vauvakirja.fi
Vauva-arjen alku ja ihmetys.

vauvakirja.fi

Onni löytyy arjesta?

tammikuu 3rd, 2008 . by vauvakirja

Paluu arkeen joulun jälkeen on ottanut (erityisesti omalla kohdallani) koville. Tuntuu kuin koko ajan olisi joku pieni kriisi kytemässä. Välillä se johtuu tämän asunnon räjähtäneestä tilasta, välillä oman ajan löytymisestä (tai siis EI löytymisestä), mutta suurin ongelma on ollut Eliaksen yöelämä ja kaikkien meidän unen puute. Eliashan vierrotettiin yösyömiseltä kun 8 kk tuli täyteen, eli n. puolitoista kuukautta sitten. Koville se otti noin neljä päivää, mutta sitten kaikki tuntui sujuvan ihan ookoosti, ainakin mihin sitä silloin vertasi. Elias meni kahdeksan ja kymmenen välillä nukkumaan ja saattoi herätä kerran ja tarvita tassuttelua, sitten nukkui viiteen tai kuuteen, sai tissiä ja nukkui yheksään. Ihan ok, mutta parantamisen varaa aina on. No sitten kaikki jotenkin muuttui ja E heräili monta kertaa yössä, sitä piti sylittää ja heijata sitterissä. (Ai niin, mehän siis nukutetaan se aina heijaamalla sitterissä.. siitä kohta lisää..) Nyt pari viime yötä on ollut ihan HIRVEITÄ. Se herää heti kun me mennään nukkumaan. Luultavasti meilläkin hajuun, koska mitään ääniä ei meidän makuuhuoneeseen hiipimisestä tule. Sitten se itkee, nousee istumaan, huutaa, nousee seisomaan, kiljuu, kuolaa jne. eikä oo mitään muuta tehtävissä kuin ottaa se mun mahan päälle nukkumaan. Se ei rauhotu Sami syliin, sitteriin, vedellä… Oon nyt monta yötä ’nukkunut’ siis kymmenen kilonen lapsi rintakehän päällä, odottaen että se syvän unen vaihe jo vihdoinkin tulisi, ja voisin siirtää sen takaisin omaan sänkyynsä. Noh, viime yönä se ei koskaan tullut. Kello oli vihdoin neljä, kun sanoin Samille, että nyt on pakko siirtää tämä lapsi, tuli sitten kuinka kova huuto tahansa. Kuten arvata saattaa, siitä vasta riemu ratkes ja voi sitä huudon määrää. Elias oli meidän välissä (koska omaan sänkyyn ei edes uskallettu yrittää), ihan tokkurassa ja kaikin voimin möyri mun poukkuun. Takas massun päälle tai kainaloon, mutta silti ei itku hellittänyt. Sitten luovutin ja tarjosin tissiä, mutta eihän sekään kelvannut. No sittenhän multakin lähti järki ihan täysin ja lähdin kylppäriin itkemään ihan hysteerisesti ja jätin Samin rauhottelemaan Eliasta. Puoli kuuden aikoihin olin taas valmis yrittämään imetystä uudellen, silloin se onneksi kelpasi ja saatiin nukuttua vähän yli yhdeksään.

Päätettiin sitten, että siirretään E nukkumaan omaan huoneeseensa. Saa nähdä miten siinä käy. Sängyn siirtämisestä tehtiin oikein perheaktiviteetti, Elias istui siinä, kun se siirrettiin. Ollaan nyt yritetty hypettää, psyykata ja tsempata tätä uutta järjestelyä Eliakselle. Sänkyä ollaan käyty kattomassa ja testaamassa sen uudessa paikassa. Mä nyt luotan siihen, että kohta kymmenen kuukautinen lapsi ymmärtää jo jotain puhetta, ja tajuaa, että tämä on tosi jees juttu ja kaikki on ihan hyvin. Mutta sitten se, mikä aiheuttaa eniten pään vaivaa: Miten saa vauvan nukahtamaan ihan ite, omin avuin sinne sänkyynsä? Jollei Elias oo ihan taju kankaalla, kun me se lasketaan sänkyynsä nukkumaan, se nousee pystyyn ja itkee. Eli miten ihmeessä se tapahtuu? Tiedän, että lapsen pitäisi nukahtaa sinne, mistä se sitten jossain vaiheessa yötä saattaa herätä, mutta miten? MITEN.

