyt aamupahoinvoinnista jo voitolle.

Vinkkejä ja kokemuksia (ja myös kysymyksiä) otetaan ilolla vastaan.

Ensimmäinen ultraääni taisi olla yhtätyhjän kanssa, ehkä hieman suuntaa antava, mutta mitään ratkaisevaa siitä ei silloin selvinnyt. Lääkäri pyysi siis menemään uuden kerran, ja mehän mentiin. Raahasin poikaystäväni ja siskonikin. Tällä kertaa vauva oli jo sen kokoinen, ettei tarvinnut tehdä ultraääntä sisäkautta (luojan kiitos). Se tarkoitti myös sitä, että kaikki halukkaat pääsivät huoneeseen katsomaan ja kummastelemaan ruutua. Siellä se vauva kellui, pää alaspäin. Pieni sydän pamppaili ja nähtiin myöskin potku-actionia. Ihan meinas tippa tulla silmään. Ultraääni I:ssä ja II:ssa saamat vauvan koot ei silti täsmää, joten pitänee soittaa vielä tuloksista tarkemmin. Ovat nyt lomalla, joten joudun odottamaan viikon. Joudun ehkä myöskin selittelemään puhelimessa, miksi tarvin niin kipeästi tuloksia.. Luulisin, että lentäminen Suomeen vanhemmille kertoaksemme on aika hyvä syy saada tietää mitä ultran täti arvioi sikiön iäksi. Arvailu on rasittavaa.

Oltiin jo päätetty, ettei osteta vauvakamaa ennen kuin ollaan ainakin 12 viikkoa, mutta niinhän siinä kävi, että Super Targetista löytyi niin sulosia juttuja, että pakkohan niitä oli muutama kotiin mukaan ottaa. Paketti valkoisia bodyjä (ihan järkyttävän pienikokoisiä, pisti miettimään, että mitä niin pienen rääpäleen kanssa oikeen tekeekään..), ihana vihreä Classic Pooh -huopa sekä Classic Pooh mobilen. Kävin siskon kanssa myös vaateostoksilla, löysin itselleni muutaman äitiyspaidan, mutta kaikissa äitiysvaatekaupoissa vain lähinnä ahdisti. Kaikki vaatteet olivat vain rumia ja ärsyttäviä, enkä voinut kokeilla mitään päälleni, koska en oikeasti vielä tarvi niitä. Ehkä syyskuun lopussa sitten uusi yritys. Torontossa on silti monia kauppoja, joista voin hamstrata itselleni vaatteita ennen Suomeen paluuta, suurimman osan nyt sopivista kuteista joudun kuitenkin hylkäämään jo kuukauden päästä.

En vieläkään pysty menemään keittiöön. Olen yrittänyt muutaman kerran, mutta päätynyt vessaan kakomaan. Stressaa huominen aamupala ja lounas. Olen yksin kotona, enkä voi astua keittiöön oksentamatta, saati sitten etsiä sieltä ruokaa. Mikä avuksi? Ollaan päätetty palkata siivooja siivoamaan koko kämpän kertaalleen. Eihän meillä kovin sekasta ole, mutta voisi pestä lattiat (ja KEITTIÖN), jos vaikka mun olo helppaisi.. Taitaa kuulostaa typerältä ja vaivaiselta, mutta tätä ällöoloa on nyt kestänyt kuukauden ja alan olemaan epätoivoinen (epätoivoinen alkaa olemaan myös poikaystäväni. Ja kissa.). Plaah.