Kiitos Samille, että on auttanut nyt joulun aikaan mua Eliaksen kanssa tosi paljon. Se on vaan ihan hirveän rankkaa, kun mitään kauheen suurta leikkiä ei saa vielä aikaseksi, eikä mikään kiinnosta varmasti yli kahta minuttia kauempaa, ja kun tyyppi painaa jo miljoonaa eteenpäin, KOKO AJAN… Niin tosiaan, se jo ottaa ihan sujuvasti askeleita (päästää tuesta irti, nostaa kädet kattoona ja lähtee kipittämään kohti.. Kerran se teki sen myös Sigulle, kun oli niin innoissaan sen näkemisestä. Kissa-parka just ehti alta pois ja mä sain täpärän kopin lapsesta), ja usein tutkiessaan jotain asiaa tosi intensiivisesti Elias unohtaa pitää kiinni ja sitten se seistä nököttää ihan ilman tukea jonkin aikaa. Ihan mieletöntä, mutta voi tätä vauhdin määrää…

Ainiin, sille tuli ihan lyhyessä ajassa neljä hammasta lisää. Joten nyt on se vaara, että tissiä puraistaan ja joudun lopettamaan myös ne ainoat jäljellä olevat, aamuyön tissitykset.

Täällä taas

joulukuu 11th, 2007 . by vauvakirja

No niin. Pahoitteluni, jos säikäytin. Ei ollut tarkoitus, meillä on siis kaikki ihan hyvin. Tosta edellisestä postauksesta onkin kulunut jo jonkin aikaa, joten nopsasti päivitystä mitä on oikein tapahtunut: ostettiin iki oma koti -> kreisiä muuttorehausta. Elias on oppinut liikkumaan ihan sairasta vauhtia joka paikkaan. Seisomaan nouseminen on mukavaa puuhaa, päälleen muksahtaminen ei. Minä pääsin vihdosta viimein viettämään iltaa tyttöjen kanssa, ihan älyttömän kivaa oli! Ollaan löydetty sopiva päivärytmi, ja kaikkien elämä on helpottunut huomattavasti: uniajat on selkeät, ruoka maistuu, mieli on iloinen JA! E on vierrotettu yötissittelyltä.
Eli siis kaikenkaikkiaan tosi hyvin pyyhkii. Vähän tässä nyt mietityttää, koska tiedän rintaruokinnan olevan aikaslailla loppusuoralla. E:llä ei oo vielä muuta kuin kaksi hammasta alhaalla, mutta se harrastaa tissin pureskelua melko ahkeraan, ja se sattuu. Pelkään ihan sitä päivää, kun ylös ilmestyy hammas, jolla sitten louskastaan. Ei oo kauheen mukavaa, kun nänni on vereslihalla ja pienet hampaan jäljet on painunu mustansinisiksi siihen viereen. Joten, saa nyt nähdä kauanko sitä iloa (ja niitä kyyneleitä) jaksan. Luin jostain, että jos vauva puree, niin nenästä vaan kiinni ja se päästää irti. Kyllä se sillä keinolla irrottaa, mutta siinä vaiheessa tuho on jo tehty. Joten jos jollain on vinkkejä tähän asiaan, niin otan mielelläni vastaan.

Joululahjoja oon alkanut Eliakselle haalimaan. Ei varmaan pitäis, koska niitä varmasti tulvii läjäpäin kaikkialta. Mutta nämä nyt on hankittu: Potta, kovakantisia kirjoja ja pulkka. Brion junarata pitäis vielä hommata, ja sitten kaikkee pientä krääsää, joka vaan tarttuu mukaan tai on ihan pakko saada.. Typerää materialististä vouhotusta. Paljon kysellään, että mitä tarvittaisiin, mutta en oikeen osaa vastata. Vaatteet alkaa käymään pieniksi, mutta oon jotenkin niin kauhean tarkka niiden kanssa, joten ostaisin miel. ite.. Pitäs vissiin vähän höllätä pipoa.. Leluja on kauheesti, eikä niillä edes niin paljoa leikitä, kun ”oikeat” tavarat on paljon mielenkiintosempia. On kyllä tosi mukavaa, kun joulu tulee. Ja pääsee viettämään sitä ihan omassa kodissa, IHANAN pienen pojan kanssa ekaa kertaa, ja sain vielä haalittua sukuakin tänne. Tosi mukavaa. Pitääkin mennä het hakemaan glögiä ja fiilistellä taas vähän.

Sairastelua ja istumista

syyskuu 17th, 2007 . by vauvakirja

Oon nyt ollut muutaman päivän kipee. Nenä ihan tukossa, kurkku kipee, hengitys vinkuu, kuumetta. Eli siis petipotilas, muttei kuitenkaan. Ei sitä näin äiti-ihmisenä pääse lepäämään ihan niin paljoa kuin tarvisi. Lohduttava ajatus on kuitenkin ollut se, ettei tätä tautia ole Eliaksella. Se olis paljon rankempaa (vaikka ite olis ihan terve). Tässä kärvistellessä oon huomannut myös sen, että ärsyttävästä kuumetilasta vielä ärsyttävämmän tekee imetys. Sami tuo mulle nälkäisen ja itkevän lapsen. Pienikin kosketus iholla ärsyttää. Elias alkaa imemään. AUTS. Siis osaako tämä lapsi imeä? Eikös tätä nyt jo puolivuotta ole harjoteltu? Ei, ei, kaikki on ihan normaalisti Eliaksen osalta, mun kikit vaan on ihan pirun arat kuumeen takia. Ja fiilistä ei tietenkään paranna se, että energiataso on muutenkin nolla, mutta silti pitäis vielä jostain vetästä toiselle ruokaa. Siis tuottaa sillä omalla sairaalla badillaan. Siitä on nyt kuitenkin selvitty. Toivotaan, ettei tää tartu Samiin. Se olis ehkä vielä hitusen ärsyttävämpää. Oon huomannut, että mua ottaa enemmän päähän se, ettei Sami syystä tai toisesta voi hoitaa/viihdyttää/sylittää Eliasta. Sillä meni niska hirveeseen kramppiin Kanadassa, eikä se pystynyt ottamaan E:tä syliin pariin päivään. Mulla on ihan pää hajalla. Tiesin, ettei Sami sitä tahallaan tehnyt ja oli se tietysti tosi kipeekin, mutta ärsytti vaan niiiiin pirusti. No sellasta se on.

Tänään on Eliaksen 6kk päivä. Ehkä loppuviikosta naapurin tytsyjen kanssa sitten biletetään. Ja äideille kakkua. Kuten asiaan kuuluu. E oppi istumaan lauantaina. Hyvin se nököttää. Ja pikkuisen pullukat posket näyttävät vielä pulleammilta (ja ah niin söpöiltä) istuma-asennossa. Se kasvaa niin kovaa vauhtia. Kyllähän se jo seisookin omin voimin ja pitää kiinni sormesta. Tasapaino on vielä vähän vaiheessa, mutta eiköhän se siitä. Mun mummu näki, kuinka E jo seisoo, ja ihan paniikissa sano, että älä, älä vielä seisota, tulee länkisääret. No tästä keskustelin Kirstin kanssa neuvolassa ja se sanoi, että kun lapsi itse jo pönkää seisomaan ja jaksaa itseään pitää, niin se on ok. Ja mitään länkisääriä tuskin tulee, kun annetaan sitä D-vitamiinia, joka estää riisitaudin (joka ehkä silloin mummon aikaan oli yleisempää). Semmoosta.

Nyt menen viihdyttämään lastani, jotta isäntä pääsee crosstrainerille Earlin ajaksi. Tällänen työnjako tänään.

Päivitystä…

syyskuu 14th, 2007 . by vauvakirja

And…WE’RE BACK!

Oon nyt jo jonkin aikaa tuntenut huonoa omaatuntoa, koska en ole ehtinyt/jaksanut/pystynyt/ehkä jopa halunnut kirjottaa tänne. Kaiken näköstä touhua on meneillään ja kesä tietysti vaan yksinkertasesti hujahti ohi.

Nopsa päivitys: Mitään kovin kummallista ei oo tapahtunut meidän perheessä; Elias kasvaa kovaa vauhtia (6kk neuvolassa 70cm, 8100g, melkonen pötikkä), me käytiin Kanadassa muutaman viikon lomalla elokuussa, ollaan ostamassa nyt sitä ihan omaa asuntoa. Ja aijon laittaa bloggaamattomuuteni asunnon etsinnän syyksi. (Tietokone auki -> sposti -> facebook -> uutiset -> etuovi/oikotie -> vertaisblogit) (Onhan se vähän surullista, että Facebook tulee ennen maailman tapahtumia..) Ja siinähän sitten onkin junnattu jo E:n päikkärit ja seuraavilla unilla taas palataan asunnon etsimiseen. Plaah.

Se Kanadan matka meni oikein mukavasti, kiitos kysymästä. Lentomatkat tietysti vähän jänskätti, mutta itkuilta ja murheilta vältyttiin. Saatiin molempiin suuntiin mennessä eturivin paikat, jossa oli se baby basket, joten 8,5 tunnin lento oli jopa siedettävä. Pystyin imettämään menomatkalla nousun ja laskun, takasin tullessa Elias ei huolinut tissiä, mutta oli ihan tyytyväinen. Ainut ongelma oli vieressä istuvan perheen vauva, joka itki ja herätti E:nkin useaan otteeseen. Ei ennen lähtöä tullut edes mieleen, että lentomatkan ’rasite’ saattaisi olla jonkun muun lapsi.. Olin vaan varautunut siihen, että se olisi oma, joka huutaa. Ja että me saatais paljon pasi-pahaasilmää.
Tänä aamuna heräsin ihan hirvittävään kurkkukipuun. Kaikilla tuntuu olevan nyt flunssaa, joten odotettavissahan tämä oli. Kävin samantien th:lla ja nielunviljelyssä, koska en todellakaan halua Eliaksen saavan tätä tautia. Koska on perjantai, mitään tuloksia ei saa ennen maanantaita, ja jos jotain bakteeria on, niin jatkotutkimus (ja antibiootin aloittaminen) menee tiistaihin. Joten siinä ajassa oon varmasti tartuttanut kaikki. Toisaalta, jos tämä olisi Eliakseen tarttumassa, niin enää ei oo mitään tehtävissä, koska se vissiin tarttuu parhaiten jo itämisvaiheessa. Nam. Ja! Jos tämä on angiinaa, jota ne epäilee, niin se ei kuulemma tartu vauvoihin. No nyt E:llä valuu nekku ja se on ihan nuhanen. Voevoe. Mutta kai sen joskus täytyy ekan kerran iskeä. Harmi vaan, kun on mummu ja pappa tulossa Seinäjoelta viikonlopuksi meille. No toivottavasti ei tule kauheesti känkkistä.

Ainiin, meillä myös ollaan tosi innoissaan vauvauinnista!! Suosittelen sitä kaikille. Se on mun mielestä niin kiva koko perrrheen yhteinen harrastus. Sinne vaan lilluttelemaan lämpöseen veteen ja sukeltelemaan ja pitämään hauskaa. Sami ei viime kerralla päässyt, mutta uskaltauduin Eliaksen kanssa kahdestaan (tosin erään tsemppauspuheen jälkeen) ja hyvin meni. Yksin vauvan kanssa ollessa turvaistuin on ihan must, ja sukelluksissa tarvitaan ohjaajan apua (kun ei oo toista kannuttamassa).

Hellettä ja muuta

kesäkuu 13th, 2007 . by vauvakirja

Taas on hetki heilahtanut viime postauksesta. Se johtuu siitä, että ollaan oltu järjestämässä siskoni yo-bileitä, joita seurasi tämä mahtava kesäsää, eikä sisällä malta kököttää.

Nyt ollaan sitten kokeiltu myös junamatkailua. Ihan hyvin se sujui (mikäs siinä, kun lapsi nukkuu koko matkan..), oltiin sellasessa perheloossissa. Siellä oli meidän (minä, Elias ja siskoni) lisäksi myös toinen perhe n. yksivuotiaan lapsen kanssa. Vähän ehkä meinas ahdas tulla, kun molemmilla oli rattaat ja meillä vielä turvakaukalokin, jossa E nukkui. Heidän Piiperö touhusi lattialla ja antoi E:lle vauhtia. Mua se ei haitannut ollenkaan, unta riitti höykytyksestä huolimatta, mutta he katsoivat parhaaksi poistua leikkiosastolle toiseen vaunuun. Joten hyvä mieli kaiken kaikkiaan jäi tosta junamatkustuksesta.

Tosiaan ne juhlat.. Se lauantai oli kuuma ja vieraita ilmaantui ihan hirveä määrä. Oli siis tukala olo, outoja hajuja ja koko ajan joku lääppimässä naaman edessä. Siis Eliaksella. Mun osalta juhlat menikin sitten hyssytellessä ja etsiessä viileää ja rauhallista paikkaa. Autotalli oli paras ratkaisu. Rauhallista paikkaa tarvittiin myös siksi, että mulla oli päällä puku, jonka kanssa en voinut pitää imetysliivejä, ja kun syötön aika tuli, piti olla yläosattomissa. Jep. Ei ehkä ihan hirveän fiksua, mutta selvittiin siitäkin. Kieltämättä kirosin asuvalintaani muutaman kerran, mutta näytinpähän hyvältä.

No sitten seuraavana päivänä uni maittoi. Kaikille. Erityisesti Eliakselle. Ja mukavinta on nukkua raikkaassa maalaisilmassa. Ei oo koskaan ollut niin vaikeaa lähteä kotoa kaupunkiin. Oon siis todellakin kotoisin maalta. Mutta maalla on mukavaa näin kesäsin. Linnut laulaa, ei mitään liikenteen hälinää (ei edes traktoreita, koska kylvöt on jo tehty…), naapurit ei pääse tiirailemaan arskaa ottavia typyjä (siis minä ja siskoni) ja varjoa riitti Eliaksen unipuuhiin. Ja tietenkin sitten vielä se, että sielä oli paljon muitakin tyyppejä. Tarkoittaen sitä, että jos tarvittiin hyssyttäjiä, minä en ollut ainoa vaihtoehto.. Noh, sinne pääsee taas juhannuksena. Jee.

Olin maanantaina pääsykokeissa. Oon nyt päättänyt vaihtaa musiikista hoiva-alalle. Suun terveydenhuoltoon. Saa nähdä miten käy, paljon oli hakijoita. Ei mulla silti mitään stressiä koulupaikasta nyt ole, koska en joka tapauksessa aloittas vielä syksyllä. En tiedä vielä tammikuustakaan. Pitäis sitä päivähoitoakin vissiin alkaa miettimään. Mutta E olis tammikuussa vasta 9kk. En kyllä mitenkään raaskis. Ei olla vielä ilmotettu sitä mihinkään päiväkotiin, kun ollaan etsitty ihan oikeaa kotia. Siis omaa. Eikä olla ihan varmoja, että kauanko täällä Laajiksessa asustellaan.. Tai tykättäis kyllä asua, mutta löytyykö se asunto täältä, on sitten ihan eri asia. Hmm.. No kuiteskin, sitä piti tosta maanantaista sanoa, että pääsykokeet tietenkin tarkoitti päivää pois kotoa. Eli tissejä pois Eliaksen ulottuvista. Se jännitti eniten. (Ei siis tissejen, vaan Pupsin takia..) Olin pumppaillut, ostanut korviketta, hankkinut erilaisia pulloja (joista juontia harjoteltiin viime viikolla) ja opastanut Samia pitämään Eliasta ’poukussa’, kun syöttää, jotta ainakin läheisyyttä riittäis.. Tiesin, ettei nälkäkuolema sillä aikaa iske vaikkei pulloa huolisikaan, mutta loukkaantunut hän kyllä saattaa olla. Mutta ihan turhaan huolin, kyllä pullo oli kelvannut kun tarpeeksi kova nälkä iski. Itkua oli tavallista enemmän, mutta uni myös maittoi. Eli ei nälkäkuolemaa, mutta ehkä vähän henkistä kuolemaa. Hehee.

Oli muuten hieman huvittavaa (tai pelottavaa), kun siellä pääsykokeissa iltapäivää kohti alko tisut turpoamaan. Oli mulla pumppukin mukana, mutta päätin sitten olla käyttämättä sitä. Olin jo jossain välissä ihan varma, että jos saan aloituspaikan, se on ihan vaan rinnusosaston ansiota. Viimeinen haastattelija oli sellanen 50+ mies (joka hikoili ku sika) ja vilkuili tiheeseen tahtiin mun kaula-aukkoa. Vaikkei mulla edes ollut mitenkään paljastava paita. Omituista, kun oon koko elämäni tottunut, ettei mitään kikejä edes ole. Mutta näin siis siellä.

Unet

toukokuu 21st, 2007 . by vauvakirja

Nyt se on tapahtunut. Kunnon yöunet. Meillä on viime viikkoina nukuttu 6-7 tuntia, syöpötelty ja nukuttu sitten heti lisää. Mukavaa. Mutta viime yönä Eliasn posotti kahdeksan (8) tuntia yhtä mittaa. Toivottavasti tällästä rytmiä on luvassa lisää, koska äidin elämän laatu paranee näin huomattavasti.

Meinattiin jo viime viikolla laittaa Elias omaan sänkyynsä nukkumaa, mutta en ollut vielä valmis siihen. Ja kyllä sitä vielä ehtii, eihän pupsi oo vasta ku 2kk. Ihan ärsytti joidenkin tuttavien kommentit, kun kerroin vauvan nukkuvan mun vieressä.. ”No joo, siihen en kommentoi mitään” tai ”onnea vaan sitten ko pitäs omaan sänkyyn saada nukkumaan”. Tämä nyt tuntuu vaan kaikista parhaalta ratkasulta. Varsinkin mun kannalta. Eli siis parhaalta, tärkeimmältä kannalta

Mukavaa on myös se, että Elias pystyy jo jonkin aikaa viihdyttämään itseään sitterissä. Jos vaikka laitan ruokaa, tai syödään, kummankaan ei tarvi pitää Eliasta sylissä, vaan se ihan rauhassa hengaa sitterissä tai lattialla. Me päästään käymään saunassakin, jos sitteri nostetaan kylppärin puolelle ja otetaan tyypiltä housut ja vaippa pois. Ja sitten lopuksi Elias pääsee itekin kylpyyn tai suihkuun.. ja on niiin onnellinen.

Mutta kyllä se kasvaa. Ihan huikea rolle rotkale on jo. Oon joutunut tekemään huomattavan määrän surutyötä, kun taittelen pieniksi jääneitä vaatteita laatikkoon. Mutta onneksi tämän kasvun myötä on tullut niin paljon ihania uusia juttuja, että luulen selviäväni. Yöunet, hymyt, naurut, leikkihetket, kärsivällisyys (vauvan), söpöys (älkää käsittäkö väärin, suloinen se on ollut alusta asti, mutta se vaan söpöstyy päivä päivältä ja on vaan niin pakahduttavan ihana.. kuten kaikkien omat lapset)…

D-vitamiinia, D-vitamiinia!

toukokuu 7th, 2007 . by vauvakirja

Elias ottaa osaa hepatiitti B -rokotetutkimukseen. Vaikka olin heti valmis ottamaan osaa tutkimukseen, viime päivinä on ollut huono omatunto. Ai miks varten? No kun sinne raaksin toisen piikille. Ja sitten sattuu ja voih. Tänään oli eka pistospäivä. Olin ihan varma, että multakin pääsee parku. (Mitähän mun elämästä sitten tulee, kun lapsukainen joskus oikeesti sairastuu?!?) En sitten itkenyt piikkiaikaan, mutta ennen sitä kyllä melkein. Ne (lääkäri ja hoitaja) kyseli tietekin meidän taustatietoja. Muuten kaikki ok, mutta entäs mitä D-vitamiinia annan? Sanoin sitten, että ei nyt just oteta mitään, koska aiheutti niin kovasti vatsavaivoja, että päätin pitää pienen tauon (odottaa, että suolet vähän kasvaa), syön ite vitamiinivalmisteita ja kuitenkin täysimetän. Siis mitä? Et anna D-vitamiinia? Kyllä suomalaislapset tarvii D-vitamiinia. Ei paista aurinko ja plaaplaa. No voi nyt hevon perse. Teki mieli vajota maan alle ja itkeä, kun olen (ilmeisesti) kovin huono äiti, suorastaan pyydystän lapselleni riisitautia ja katkeilevia luita, eikä musta oo mihinkään. Olisin halunnut vaan ottaa pojan kainaloon ja juosta pihalle. Totta kai haluan lapselleni vain parasta. Oli ihan tietoinen päätös alottaa ne tipat vasta parin kuukauden päästä ja säästää Eliaksen vatsakivut ja itkut. En minäkään (eikä myöskään kaksi siskoani) saanut D-vitamiinia ihan vauvaiässä. Eikä meillä ole kenelläkään katkennut yhtäkään luuta. Ja ollaan telinevoimisteltu koko ikämme. Ja kyllä siinä lajissa monella on luut koetuksella. Puuh. Ei ollut kiva fiilis.

Kyllä sen jälkeen toivoin, että Elias olisi oikein kaarella kusassut sen lääkärin päälle. Mutta ei tällä kertaa.

Mökkihöperö

huhtikuu 25th, 2007 . by vauvakirja

Siltä alkaa pikkuhiljaa nyt tuntua. Pitää päästä pois neljän seinän sisältä. Vauva-arki on mukavaa, mutta jotenkin niin puuduttavan samanlaista päivästä toiseen.

Taaskin pitää muistaa, että olen onnellisessa asemassa, sillä Sami tekee töitä kotona. Yritän hengata vauvan kanssa mahdollisimman paljon kahdestaan, jotta Sami saa työrauhan. Välillä kiikutan Eliaksen Samille (jos ei huvita mennä vessaan hereillä olevan vauvan kanssa, joka protestoi sitterissä oloa..), ja hän kyllä aina mielellään hoitaa ja sylittää vauvaa, mutta tiedän ettei töiden keskeytys ole kovin mukavaa.

Olen huomannut, että pitääkseni itseni virkeänä ja jotenkin tolkuissani, minulla pitää olla suunnitteilla erinäisiä matkoja ulkomaailmaan. Esim. huomenna iltapäivällä menen tapaamaan ystävääni keskustaan (ja sitä onkin odotettu jo koko viikko). Ja perjantaina lähdemme Satakuntaan ja ollaan siellä vappuun saakka. Sitten siskoni tuleekin meille ensi viikoksi. Olen niiiiin iloinen. Oon pohtinut (ihan ääneenkin), että olenko huono äiti, koska odotan tulevaa viikonloppua niin innolla.. Silloin on paljon paljon käsiä kantamassa vauvaa. Meillä ei ole sitä ongelmaa, että vauva itkisi, mutta hän hereillä ollessaan haluaa olla vain sylissä.. Muuten kyllä se itkuparku tulisi. Noin relaava vauva, mutta silti kaipaan välillä apujoukkoja?!? Miten ne yksinhuoltajat oikein tekee sen? Ja sitten ne yh-äidit (tai isät), joilla on kaksosvauvat. Tai kolmoset. Kääk.

Tässä kyllä se vertaistuki olisi tarpeen. Ystävien kanssa on mukavaa jutella, mutta eivät hekään määräänsä enempää jaksa mun vauvajuttuja kuunnella.. Ja ne vauvajutut on nyt ainoita, joita elämässä oikeestaan pyörii.. Joten nyt Laajiksen vauvajengi kokoon ja vaunuttelemaan.

Kissa

huhtikuu 22nd, 2007 . by vauvakirja

Meillä on ollut tuo karvainen otus kohta kolme vuotta. Se tuli meille ihan pienenä, 8 viikon iässä. Me paapottiin ja lellittiin se ihan pilalle. Vähän ennen vauvan syntymää äitinikin oli jollekin sukulaiselle sanonut, että syntyis nyt jo se vauva, että ne lopettais sen kissan kanssa hössäämisen. Noh, nyt mulla lähtee järki. En kerta kaikkiaan jaksa sitä kattia sitten yhtään. Se jotenkin meni ihan sekasin Kanadasta Suomeen muuton jälkeen. Eka me luultiin, että se oli jotain matkustuksen jälkeistä stressiä, muttei se koskaan mennyt ohi. Sitten alko tulla vauvakamaa ja se jotenki hermostu. Nyt se on jotenkin vähän ehkä rauhottunut (koska sieltä mahasta ei tullutkaan toista kissaa.. saati sitten koiraa), mutta kaikki sen villiintymiset ottaa sitten tosi kovasti aivoon. Sami jaksaa sen kanssa, mutta mä kiljun heti. No onhan se aika pirun ärsyä, ku kissa repii verhot alas (ja jos ne on hyvin tangossa kiinni, niin riekaleiksi) tietäen, että se on kiellettyä, eli siis huomioo kaipaa. Muttaku muttaku sitä ei nyt vaan yksin kertasesti ole hirveesti jakaa. Miksei tämä meidänkin kissa voi olla sellanen normi katti, joka haluaa sitä omaa aikaa ja itsenäisyyttä?

En mitenkään halunnut olla yksi niistä vanhemmista, joka lapsen tultua haluaa luopua elukoistaan. Luulin, että rakkautta riittäis ja hermot kestäis myös Sigun (kisumme siis) kanssa, mutta ei. Oon yrittänyt sitä jo tyrkyttää siskolle, joka sen jopa huolisi, mutta Sami ei halua luopua siitä.

Loppuun vielä mainittakoon, että meillä on työ- ja makuuhuoneen ovenkahvoissa ympäri vuoden ilmapallot, koska kissa pääse muuten ovista sisään. Eilen se hajotti ikkunassa olevat puiset kaihtimet. Tänään kävelyltä palattuamme se oli oksentanut vauvan sänkyyn. Puuh.

sigublogi2.PNG

Unirytmi

huhtikuu 20th, 2007 . by vauvakirja

Pienelle vauvalle on turha edes yrittää opettaa minkäänlaista unirytmiä. Tai näin minua on ainakin ohjastettu. Ehkä siinä 3 kk:n iässä vauva alkaa jotenkin hahmottamaan yön ja päivän eron. Joten. Meillä vauva nukahtaa puolenyön maissa, herää yöllä 3-4 aikaan syömään, siinä sitten ihmetellään yleensä tunti ja sitten 8 aikoihin sama homma. Seuraavan kerran hän sitten herääkin 10 aikaan, jolloin syötän hänet ja iskä viihdyttää ja nukuttaa seuraaville unille. Minä siis koisin edelleen. Heräilen normaalisti siis siinä 12 ja 14 välillä. Eipä mikään hääppönen rytmi. Olen siis onnellisessa asemassa, koska Sami tekee kotona töitä ja pystyy hoitamaan vauvaa, jotta minä saan nukuttua enimmät väsyt pois. Mutta kyllähän se ihan ruokottomalta tuntuu, että heräilee vasta siihen aikaan. Mutta sama kai tuo nyt sitten on, ottaako vauvan kanssa yhteiset päikkärit heti yöunien perään vai vasta seuraavilla unilla.

Olemme käyneet muutaman kerran Eliaksen kanssa myös saunassa. Palju vaan parveen ja poika sinne polskimaan. Sauna ei ole ollut kauheen lämmin 40-50 astetta, ettei pikkuselle tuu liian kuuma. Mutta kyllä kaveri tykkää! Kylvyt on aina kivoja, mutta joskus kun meinaa ehtiä tulemaan kylmä siinä lopputohinoissa. Ja saunan jälkeen yöt meneekin pidemmissä unipätkissä. Ennen ristiäisiä käytiin kylvyssä illalla, jonka jälkeen Elias nukkui 00.00-04.30, söi 10min ja nukahti, heräs 7.30, söi 10min ja nukahti ja seuraavalle ruokailulle mä olinki ollut jo hereillä jonkun aikaa. (Tais tietää, että oli tulossa tärkeä päivä ja keräs voimia.. No ei ehkä ihan sellanen aivolapsi. Ainakaan vielä.) Joten siis suosittelen myöhäisiä kylpyjä (ja saunaakin, jos ei tunnu liian extremeltä (en oikeestaan edes tiedä mikä se suositusikä saunomisen alottamiseen on)), jos nukahtamisvaikeuksia on. Tai jos yö meinaa mennä liian lyhyissä pätkissä.

uniblogi.PNG

« Previous Entries Next Entries »